maanantai 9. elokuuta 2021

26 999 tähteä


Viime viikolla sain toteutettua viimekesäisen toiveni nähdä Salon Uskelan kirkko sisältä (täällä). Komea Carl L. Engelin suunnittelema kivikirkko on rakennettu 1800-luvulla reformaation (uskonpuhdistuksen) jälkeen. Tämä näkyy mm. siinä, että kirkon sisätilat ovat huomattavasti pelkistetympiä kuin Etelä-Suomen lukuisat keskiajalta säilyneet kivikirkot (täällä). 

Astun avoinna olevasta valtavasta  ovesta suureen, tyhjään ja hiljaiseen kirkkoon. Kirkkosali yllättää koollaan ja korkeudellaan. Ensimmäisenä huomaan siniseksi maalatun katon, joka tuntuu laskeutuvan suojelevasti - ei ahdistavasti - kirkossa olijan päälle. Tuhannet kattoon maalatut pienet, vaaleat tähdet hymyilyttävät ja ihastuttavat. Kirkon esitteestä luen, että katossa on ” yhtä vaille 27 000 tähteä”. Jännä ja peruskirkosta poikkeava katto :)

Kaunis ja rauhoittava tunnelma. Koen kuitenkin, että tämä kirkko on parhaimmillaan kun sisällä on enemmän ihmisiä. Yksi Mummi tuntuu katoavan suureen kirkkosaliin ja sen ”painavan” tähtitaivaan alle. Seuraava tavoitteeni onkin tulla Uskelan kirkkoon kuuntelemaan joku konsertti, joita siellä aika ajoin järjestetään. 

Konsertissa en olisi ypöyksin, vaan toisten ihmisten kanssa - heidän keskellään. Post-korona unelmia :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti