Kovelan kartanon nykyinen päärakennus vuodelta 1924
Kuten edellisessä postauksessa kirjoitin Traktorimuseo on perustettu Kovelan kartanon entiseen navettarakennukseen (täällä). Kartano on toiminut Nummella 1500-luvulta lähtien, mutta nykyinen päärakennus (vuodelta 1924) ei enää palvele asuntona, vaan on kunnostettu kartano- ja käsityömuseoksi.
Kartanomuseon olemassaolosta sain tietää vasta paikalle tultuani, ja tutustuminen museoon olisi pitänyt sopia etukäteen. Joten tällä kertaa ihailin kaksikerroksista päärakennusta vain ulkopuolelta. Toisin on Traktorimuseossa - se on aina vapaasti auki pientä pääsymaksua (aikuisille) vastaan.
Vanhojen traktorien lisäksi jäin tutkimaan museon perältä löytyviä huonokuntoisia kuomurattaita vuodelta 1900. Kiinnostivat, koska yli sata vuotta vanhat rattaat olivat Kankaisten kartanosta Maskusta - Tyttärieni uuden kotikunnan Merimaskun naapurista.
Mielessäni alkoi elää ajatus vierailusta Kankaisissa :) Mutta netistä selvisi, että hieno ja ilmeisen hyväkuntoinen kivikartano on lähivuosina vaihtanut omistajaa eikä sinne pääse enää (ainakaan toistaiseksi) tutustumaan. Josko sitten joskus… Maija Rauha on kirjoittanut kivan jutun hienoine kuvineen vierailusta Kankaisten kartanossa elokuussa 2017 Tietyssä iässä -nimisessä blogissaan (täällä).
Eniten minua kymmenien traktoreiden ja koneiden keskellä kuitenkin sykähdytti vanhojen kulkusten ääni. Erään kuluneen reen penkillä oli kaksi katkennutta kulkusriviä, joita museovieraat saivat kilisyttää. Miten kaunis, herkkä ja melodinen - ja kuuluva ääni - niistä lähti.
Kuulin ”oikeita” kulkusia ensimmäistä kertaa elämässäni. Ääni yllätti ja jopa liikutti yli 70v mummia.
Kankaisten kartanon kuomurattaat vuodelta 1900
Kulkuset, kulkuset riemuin helkkäilee…
Nuo kaksi viimeistä kuvaasi tuovat mieleen, miten harmitti, kun lapsuudenkodin jäämistöä selvitellessä löysimme suulista kaksi upeaa hevoskärryä ja reen, jotka olivat menneet pilalle. Niillä oli yleensäkin vähän käyttöä, enemmän oli työrattailla. Ehkä ennen minun syntymääni noilla rattailla oli ajeltu kyläilemään. Reessä muistan kyllä istuneeni ja nukkuneenikin, kun kerran tupsahdimme ojaan ja heräsi siihen.
VastaaPoistaOnpa sinulla jänniä muistoja lapsuudestasi 1950-luvulla - samalta ajalta kuin minun lapsuuden muistoni. Mutta - minä synnyin ja kasvoin Helsingissä enkä koskaan nähnyt saati ajanut hevoskärryissä tai reessä.
PoistaToinen mummolanikin oli Helsingissä, ja vaikka toinen oli nykyisen Vammalan alueella, taata vastasi kylän kaupasta eikä mummolassa ollut viljelymaata eikä kotieläimiä, kissaa lukuunottamatta. Taatan sekatavarakaupan edessä oli kyllä paikat hevosella tuleville asiakkaille :) Terv InnaVaara