maanantai 26. elokuuta 2024

Kolmen piirakan sunnuntai


Sunnuntaina kutsuimme Ukin kanssa itsemme lounaalle Esikoisen viisihenkisen perheen mökille, joka on viiden kilometrin päässä Ukin mökiltä, saman järven rannalla. Ehdotin, että valmistan aterialle kaksi kanttarellipiirakkaa ja jälkkäriksi kaikkien herkun eli tutun puolukkapiirakan (täällä).

Koeleivoin kaksi hieman erilaista sienipiirakkaa siksi, että Opiskelijatyttö pyysi minua leipomaan suolaisia piirakoita kesäkuussa syntyneen Pikkuriikin (täällä) nimijuhlaan. Minulla on vähän kokemusta suolaisista piirakoista, joten päätin kokeilla josko onnistun :)

Katselin erilaisia reseptejä netistä, mutta eipä niistä osannut päätellä, mikä olisi maukas ja mikä ei. Päätin kokeilla pohjataikinaan sekä perusreseptiä - voita, vehnäjauhoja, suolaa ja vettä - että toista taikinaa, johon lisättiin myös leivinjauhetta ja kaurahiutaleita, sekä voi vaihdettiin rypsiöljyyn. Täytteeksi laitoin kantarellien, kananmunien ja juustoraasteen lisäksi toiseen piirakkaan purjoa ja ruokakermaa ja toiseen sipulia ja ranskankermaa. Ja molempiin mausteeksi suolaa ja mustapippuria.

Käytin 26 cm piirakkavuokaa, jonka vuorasin leivinpaperilla - ehkä voitelu riittäisi. Perustaikinaa piti ennen vuokaan painelemista kylmentää jääkaapissa ja kumpikin taikina suositeltiin paistamaan kahdessa osassa. Ensin pohjataikinaa uunin alimmalla tasolla noin 10 minuuttia 200 asteessa ja täytteen lisäämisen jälkeen vielä noin 30 minuuttia ala- tai keskitasolla samassa 200 asteessa. 

Piirakoista kauniimpi tuli siitä, jossa oli ruokakermaa eikä paksumpaa ranskankermaa. Näin täytteet eli sienet ja purjo jäivät paremmin näkyviin. Ja ehkä perustaikinainen pohja oli epäilystäni huolimatta - yksinkertaisuudessaan - sittenkin parempi.

Maultaan molemmat piirakat olivat aika hyviä eli kumpikin tuli syödyksi, mutta vielä jäin kaipaamaan jotain lisää. Ehkä se jokin on kokeneen leipojan sormituntuma :)



Suolaisen piirakan perustaikinan tämä yksinkertainen ohje löytyi netistä: Nypitään 150 g pehmeää voita ja 3 dl vehnäjauhoja. Lisätään 1/4 tl suolaa ja 3 rkl kylmää vettä. Taikina nostetaan jääkaappiin puoleksi tunniksi, minkä jälkeen se painellaan ohueksi piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Tämän jälkeen vuoka laitetaan toistamiseen puoleksi tunniksi tekeytymään jääkaappiin. 

Täytettä varten sekoitetaan 2 dl 15% kermaa tai 200 g ranskankermaa, 2 kananmunaa, 3/4 dl Grana Padano -juustoraastetta ja ripaus mustapippuria. Kuullotetaan voissa 1 purjo tai 1 iso sipuli ja lisätään joukkoon 1 litra paloiteltuja kanttarelleja, joista neste on höyrystetty toisella pannulla.

Kokeilin mm. K-Ruoka -sivuston kanttarellipiirakan ohjetta.

2 kommenttia:

  1. Olen tehnyt vuosia suolaisia piirakoita helpolla, mutta hyvällä reseptillä: pohjaan 2,5 dl vehnäjauhoa, 1/2 purkkia rahkaa ja 50 g margariinia. Täytteen päälle tulee sekoitus, missä loppu rahka, 2 munaa ja ruokakermaa, mausteitakin voi lisätä jos täytteessä ei paljoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tintti tästä reseptistä. Menee kokeiluun. Terkkuja InnaVaara

      Poista