Alkuillan valo heijastuu ihanasti takan reunukselle Ukin uudella mökillä.
Vuokkoja mökkitien varjoisassa reunassa
”Olen määritellyt hyvän elämän itselleni sellaiseksi, jossa pyritään tekemään merkityksellisiä asioita itselle tärkeiden ihmisten kanssa. Ja samaan aikaan ollaan armollisia, hyväksytään, että aina ei mene niin.”
800 g pieniä kiinteitä (uusia) perunoita, esim. Siikli(2-4 kananmunaa)2 dl (pakaste)herneitä1 ps (50 g) kuorettomia, suolaamattomia pistaasipähkinöitä2 valkosipulinkynttä1 ruukku basiliikkaa1 ruukku lehtipersiljaa1 ruukku minttua2,5 dl oliiviöljyä1 tl valkoviinietikkaa25 g parmesaania1,5 tl sormisuolaa1/4 tl mustapippuriaPese perunat ja keitä ne napakan kypsiksi (15-20 min). Keitä kananmunia 8 min, jäähdytä, kuori ja leikkaa puoliksi. Kiehauta herneet kiehuvassa vedessä, valuta ja jäähdytä. Paahda pistaasit pannulla ja rouhi veitsellä.
Kuori ja hienonna valkosipulin kynnet ja yrtit, ja laita ne tarjoilukulhoon. Lisää öljy, etikka, herneet ja pistaasit, ja raasta parmesaani joukkoon. Leikkaa perunat puoliksi ja lisää kulhoon. Painele niitä varovasti lusikalla litteiksi ja sekoita kauttaaltaan yrtti-öljyseoksessa. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää halutessa kananmunat (me tarjoilimme ne erikseen).
Vaputtelumme jatkuu tänään Vapun päivänä, kun hurautamme Ukin kanssa Espooseen tervehtimään Opiskelijapojan Pikkupoikia ja viemme heille Salon torin simaa ja Lohjalla olevan Kasvihuoneilmiön (täällä) jättimunkkeja :)
![]() |