Keväinen Jurmo lumosi

Jurmo on taianomainen saari. Tuntuu, että tuolta pieneltä karulta saarelta löytyy kaikkea. Ja mitä ei löydy, sitä ei satunnainen matkailija osaa kaivata :)

Ehdin kahden yön, yhden kokonaisen päivän, yhden iltapäivän sekä kahden illan ja kahden aamun aikana kokea sekä hyytävän myrskyisän illan räntäsateineen että peilityynen, aurinkoisen päivän. Ja yhden upean auringon laskun ja kaksi vielä upeampaa auringon nousua. Ja kaksi hyväunista yötä uudessa, silkkisen pehmeässä untuvamakuupussissa.

Ehdin lumoutua jännittävistä pilvimuodostelmista, niiden yllättävästä hajoamisesta ja nopeasta uudelleen rakentumisesta. Ehdin ihailla rantakallioita, joissa harmaa, musta ja punainen kiemurteli taidokkaasti toistensa lomassa, ja hämmästellä luonnon kallioihin muovaamia taidokkaita serpentiinikuvioita. Ehdin silitellä ja hypistellä käsissäni meriveden hiomia pehmeitä pikkukiviä.

Ehdin nauttia valon vähittäisestä lisääntymisestä heti aamukuuden jälkeen ja seurata hämärän hidasta laskeutumista ennen iltayhdeksää. Maalis-huhtikuun vaihde oli juuri sopiva vuodenaika ihailla kumpaakin: Auringon nousuja ja laskuja, joita molempia saattoi seurata sopivaan ja inhimilliseen vuorokauden aikaan :)

Ehdin ihailla keväisen ruskeiden (kuivien) kanervien ja matalien katajien peittämää lumetonta nummimaastoa, jonka kaunis värimaailma kanervien ruskeudesta huolimatta yllätti. Ja kiivetä saaren korkeimmalle (alle 20 metriä :) kalliolle eli Högbergetille, josta näkyi lähes koko kapea ja pitkulainen Jurmo.

Ehdin nauttia monta kertaa Tiina Johanssonin hyvää kotiruokaa - husmanskostia - Jurmo Innissä (ennakkotilaus) kuunnellen hänen tarinoitaan saaren menneisyydestä. Ja tutustua vuonna 1846 rakennettuun saaren pikkuruiseen kappeliin ja sitä ympäröivään hautausmaahan.

Jurmossa asuu vakituisesti noin kymmenen ihmistä (kolme perhekuntaa), kesäasukkaista on kymmeniä ja matkailijoita vuosittain useita tuhansia. Maalis-huhtikuun vaihteessa oli vielä ihanan rauhallista, lähes autiota. Ei kesäasukkaita, ei veneilijöitä, ei pyöräilijöitä, ja matkailijoitakin vain kourallinen. Ja mikä parasta: ei käärmeitä, ei punkkeja, ei sinilevää, ei hanhia eikä hanhenkakkaa. Eikä lunta :)

Keväinen Jurmo näytti parastaan. Saaren rauha ja hiljaisuus - levollisuus - yllätti jopa Salon hiljaiseen mökkiin tottuneen mummin.