keskiviikko 27. huhtikuuta 2022

Suokävelyä


Tyttärien Tilalla on vajaa vuoden ikäinen sekarotuinen Dora-koira, joka tarvitsee joka päivä ainakin pari pitkää lenkkiä - ylimääräisen energian rauhoittamiseksi. Yleensä Opiskelijatyttö kävelee koiran kanssa aamuisin 6-7 kilometriä ja iltaisin 2-5 kilometriä. Nyt Tyttö on lomareissulla ja koira on Lontoontytön ja minun hoidossa. Kumpikaan meistä ei ole tottunut kymmenen kilometrin päivämarsseihin, joten lihakset ja nivelet joutuvat koville. Varsinkin kun Tilalla riittää myös piha- ja puutarhahommia (täällä). 

Onneksi tykkään kävelystä. Ja onneksi nivelrikkoinen lonkkani kestää nykyään (useimmiten) pitkiäkin lenkkejä. Ja onneksi on ollut ihania aurinkoisia kevätilmoja. Ja onneksi Merimaskun saaristoluonto on kaunista ja myös erilaista kuin tutut lenkkipolkuni Punavuoressa ja Salon mökillä. Joten mikäs on kävellessä :)

Lyhyemmän lenkin (täällä) varrella on pieni suo, jonka yli kävellään pitkospuita pitkin. Ehdottomasti reitin paras kohta - joka kerta erilainen, mutta aina lumoavan vangitseva. Suo ja sen kasvit näyttäytyvät erilaisina riippuen mm. vuoden ja vuorokauden ajasta sekä auringonvalon suunnasta ja määrästä. 

Väliin jompi kumpi tai molemmat Tilan kissoista lähtevät mukaamme lyhyemmälle lenkille. Viime kesänä myös Tilan vanha Kille-pässi kiersi väliin lenkkipolun kanssamme :) Talossa talon tapaan…

PS. Tietsissäni on joku häikkä, enkä pysty vastaamaan kommentteihinne. Kiitos kuitenkin kaikista, vastaan myöhemmin kun tilanne korjautuu :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti