sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Aura-joen äärellä


Keskiviikkona tein päivämatkan Tallinnaan (täällä) ja lauantaina oli vuorossa retki Turkuun. Ukki oli järjestänyt siivoojan pesemään mökin 15 ruutuikkunaa, ison lasikon ja rantasaunan. Päätimme antaa miehelle työrauhan ja pakenimme kahden koiran kanssa ilmastoidulla autolla 80 kilometrin päähän Turkuun.

Yleensä ajamme Salon laitamilla olevalta mökiltä Turkuun vanhan Turuntien kautta - vehreämpää ja rauhallisempaa menoa. Niin nytkin. Olimme suunnitelleet ostavamme Turun torilta uusia Annabelloja. Mutta olimme täysin unohtaneet, että torialueella tehdään täydellistä remonttia. Onneksi kaivuualueen takaa löytyi osa entisistä vihannes-, marja- ja kukkamyyjistä.

Turun kesäkukat olivat edullisempia kuin Hesan torilla, ja tarjonta oli parempaa kuin lempitorillani Salossa. Ostin monta valkoista riippupelargoniaa, jotka aion istuttaa mökille vanhoihin puuruukkuihin uuden vierasvajan eteen. Ja Ukkikin löysi kuin löysikin pesemättämiä pieniä multa-Annabelloja...

Lounaalle ajoimme Aura-joen varrella sijaitsevaan kaksikerroksiseen ravintola Nooaan (täällä), joka muistui mieleeni Parasystävän Turku-suosikkina. Toisen kerroksen kattoterassia parempaa lounaspaikkaa ei helteisessä Turussa olisi voinut kuvitella: Isot tukevat päivänvarjot suojasivat polttavalta auringolta ja lämmin tuuli vilvoitti sopivasti keskipäivän kuumuudessa. Upea sijainti -  joen rannalla oli kiva seurata ohikulkevia lukuisia huviveneitä ja reittialuksia. Aivan ravintolan eteen oli mm. rantautunut Ruotsista tullut vanha, leveä ja kaunis Swan-purjevene, jonka kannella kaksi pariskuntaa viettivät kadehdittavan näköistä rentoa lomaa.

Nooan ruoat olivat tosi kauniita ja riittävän maukkaita - ei halpoja. Mutta riittävä maku riitti tällä kertaa, koska ympäristö oli taivaallinen, ja kattoterassille olivat tervetulleita myös kaksi kuumuuden väsyttämää koiraamme.

Parasystävän ravintolavinkit eivät petä. Tämän toki tiesin jo lähes viidenkymmenen vuoden (!!!) takaa.

Nooan 1. alkupala: Tartar rosmariinimajoneesin kanssa. 

Nooan 2. alkupala: Parsaa ja romescokastiketta. 

Kaksikerroksisessa Nooassa on kattoterassin lisäksi myös baariterassi Aura-joen laineilla.

2 kommenttia:

  1. Kiinnostaa käydä paikassa, jota kiehtovasti esittelet. Ei olisi edes pitkä matka esteenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva ravintola, etenkin kesäsäillä. Lauantaina Turku näytti meille parastaan,lukuunottamatta kauppatorin remonttia. Mutta Helsinki se vasta on täynnä tietöitä ja julkisivuremontteja. Tuntuu että koko keskusta on yhtä työmaata...

      Poista