sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Tuttu Fiskars


Fiskarsin ruukkialue on vuosien kuluessa tullut tutuksi. Mökiltä Fiskariin huristaa idyllisiä pikkuteitä pitkin puolessa tunnissa, joten viimeisten 30 vuoden aikana ollaan vähintään pari kertaa vuodessa pistäydytty ruukkikylässä. Näyttelyissä, käsityöpajoissa ja -kaupoissa, leikkipuistoissa tai maalaismarkkinoilla (täällä). Joskus vain sorsia ruokkimassa tai lämpimiä korvapuusteja maistelemassa taikka herkuttelemassa pitemmän kaavan mukaan esim. Wärdshusissa (täällä). Kaksin Ukin kanssa tai suuremmalla perheporukalla, väliin ystävien tai ulkomaalaisten vieraiden kanssa.

Aamupäivällä haettiin pikkupojat omalta mökiltään, jätettiin vanhemmat remonttihommiin ja suunnattiin poikien ja koirien kanssa Fiskariin. Tänään ylivoimaisesti ihaninta oli kieppua vanhan veturin kyydissä. Ihmeellinen Veturi - jaksaa ihastuttaa vuosikymmenestä toiseen. Jo 1980-luvulla ajoimme oman pesueemme kanssa vartavasten Veturia tutkimaan.

Toiseksi ihaninta oli vaeltaa syksyisen joen rannassa, ihmetellä tukkivenettä, juosta kopisevalla puusillalla ja tuijottaa vaahtoavaa koskea. "Miks toi vesi muuttuu valkoiseksi?" Kurkistaa oven raosta lukittua vanhaa paloasemaa: "Mummi, mä nään palomiesten naulakon!"

Kivaa oli myös herkutella joen toisella puolella olevan kahvila Laundryn (täällä) lämpimillä ja kosteilla korvapuusteilla. Pojille tuorepuristettua appelsiinimehua ja vanhuksille kahvia. Onneksi Laundry avataan sunnuntainakin kymmeneltä, eikä vasta puolen päivän aikaan kuten muut Fiskarin nähtävyydet ja kuppilat. Sopii lasten kanssa liikkuville!

Syksyinen koirien ja lasten ulkoilutusretki, josta Ukki ja Mummikin nauttivat.

4 kommenttia:

  1. Hauska ja täysi syyspäivä teillä takana! Lasten kanssa näkee ja kokee tututkin asiat uudesta perspektiivistä ja saa vastattavakseen kiintoisia ja kinkkisiä kysymyksiä. Pannan käyntivinkki korvan taakse tulevia yökyläilyjä varten, kiitos:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon löytyy kivaa ja kaunista ihan lähiympäristöstä...

      Poista
  2. Aatella, tuollainen paikka lähellä minuakin (no välimatka on aina suhteellista), enkä ole koskaan käynyt. Kiva päivä teillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fiskari on kaunis ja leppoinen visiittikohde, ja etenkin kesäsesongin ulkopuolella rauhan tyyssija.

      Poista