Anu Pentik: Voikukkapelto, 2019-2020
Turun Wäinö Aaltosen museo täyttyy vielä syyskuun posiolaisen keramiikkataiteilija Anu Pentikin (s. 1942) uusista teoksista. Koko huoneen täyttäviä savesta ja puusta tehtyjä puhuttelevia tilateoksia. Vuosina 2019-21 valmistuneet työt on järjestetty lapsuuden kukkapellosta lentoon lähdön ja unelmien kautta vanhuuden rauhaan.
Tykkäsin näyttelystä. Harmikseni minulle kävi köpelösti. Jostain syystä en tällä kertaa päässyt/osannut/pystynyt rauhoittumaan teosten ja näyttelyn tunnelman makusteluun, vaan keskityin miettimään kuvakulmia: ”Mistähän saisin otettua sellaisen valokuvan, jossa välittyy taideteos itsessään, näyttelyn tunnelma ja oma kokemukseni?”
Aiemmin museoissa ja näyttelyissä käydessäni oma rauhoittumiseni sekä teosten tutkiskelu ja fiilistely ovat olleet Se Juttu. Ja valokuvaaminen on ollut vasta toisella sijalla, minkä takia kuvat eivät aina ole onnistuneetkaan toivomallani tavalla.
Huomaan, että parempi kuitenkin niin: Hyvä oma kokemus ja läsnäolo ja epätäydellinen valokuva. Kuin se mitä kävin Pentikin näyttelyssä: puutteellinen läsnäolo, mutta täydellinen valokuva. Tosin Pentikin näyttelyssä eivät edes valokuvani onnistuneet.
Huonosta keskittymisestäni huolimatta tykkäsin kävellä Anun luomien mielikuvien seassa, mm. hentojen (!) lentoon lähtevien kymmenien savi-itiöiden keskellä. Josko museokorttilaisena ehtisin käydä vielä toistamiseen tutkimassa Anun maailmaa - ilman kännykkäkameraa. Saapas näkee…
Anu Pentik: Rauha, 2019
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti