tiistai 24. elokuuta 2021

Reikäleivästä ruukinpatruunaan


Kävin torstaina Fiskarsin museossa. Paikka, josta en ollut kuullut mitään, vaikka design-turistikylässä tulee pistäydyttyä joka kesä vähintään kerran. Viime viikkoinen käyntini oli jopa tämän kesän neljäs Fiskari-visiitti. 

Pääasiallinen syy tiheisiin vierailuihin on se, että Fiskars eli Fiskari sijaitsee vain 30 km päässä Salon mökiltä. Kun mökkielämään kaivataan vaihtelua, ensimmäisenä usein kysytään: ”Lähtiskö Joku Fiskariin?” Ja aina Joku lähtee. 

Fiskarsin (kotiseutu)museo sijaitsee ns. Ylä-Fiskarissa - lähellä Desicon kynttilämyymälää (täällä), minne Fiskarin normi-vierailija harvemmin eksyy - liian ”pitkällä” kylän ”keskustasta”. Kuitenkin tervejalkainen kävelee punamultaisten puutalojen reunustamaa, mukavaa kylätietä parkkipaikalta Ylä-Fiskariin vain kymmenisen minuuttia.

Yllätyin kuullessani, että museo on avattu konepajan konttorirakennuksessa (missä se toimii edelleen :) jo vuonna 1949 konepajalla työskennelleen konttoristi Laura Holmströmin toimesta. Holmström ja hänen fiskarilainen ystävänsä kätilö Gerda Gers alkoivat 1930-luvulla kerätä paikallisia esineitä ja valokuvia. Kokoelman laajennuttua ystävykset päättivät kysyä konttorin esimieheltä, josko rakennuksesta löytyisi tilaa esineistön esittelyyn. 

Aktiivinen Holmström hoiti ja laajensi museon kokoelmaa lähes kuolemaansa 1965 asti. Museossa olevat Fiskarin elämää kuvaavat esineet ja valokuvat ovat osin 1600-luvulta, mutta pääasiassa 1800- ja 1900-lukujen vaihteesta. Museon nykyinen lipunmyyjä kertoi mm. että pikkuhuoneen katossa olevat reikäleivät ovat olleet museossa sen avaamisesta eli vuodesta 1949 asti. Ja ihan freesseiltä näyttivät edelleen :)

Fiskarilaisten työläisperheiden elämän lisäksi pienessä museossa oli esineitä ja juttua ruukkialuetta kehittäneen ruukinpatruuna ja vuorineuvos John Jacob von Julinin (1787-1853) ja hänen perheensä elämästä. 

Täytettyään 35 vuotta John Julin osti 1822 Fiskarsin ja viereisen Antskogin eli Anskun maatilat ja niihin kuuluvat maa-alueet teollisuuslaitoksineen. Tätä ennen hän oli jo tehnyt merkittävän uran apteekkarina Oulussa ja Turussa, ollut pari vuotta pienen Emma-tyttären (1813-16) yksinhuoltaja ensimmäisen vaimon kuoltua lapsen synnytyksessä, mennyt toista kertaa naimisiin skotlantilaisen papin tyttären Emily Lindsayn (1795-1835) kanssa, jonka oli tavannut Englantiin tekemällään pitkällä opintomatkalla, ja saanut tämän kanssa juuri ensimmäisen yhteisen James-pojan (1822-25). 

Apteekeistaan John Julin luopui kokonaan 1829 ja muutti perheineen asumaan Fiskarsiin jatkaen uraansa menestyvänä teollisuusmiehenä ja maanviljelijänä. Vuosien kuluessa Julin osti Fiskarsin ja Antskogin lisäksi kymmenkunta länsisuomalaista ruukkia ja kaivosta sekä kymmeniä maatiloja. Ruukinpatruunana Julin edisti avarakatseisesti Fiskarsin toimintaa ja paikkakuntalaisten elämää, perustaen alueelle mm. koulun 1824 ja kirjaston 1840. Vuonna 1849 aateloitu John von Julin kuoli 65-vuotiaana jättäen jälkeläisilleen mittavia maa-alueita, lukuisia ruukkeja ja menestyviä teollisuuslaitoksia.  

Käytyäni useassa vanhassa kartanossa ja ruukkialueella lähinnä Länsi-Suomessa on ollut mielenkiintoista lukea, miten monin sitein omistajien ja perheiden elämät nivoutuvat toisiinsa. Mm. Fiskarsin patruunan John Julinin kolmannesta avioliitosta syntynyt Helene-tytär oli Askaisissa olevan Louhisaaren kartanon emäntä ja marsalkka Mannerheimin äiti (täällä). Ja että hylätty ja ränsistynyt Anskun ruukki (täällä) oli myös Julinin omistuksessa.  

Kun selvittelin Fiskarsin museota ja sen paikallishistoriaa, sain taas mielenkiintoista lisätietoa suomalaisen aateliston kiemuroista 1800-luvulla. Lisäksi löysin käyttökelpoisen luettelon ja linkin lukuisista Länsi-Uudenmaan (kotiseutu/paikallis)museoista (täällä), joista useimmista en aiemmin ole tiennyt mitään.

Laura Holmström (oik) Fiskarsin konepajan konttorissa.

Museo toimii rakennuksessa, joka aikoinaan oli Fiskarsin konepajan konttori.

2 kommenttia:

  1. Kiitos: mielenkiintoinen historia museolla, joka on tosiaan jäänyt siellä käydessä katveeseen, vaan eipä jää tämän jälkeen enää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Museo on pieni ja kotikutoinen. Mutta sellaisissa on jotain lumoavaa ja kivan arkista. Ja usein ihanan (korona-aikana) tyhjää, mutta ystävällistä henkilökuntaa :)

      Poista