sunnuntai 15. elokuuta 2021

Rapuja Tilalla


Lauantai-iltana herkuteltiin rapuja - pitkästä aikaa koko oma, iso perhe yhdessä. Ukin ja Mummin lisäksi syyskuussa 40 vuotta täyttävä Esikoinen ja Vävypoika kolmen 3-10-vuotiaan Pikkupojan kanssa, Opiskelijapoika ja Tyttökaveri kahden Pikkupojan (5 v ja 6 kk) kanssa, ensi vuonna 30 vuotta täyttävä Juniori ja Tyttöystävä sekä kaksi ihanaa ja toimeliasta illan emäntää (ja Tilan emäntää) Opiskelijatyttö ja Lontoontyttö. Hälisevän joukon jatkona sisällä hääräsi kaksi koiraa ja kaksi kissaa sekä ulkona kymmenen lammasta ja lauma värikkäitä maatiaskanoja.

Lähes kaikilla suojana kaksi koronarokotetta ja Pikkupojilla edellispäivänä otetut negatiiviset koronatestit. Mutta siitä huolimatta minä en vielä rohjennut halailla läheisiäni niin paljon kuin olisin halunnut ja kaivannut. Ainoastaan Pikkupojat rohkenin vuorotellen napata syliini ja suukotella, kuten olen - koronasta huolimatta - tehnyt jo pidemmän aikaa. 

Vävypoika oli hankkinut ravut - valmiiksi keitettynä - ja Ukki ostanut (Opiskelijatytön suosittamaa) herkku-roseviiniä ja Emännät kombucha-juomaa alkoholittomaksi vaihtoehdoksi. Opiskelijatyttö oli tehnyt gnoccheja - oman maan perunoista - rosmariinivoin ja herkkutattien (Vävypojan keräämiä) kanssa sekä jälkkäriksi ”ranskalaisen pannukakun” (?) oman puutarhan kriikunoista. Lisukkeena Vävypojan loihtima herkullinen caesarsalaatti. Esikoistyttö oli tuonut rapuisat koristeet ja Pikkupojille jälkkärikarkit, kun taas Lontoontyttö oli vastannut pöydän kattauksesta. 

Herkuttelun jälkeen, illan pimetessä Mummi hoiti pääosan tiskauksesta - mieluusti. Kuten Äitimuori (Mummin äiti) aikoinaan Mummin järjestäessä perhejuhlia pienten lasten äitinä 1990-luvulla :):)

Ravut olivat punaisia ja isoja, mutta yllättävän kovakuorisia. Tällä kertaa minusta eivät ihan ”maailman parhaita”. Sen sijaan Opiskelijatytön loihtimat gnocchit olivat käsittämättömän hyviä, ”maailma parhaita”: kiinteitä ja pehmeitä, mutta ei liian kuivia eikä liian sileitä. 

Ei laulettu eikä juotu snapseja, mutta juteltiin, rentouduttiin ja naurettiin. Ja nautittiin rakkaista ihmisistä - ja aikaisesta nukkumaanmenosta :):)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti