Amuri vei sydämeni

Kävin Tampereella Amurin museokorttelissa. Ja ihastuin. Vietin useamman tunnin tutustuen entisiin tehdastyöläisten asuntoihin ja amurilaisten elämään. Parasta oli, että museo tarjosi ilmaisen opastuksen. Mukava historian opiskelija, joka ilmeisesti oli kesätöissä museossa, kierrätti minua toista tuntia vanhoissa kodeissa, yhteissaunassa, leipomossa ja osuuskaupassa - muun muassa. Ja kertoi innostuneesti, ketä ja miten Amorissa elettiin noin sata vuotta sitten. Kiitos Elsi!

Puutalokortteleita alettiin rakentaa Tampereelle 1860-luvulla, kun nopeasti teollistuva kaupunki tarvitsi työntekijöitä ja työntekijät tarvitsivat asuntoja. Kaupunkiin 1800-luvun alkupuolella perustettua Finlaysonin puuvillatehdasta seurasi metalli-, rauta- ja puunjalostusteollisuutta ja tehtaisiin virtasi työntekijöitä ympäröivältä maaseudulta ja kauempaakin. 

Tehdastyöläisille valmistui yksikerroksisia neljän asunnon kortteleita, joiden keskelle jäi kullekin oma sisäpiha. ”Suljetuista” asuntokortteleista ja suorista kaduista rakentui uusi kaupunginosa. Syntyi Amurinmaa, kuten aluetta alkuvuosina kutsuttiin. 

Nimi viittasi Venäjän Siperiassa olevaan Amurinmaahan, jonne suomalaisia lähti siirtolaisiksi - pakoon 1860-luvun nälänhätää ja kulkutauteja. Keisari lupasi lähtijöille ilmaista maata ja pitkän verovapauden, ja noin satakunta suomalaista tarttui syöttiin (täällä). Tampereen uudet työläiskorttelit tuntuivat silloin olleen yhtä kaukana keskustasta kuin Siperia Suomesta, joten Amurinmaa vaikutti oivalta nimeltä. Ajan myötä nimi sitten lyheni Amuriksi. 

Puutalokortteleissa asui parhaimmillaan eli 1900-luvun alussa noin viisi tuhatta ihmistä. Ja yhdessä neljän asunnon korttelissa - esimerkiksi nykyisessä museokorttelissa - saattoi majoittua jopa neljä sataa ihmistä. 

Nykyinen museokortteli, jossa neljä tonttia on yhdistetty yhdeksi kortteliksi. 

Asuinrakennukset ovat L:n muotoisena tonttien ulkoreunoilla ja 

keskelle jää sisäpiha, jonne sai rakentaa ainoastaan lisärakennuksia, 

kuten yhteishuussi ja -sauna, aitta, hevostalli ja liiteri.

Sisäpihan lisärakennuksia

Amurin korttelimuseota voisi kutsua kotimuseoksi, kotiseutumuseoksi, työläismuseoksi, historialliseksi museoksi tai ulkoilmamuseoksi - ihan miten kukin haluaa - sillä museo on kaikkea tätä. Alueelta löytyy kiinnostavia koteja ja pihoja sekä kävijä ystävällisesti esitettyä historiaa. Tarinoita työläisten elämästä - tai oikeastaan juttuja elämästä yleensä - 1800-luvun lopusta 1970-luvulle. Tampereen ja Suomen historiaa - meidän historiaa :)

Vuonna 1965 Tampereen kaupunki laati alueelle uuden rakennuskaavan, jossa alue määriteltiin kerrostaloalueeksi ja yksi vanhoista kortteleista varattiin museokäyttöön. Jo 1940- ja 1950-luvuilla kaupungin päättäjät olivat alkaneen pohtia Amurin asemakaavan ”saneeraamista”. Amurin puutalojen ”saneeraaminen” eli purkaminen aloitettiin 1962 ja tilalle rakennettiin betonikerrostaloja. ”Saneeraus” eteni hitaasti ja alueen viimeinen purkumääräyksen saanut puutalo purettiin vasta 1993.

Museokortteliin kuuluu viisi alkuperäisellä paikalla olevaa asuintaloa ja neljä piharakennusta, joista yksi on uudisrakennettu yhteissauna. Ensimmäisenä tulevan museoalueen rakennuksena avattiin Amurin vanha Osuuskauppa vuonna 1975. Tämän jälkeen museoitavia asuintaloja kunnostettiin ja sisustettiin vähitellen, viimeisenä Satakunnankadun ja Saarikujan risteyksessä oleva rakennus, johon 1995 avattiin kahvila Amurin Helmi. 

Onneksi kaupunki teki aikoinaan päätöksen säästää yksi Amurin kortteli museona jälkipolville. Ja onneksi museo lukuisine ilmaisine opastuksineen on tehty ihanan helppotajuiseksi myös meille, joille lähes kaikki tieto historiasta on uutta :) 

Jj

Vanhassa valokuvassa  näkyy, miten Amuri rakentui neliökortteleista. 

Oikeassa yläkulmassa on ympyröity nykyinen museokortteli, 

joka on ainoana jäljellä vanhasta työläiskaupunginosasta.