perjantai 5. toukokuuta 2023

Sakun sadut


Hurahdin viime viikonloppuna Saku Tuomisen (s.1967) kirjaan Kaikki mitä olen oppinut hyvästä ruoasta (2019). Ja kananmunan keittämisestä, öljyistä, säilykkeistä, kokeista, kalan paistamisesta, vihreästä salaatista…

Ostin kirjan Ukille kiitokseksi, kun hän on uskollisesti kuskannut minua milloin minnekin, kun en lonkkaleikkauksen takia ole saanut vielä itse ajaa autoa. Vieraillessani mökillä aloin selata tuota Ukin lahjakirjaa, enkä voinut laskea sitä käsistäni, vaan siltä istumalta kahlasin sen kannesta kanteen. 

Helposti luettava, selkeä ja käytännöllinen kirja arkisesta ruoanlaitosta. Kokeiluun houkuttelevia, yksinkertaisia - tuttujakin - vinkkejä ruoan hankintaan, käsittelyyn ja valmistukseen. Ruokatekstien lomaan Tuominen on huumorilla höystäen sujauttanut omia ”elämänviisauksiaan”, kuten

”Olen määritellyt hyvän elämän itselleni sellaiseksi, jossa pyritään tekemään merkityksellisiä asioita itselle tärkeiden ihmisten kanssa. Ja samaan aikaan ollaan armollisia, hyväksytään, että aina ei mene niin.” 

”Lainasin” kirjan omaan kirjahyllyyni Punavuoreen, sillä olin täyttänyt sen lukuisilla reunamerkinnöillä ja kulmataitoksilla. Pitänee hankkia Ukille oma korkkaamaton Sakun satukirja :) 

2 kommenttia:

  1. Huomenia! Sata tuli sinulla täyteen! Että tykkään lukea kirjoituksiasi.
    Kiitos vinkistä, ehkäpä kiinnostun enemmän ruuanlaitosta, kun luen kirjan. Laitan Helmetiin varauksen.
    Lämpöä odotellessa. MK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään se saapuu se odotettu lämpö, MK. Tuntuu mukavalta, jos kirjoitukseni löytävät kosketuspintaa muistakin ihmisistä :)
      Terv InnaAnni

      Poista