keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Puolukkaa piirakassa


Tätä herkullista, yksinkertaista ja rasvaista piirakkaa on meillä tehty 1980-luvulta alkaen aina syksyisin. Piirakkaa paistaessani mieleeni palautuu aina syyskuu 1986, jolloin piirakka jäi uuniin kun tuli kiire Kätilöopistolle synnyttämään kolmatta tyttöän (täällä).

Maanantaina herkuteltiin mökillä kaksin Ukin kanssa, ja loppu tarjoillaan tänään kun Opiskelijapojan pieni perhe tulee kaupunkikotiin syömään.
200 g pehmeää voita tai margariinia
2 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja 
1 litra puolukoita ja 1-2 dl sokeria 
Voi, sokeri ja jauhot nypitään taikinaksi, josta 3/4 painellaan leivinpaperilla vuorattuun piirakkavuokaa. Paistetaan 225 asteessa noin 10 min, minkä jälkeen sokeroitu puolukkasurvos ja murustettu taikinan loppu levitetään piirakan päälle. Paistetaan vielä noin 30 minu"uttia. Herkutellaan vaniljajäätelön kanssa.

Alkujaan taisin saada reseptin Veljen ex-vaimolta, liekö hänkin edelleen leipoo samalla ohjeella. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti