lauantai 7. elokuuta 2021

Taas hyvää Turuus

Petto di pollo ripieno con ricotta e spinaci, 
pure di patate, cavolfiori tostati e salsa allo zafferano.

Heinäkuisella Merimaskun matkalla pysähdyimme Turussa syömään. Mukana oli kaksi koiraa ja ulkona ikimuistoinen helle, joten toiveemme oli löytää ulkopaikka (joista ei Aura-joen reunalla ollut puutetta). 

Alkuun yritimme aiemmilta reissuilta tuttua, mukavaa ja hyväruokaista Nooaa (täällä). Harmiksemme saavuimme paikalle juuri keittiön ”huoltotauon” aikana eli iltapäivällä kolmen ja neljän välillä. Keittiö oli suljettu, emmekä nälissämme jääneet odottamaan :)

Seuraavaksi kokeilimme toista hyväksi toteamaamme, vanhaa kunnon Sergio’s-ravintolaa (täällä), jonka terassilta löytyi - pienen jonottamisen jälkeen - vapaa varjopöytä. Sergion ala carte -lista on lyhyehkö, mutta riittävä. Päädyin valitsemaan kanaa, jota erittäin harvoin tilaan ravintolassa - S-marketin halpaa grillibroileria tulee kotona syötyä enemmän kuin liikaa :)

Onneksi kuitenkin valitsin kana-annoksen, sillä Sergion ricotalla ja pinaatilla täytetty maissikananrinta peruna-sahramikreemin sekä paahdettujen kukka- ja romanescokaalien kanssa oli enemmän kuin herkullista. Voiko kanaa edes tarjoilla niin maukkaana ja pehmeänä? Myös Ukin kreikkalaisittain valmistettu meribassi artisokan, oliivien ja kapriksien kanssa oli kuulemma erittäin maukas.

Kuumuudessa meille kummallekin riitti vain pääruoka - edes minun ei tehnyt mieli jälkkäriä !! Kumpikin kaipasi vain isoa lasillista kylmää vettä :)

Valokuvani ei anna oikeutta herkulliselle ja kauniille kana-annokselleni - harmi. Pienikokoisen järjestelmäkameran aika kännykkäkameran tilalle/rinnalle on ollut jo pitkään…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti