Suomalaisten kirkko

Helmikuun aikana olen useammin kuin kerran kävellyt Los Bolichesin ”suomalaislähiössä” (täällä) olevan Plaza del Carmen -aukion läpi. Ja joka kerta olen ihastellut aukion reunassa olevaa, valkoiseksi rapattua Parraquia Virgen del Carmen y Santa Fe -nimistä kirkkoa. 

Espanjalaiseksi kirkoksi rakennus oli yllättävän sopusuhtainen ja tasapainoinen. Ei liikaa kromeluuria - ei ulkona eikä sisällä :) Ja komeuden kruunasi kivasti läpi näkyvä, matala kellotorni, jonka päässä kohosi yksinkertainen ja siro risti. Vasta kun etsin netistä tietoa Carmen-kirkosta, minulle selvisi, että paikallisen suomalaisen seurakunnan viikottaiset messut pidetään juuri tässä ”suomalaistyylisessä”  kirkossa. 

Aurinkorannikon suomalainen seurakunta kuuluu Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja seurakunnan palveluksessa toimii läpi vuoden kaksi pappia ja talvisin myös kanttori. Lisäksi toiminnassa on viime vuosina ollut mukana Suomen Merimieskirkon kanssa jaettu sosiaalikuraattori. Ja lukematon määrä Espanjassa asuvia suomalaisia vapaaehtoisia. 

Minulle, joka olen tarkka sanojen merkityksestä, ei ole vielä selvinnyt, miksi väliin espanjalaisen kirkon nimessä on Iglesia ja väliin Parraquia. Sanakirjasta ymmärsin, että Iglesia tarkoittaa ensisijaisesti kirkkoa (ehkä rakennusta) ja Parraquia taas seurakuntaa. Tai sitten ei…

Ja mitä sitten merkitsee onko nimessä kirkko vai seurakunta? Ehkäpä tämäkin asia selkenee, kun näillä näkymin palaan Espanjaan ensi talvena…

Tyhjiä areenoita ja matadoripatsaita

Iltapäivän kävelyreissulla törmäsin kukkivan kadun (täällä) jälkeen vielä härkätaisteluareenaan (Plaza de Toros). Tiesin, että kaupungissa on sellainen, mutta en ollut tajunnut, että se on keskustassa ja lähes kiinni BioParkin eläintarhassa (täällä). Tämä perinteinen, pyöreä areena valmistui vuonna 1962, jolloin pieni kalastajakylä oli juuri alkanut muuttua eurooppalaisen massaturismin keskukseksi, ja härkätaisteluiden uskottiin kiinnostavan myös turisteja. 

Mutta toisin kävi. Vuosikymmenten edetessä härkätaistelut alettiin nähdä eläinrääkkäyksenä, ja ne kiellettiin osassa Espanjaa, vaikka mm. Andalusiassa taistelut ovat edelleen sallittuja. Vuonna 2013 Espanjassa säädettiin jopa laki, jonka mukaan härkätaistelut ovat osa kansallista kulttuuriperintöä ja lain suojassa.

Kannatan härkätaistelujen kieltämistä, vaikka jotain kumman kiehtovaa tässä ikivanhassa perinteessä on. Liekö tuntemuksiini on vaikuttanut se, että 1960-luvulla isäni ihaili kirjailija Ernest Hemingwayta - aikanansa härkätaisteluiden tunnettu puolestapuhuja - ja vei minut ja kaksi nuorempaa sisarustani katsomaan matadorien ja härkien taistelua, kun olimme lapsuuden perheeni kanssa Torremolinoksessa. Taistelua ennen ja tämän aikana hän selitti innoissaan meille lapsille, mitä areenalla milloinkin tapahtui. Milloin areenalla oli picador, milloin panderillero, milloin matador jne. Tosin ainakin minä taisin nähdä vain ne verta vuotavat härät…

Muistan, että näkemässämme härkätaistelussa yhtenä matadorina oli Miguel Marquez (1946-2007), jonka nimiseen katuun - Calle Miguel Marquez - törmäsin eräänä päivänä myös Fuengirolassa. Tätä ihmetellessä minulle selvisi, että Marquez oli syntynyt Fuengirolassa ja debutoinut härkätaistelijana juuri Fuengirolan areenalla.

Härkätaisteluareenan edessä oli patsas, joka kuvasi matadoria viittansa kanssa suippohattu kädessä. Uskoin sen kuvaavan juuri Marquezia, mutta netistä luin, että kyseessä oli Antonio Jose Galan (1948-2001). Samalla selvisi, että myös Galanin vuonna 1985 syntynyt poika elättää itsensä edelleen matadorina. Hämmästyttää, että joitakin tämä historiallinen ammatti vetää edelleen puoleensa…

Ristiriita, joka nykypäivän Espanjassa liittyy härkätaisteluihin, näkyi konkreettisesti myös Fuengirolan härkätaisteluareenan ikkunassa. Lasiin oli jäänyt repaleinen kulma pois revitystä paperiesitteestä, jossa oli mainostettu vuoden 2022 lokakuulle suunniteltua härkätaistelua. Tapahtumaa, joka yllättäen ja ilman selityksiä peruttiin vain kolme päivää ennen aiottua ottelua. 

Tänä päivänä härkätaisteluperinne näkyy Espanjassa lähinnä tyhjinä areenoina ja kivettyneinä patsaina. Mutta ristiriitainen perinne sinnittelee. Tulevan maaliskuun lopussa Malagan härkätaisteluareenalla järjestetään kevään ensimmäinen härkätaistelu…

Kukkiva Calle

Eilisellä kävelyretkellä törmäsi Fuengirolassa kukkivaan katuun, Calle Victoriaan. Tämä vaaleanpunaisia ja valkoisia kukkia täynnä olevien puiden reunustama lyhyt katu oli Parque del Sol -puiston kyljessä ja BioPark-eläintarhan vieressä. 

Luulen, että nämä kauniit puut olivat mantelipuita, joiden tosin pitäisi jo lopetella kukintaansa (täällä). Ehkäpä kaupunkipuut kukkivat myöhemmin kuin lähivuoristossa kasvavat serkkunsa? Tai ehkä puut olivat sittenkin jotain magnolialajiketta? Taas paljastuu tietämättömyyteni näissä kasvi- ja kukkajutuissa…

Niin tai näin - Puut olivat joka tapauksessa äärettömän kauniita. Joten onneksi ”eksyin” Calle Victorialle :)

Malagan nykytaidetta

 

Toinen lauantaisen Malaga-reissuni päämääristä vanhan kauppahallin (täällä) lisäksi oli Nykytaiteen museo (Centro de Arte Contemporaneo de Malaga) aivan Centro Alamedan juna-aseman vieressä. Kaksikymmentä vuotta sitten avattu museo oli kunnostettu rakennukseen, joka alkujaan vuonna 1939 oli rakennettu tukkutoria varten. 

Museossa oli perusnäyttelyn lisäksi espanjalaisen Eduardo Gruberin (s.1949) laaja yksityisnäyttely. Näyttelyn nimi oli Nadie es Nada, joka oli käännetty englanniksi Nobody is Anything. Nimen suomennos taikka sen merkitys ei minulle täysin auennut, ei edes näyttelyn teoksia katsoessa. Kukaan ei ole Kaikkea ?? tai Ei kukaan ole Mitä tahansa ?? Ehkä nimi oli nykykieltä ja/tai nykyaikaa - eläkeikäiselle mummille liikaa nykyä, vaikka sanaleikeistä tykkäänkin…

Eduardo Gruberin maalauksissa ja piirroksissa, joista osa oli lähes seinän kokoisia, käsiteltiin sotaa, yksinäisyyttä, syrjäytymistä ja elämän sattumanvaraisuutta - muun muassa. Tärkeitä aiheita, ja osin kiinnostavia ja koskettavia teoksia. 

Minua kiehtoi mm. El hombre controlador del universo -niminen isokokoinen (370 x 260 cm) öljymaalaus. Sitä katsoessa minulle kävi, kuten minulle nykytaiteen kanssa monesti käy, että en osaa eritellä miksi tai minkä takia teos jostain syystä miellyttää tai ei miellytä. Gruberin Maailmankaikkeuden kontrolloija (??) vain miellytti minua…

Kun yksikseni kiertelin museossa, ymmärsin miten taideteosten nimet ovat minulle tärkeitä ja sen mietiskeleminen, mitä taiteilija on ehkä halunnut nimellä viestiä. Minulle teoksen nimi on oleellinen osa teosta ja myös teoksen aistimista ja kokemista. Tämän takia minua harmitti, että Gruberin näyttelyssä nimet olivat ainoastaan espanjaksi. Ärsyttävää…

Joidenkin maalausten vieressä oli toki kännykällä aukeava nettilinkki, josta olisin löytänyt lisätietoa ja uskoakseni myös englannin kielellä. Tähän asti en ole moisia vielä käyttänyt, mutta täytynee ryhdistäytyä tässä(kin). Nykytaiteen museossa pärjää näköjään vain nykytekniikalla :)

Museon perusnäyttelyssä oli pääosin espanjalaisten ja eteläamerikkalaisten nykytaiteilijoiden teoksia, mutta löytyi sieltä mm. kolme Andy Warholin viimeisten vuosien työtä. Ja tällä puolella teosten nimet olivat myös tai ainoastaan englanniksi. 

Moni teos jäi minulta ymmärtämättä, silti monen edessä pysähdyin ja fiilistelin, miltä se tuntui. Ja moni tuntui…

Eduardo Gruber: El hombre controlador del universo, 2020

Tykkäsin, vaikka en teosta oikein ymmärtänytkään 

enkä osannut nimeä edes täysin suomentaa…

Andy Warhol (1928-1988): Volkswagen, 1985

PS. Oikeaan yläkulmaan heijastui vastapäisellä seinällä oleva pieni tilateos :)

Jose Luis Puche (s.1976): Don’t panic, 2014

Sopiva nimi - isn’t it :)

Entisen tukkutorin rakenteet näkyivät edelleen museorakennuksessa. 

Sisäänkäynti Nykytaiteen museoon

Nykytaiteen museon takana olevan kerrostalon seinissä oli 

maailmankuulujen katutaiteilijoiden D’Facen ja Shepard Faireyn 2013 tekemät valtavat muraalit, 

jotka näkyivät heti Centro Alamedan juna-aseman ulko-ovilta. 

Andi Rivasin seinämaalauksia museon viereisellä Calle Alemanialla.

Viehätyin kauppahallista

Eilen ajoin Aurinkorannikon paikallisjunalla Fuengirolasta Malagaan. Pääteasemalta pääteasemalle - 31 kilometriä, 18 pysäkkiä ja 2,70 euroa. Ruuhlaisena lauantaiaamupäivänä matka kesti peräti 50 minuuttia.  

Paikallisjunan pääteasema Malagassa on Centro Alameda vanhan kaupungin eteläpuolella. Asema on  kaupunkia halkovan, nykyään pääosin kuivana olevan Rio Guadalmedina -joen rannalla - paikassa, missä yksi kaupungin pääväylistä Avenida de Andalucia muuttuu Alameda Principal -kaduksi. Kaduksi, jota pitkin pääsee kävellen varttitunnissa suoraan vanhan kaupungin ytimeen.

Tällä kertaa päämääräni ei kuitenkaan ollut vanha kaupunki, jossa kävin viime viikolla Lontoontytön kanssa (täällä), vaan lähes juna-aseman vieressä oleva vanha kauppahalli Mercado central de Atarazanas. Tämä upea rakennus valmistui nykyiseen muotoonsa vuonna 1879, vaikka osa sen rakenteista, kuten sisäänkäynnin korkea kaariportti, on jäänteitä 1400-luvulta, jolloin arabit hallitsivat Pyreneiden niemimaata (täällä). Arabivallan aikana kauppahallin paikalla oli telakka, mihin myös hallin nykyinen nimi Atarazanas (suom. telakka) viittaa :)

Upean kauppahallin upea yksityiskohta on toisen sisäänkäynnin yläpuolella oleva valtava, 150 vuotta vanha lasimaalaus, johon on kuvattu mm. kaupungin katedraali ja Alcazaban linnoitus. Värikkään maalauksen lisäksi minua viehätti hallin jykevät rautarakenteet ja kaksivärinen tiilikatto. 

Ja tietenkin kauppahallin lukuisat myyntipöydät, ja niistä varsinkin ne, jotka pursuivat kymmeniä tuttuja ja tuntemattomia kaloja ja äyriäisiä. Ja kerrankin ihmisruuhka ei häirinnyt minua, vaan ennemminkin viehätti :) 

Ihmiset tekevät kauppahallin. Etenkin, jos suuri osa heistä on ruokaostoksilla olevia tai ystäviään tapaavia paikallisia, kuten lauantaina Malagan Atarazanasin hallissa :)

1400-luvulta oleva, 14 metriä korkea arabihallinnon aikainen portti

Miehiä seinällä

Kuningattaren kukka

Kevät alkaa näkyä myös Plaza de la Constitucion -aukiolla Fuengirolassa. Aukiolla, jonka toisessa päässä on sopusuhtainen Parroquia de Nuestra Senora del Rosario -kirkko (täällä) ja toisessa mahtipontinen Monumento a la Familia -suihkulähde, joka tosin tällä hetkellä on Andalusian vesipulan takia ilman vettä. 

Tällä viikolla kauniin aukion kukkapenkeissä on avautunut kevään ensimmäisiä kolibrikukkia - sekä oranssikukkaisia helokolibrikukkia (Strelitzia reginae) että suurempia, valkokukkaisia valkokolibrikukkia (S. nikolai). Komeakukkainen kolibrikukka on alkujaan peräisin Etelä-Afrikasta, mutta nykyään se on vakiokasvi Välimeren maiden puistoissa ja puutarhoissa.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja niin myös kolibrikukalla. Suomessa kukkaa kutsua välillä nimellä papukaijakukka sekä englannin (Bird of paradise) ja espanjan (Ave del paraiso) kielistä käännetyllä nimellä paratiisilinnunkukka. 

Tieteellisen eli latinan kielisen nimensä Strelitzia reginae kolibrikukka on saanut kuningatar Charlotte von Mecklenburg-Strelitzin (1744-1818) mukaan. Charlotte oli saksalainen prinsessa, joka meni 17-vuotiaana naimisiin Iso-Britannian kuninkaan Yrjö III:n (1738-1820) kanssa ja jonka kanssa hän eli kuolemaansa asti synnyttäen tälle 15 lasta. Kuningatar Charlotte oli koko elämänsä kiinnostunut kasvitieteestä ja osallistui aktiivisesti vuonna 1761 perustetun ja edelleen kukoistavan kuninkaallisen Kew Gardens -nimisen kasvitieteellisen puutarhan toimintaan.  

Parikymmentä vuotta sitten moni kolibrikukkaan ihastunut matkailija toi niitä mukanaan mm. Madeiralta. Enää tämä ei ole tarpeen, sillä nykyään kukkia saa ostaa myös suomalaisista kukkakaupoista sekä ruukkukasvina että leikkokukkana :)

Monumento a la Familia

Tanssia vedessä :)

Yhden ehkä ihanimman Espanja-kuukauden elämyksistäni koin viime maanantaina, kun Lontoontytön kanssa kävimme arabialaisessa kylpylässä. Pari tuntia taivaallista rentoutumista lämpimissä vesialtaissa ja lempeässä hieronnassa. Holvien, pylväiden ja mosaiikkien ympäröiminä, arabialaisen musiikin soidessa hiljaa taustalla. Satumainen elämys hämärässä ja sokkeloisessa kolmikerroksisessa Hammam Al Andalus -kylpylässä Malagan vanhan kaupungin laidalla. 

Pukuhuoneiden jälkeen naiset ja miehet olivat koko ajan samoissa kylpylätiloissa. Lämpimissä ja kylmissä vesialtaissa, pesu- ja hierontatiloissa ja höyrysanoissa oltiin ja liikuttiin samanaikaisesti, mutta kukin itse valitsemassaan järjestyksessä. Kaikilla oli päällä vain uimapuku (oma tai lainattu) ja mukanaan yksi kylpylästä lainattu hammam-pyyhe. Ei mitään muuta - ei kylpytakkeja, ei lipsukoita, ei pesutarvikkeita, ei lisäpyyhkeitä, ei omia juomia, ei kännyköitä eikä kameroita. 

Hammam Al Andalus -kylpylä tuntui olevan suosittu, etenkin turistien keskuudessa. Se ei ehkä ollut seudun aidoin arabialainen kylpylä, mutta tästä huolimatta kokemus oli taivaallisen ihana. Sisälle päästettiin samanaikaisesti vain tietty (sopiva) määrä ihmisiä, joten jokainen sai kylpeä ja nauttia olostaan omassa ”yksityisessä” rauhassaan.

Aika kylpylään kannattaa varata etukäteen netistä. Varatessa voi valita joko pelkän kylpemisen vesialtaissa tai tämän lisäksi eripituisia pesu- ja/tai hierontahoitoja. Minä valitsin kylpemisen lisäksi 15 min pituisen kessa-pesun ja 30 min pituisen rentouttavan hieronnan. Tämä ns. MIDRA45-kylpyläkokemus maksoi 125 euroa ja kesti runsaat kaksi tuntia.

Etukäteen olin lukenut, että kessa tarkoittaa perinteistä arabialaista pesua/hoitoa, jossa hoidettava makaa lämpimällä kivilavitsalla ja hieroja pesee hänet vaahtoavalla, lämpimällä saippuavedellä ja karkealla pesukintaalla. Koska olin kessan lisäksi tilannut myös hieronnan, pesun ja huuhtelun jälkeen hieroja ohjasi minut pehmeämmälle pedille ja hieroi osaavasti koko kehoni varpaista päälakeen. Ihana aloitus ihanalle kylpyläkokemukselle :) 

Seuraavaksi oli lämpimien vesialtaiden vuoro. Lontoontytön kanssa lilluimme yhdessä ja erikseen kahdessa eri lämminvesialtaassa piipahtaen välillä lyhyesti höyrysaunassa ja kylmävesialtaassa. Etenkin alimmassa kerroksessa ollut, pienempi lämminvesiallas oli taivaallinen, lähes meditatiivinen kokemus. Hämärässä kupolisalissa kauniisti resonoiva arabialainen musiikki yhdistettynä lämpimässä vedessä kellumiseen pakotti sulkemaan silmät ja painamaan pään matalan vesialtaan reunalle. Relaamaan ja päästämään irti…

Lämmin vesi kannatteli koko kehoa ja ruumis tuntui leijuvan veden pinnalla. Meditatiivinen musiikki alkoi tehdä tepposia rentoutuneessa kehossa ja levollisessa mielessä. Kädet alkoivat taianomaisesti liikkua tehden vedessä laajoja, pehmeitä kaaria ja mieli karkasi omille teilleen.

Kuin olisin tanssinut vedessä - tai peräti taivaassa. Kokemus, jota ympärillä palaneet kymmenet aidot kynttilät vielä voimistivat :)

Oikealla Hammam Al Andalusin lähes huomaamaton sisäänkäynti.

Picasson kaikuja

Yllä olevassa valokuvassa konkretisoituu, mistä Malagan Picasso-museon El eco del Picasso -nimisessä näyttelyssä on kyse. Maaliskuun loppuun kestävässä näyttelyssä on esillä erimaalaisten ja eri-ikäisen kuvataiteilijoiden maalauksia, piirroksia, veistoksia ja tilateoksia - yhteensä 55 taiteilijaa ja 85 taideteosta. Kaikkien teosten luomisessa innoittajana on ollut Malagassa syntynyt Pablo Picasso (1881-1973) - yksi 1900-luvun kuuluisimmista taiteilijoista.

Osa näyttelyn teoksista oli esillä Picasson oman, alkuperäisen teoksen ympärillä, kuten valokuvassa oikealla oleva Zio Zieglerin (s.1988) Creation Figure -niminen maalaus ja vasemmalle aseteltu Sarah Lucasin (s.1962) Dimsy Gilly Flower -tilateos - molemmat 2020-luvulta. Näiden välissä seinällä oli Picasson lähes 80-vuotiaana maalaama Istuva nainen nojatuolissa -öljymaalaus. Kaikki samaa värimaailmaa ja muotokieltä.

Näyttelyssä oli myös useita vanhempia, 1940- ja 1960-luvuilla toteutettuja teoksia, kuten esimerkiksi ensimmäisessä näyttelyhuoneessa oleva, kuvanveistäjä ja installaatiotaiteilija Louise Bourgeoisin (1911-2010) vuosina 1947-1949 toteuttama Woman in a Shape of a Shuttle -veistos. Tämän valkoiseksi maalattua pronssia olevan teoksen pariksi oli ripustettu Picasson 20 vuotta aiemmin maalaama Pareja al borde del mar -niminen pienehkö taulu. 

Lähes sata vuotiaaksi elänyt ranskalais-amerikkalainen Bourgeois on tullut tunnetuksi etenkin suurikokoisista hämähäkkiveistoksista, jollaisen näin syyskuussa 2015 Bilbaon Guggenheim-museon edessä (täällä). Vuosi sitten luin Hesarista pikku-uutisen, jonka mukaan yksi kuvanveistäjän hämähäkkiteoksista oli huutokaupattu Yhdysvalloissa 30 miljoonalla eurolla :)

Kävin Picasso-museossa Fuengirolassa luonamme vierailulla olleen Lontoontytön kanssa (täällä). Aikomuksemme oli käydä tutustumassa minulle tuttuun museon perusnäyttelyyn (täällä). Yllättäen kuulimme vasta ovella, että perusnäyttelyä uudistettiin ja nähtävänä oli ainoastaan lokakuussa avattu El eco del Picasso -näyttely. Tämän kuultuaan moni tulija kääntyi ympäri…

Onneksi Lontoontyttö ja minä päätimme mennä sisälle, sillä me molemmat ihastuimme El eco del Picasso (suom. Picasson kaiku) -näyttelyyn, josta löytyi sananmukaisesti jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua, jotain sinistä :) 

Helposti lähestyttävä ja hienosti kuratoitu - ranskalaisen kriitikko ja kuraattori Erik Troncyn (s.1965) työtä. Asia, johon etenkin Lontoontyttö kiinnitti huomiota. 

Cy Twombly (1928-2011): Copy of a Picasso (Erään Picasson kopio), 1988

Brian Calvin (s.1969): Flower (Kukka), 2023

Tursic & Mille: Bicolic Cow (Maalaislehmä), 2022

Tursic & Mille on serbialainen Ida Tursic (s.1974) ja ranskalainen Wilfried Mille (s.1974)

Louise Bourgeois: Woman in a Shape of a Shuttle (Sukkulanmuotoinen nainen), 1947-1949

Seinällä Pablo Picasso: Pareja al borde del mar (Pariskunta merenrannalla), 1928

Kukkia kallionkoloissa

Kevät koittaa Andalusiassa. Myös vuoristossa - Caminito del Reyn vaelluksen (täällä) varrella - alkoi näkyä kevään merkkejä, kuten kukintaansa aloittavia helmililjoja ja kämmekkäkasveja. Ja ikivihreiden pikkutalviomattojen keskellä loisti jo yksittäisiä lilan värisiä talvion kukkia. 

Vuorten välisissä laaksoissa mantelipuut ovat kukkineet täysillä jo pari viikkoa. Tällä hetkellä lisäväriä pumpulisille mantelinkukille toivat kukintansa aloittaneet keltaiset nuokkukäenkaalit, joita joissakin kohdin näkyi silmin kantamattomiin. 

Eikä mene montakaan viikkoa, kunnes myös vuoriston jokaisessa kalliokolossa kukkii…

Mantelipuiden kukinta on loppusuoralla.

Caminito del Reyn metsäosuutta - vas alareunassa kääpiöpalmupuska. 

Kääpiöpalmu on Espanjan ainoa kotoperäinen palmu, 

ja muut maassa viihtyvät lukuisat palmulajit ovat istutettuja.

Italialaista Espanjassa

Tagliolini allo Scoglio bianco ”del senorito”

Lontoontyttö lensi Englannista viikonlopuksi Ukin ja minun seuraksi Fuengirolaan. Yhdessä olemme ehtineet jo nauttia hyvistä yöunista, leppoisista aamukahveista tutussa lähibaarissa ja pitkästä merenrantakävelystä. Ja herkullisesta lounaasta italialaisen Limoncello-ravintolan ulkoterassilla.

Alkupalaksi jaoimme ohuenohuista kesäkurpitsan siivuista tehdyn carpaccion, joka tarjoiltiin tuoreiden ja kuivattujen tomaattien, sitruunankuoren sekä raastetun parmesaania muistuttavan Grana Padano -juuston kanssa, sekä salaattiannoksen, jossa rukolan lisäksi oli pehmeää burrata-juustoa, minitomaatteja ja kahta erilaista pestoa. Pääruoaksi minä valitsin ”kokin suosikkiannoksen”, jossa oli itsetehtyä tagliolini-nauhapastaa merenelävien kanssa - ja se oli supermaukasta. Vaikka kaikkien kolmen mahat olivat jo enemmän kuin täynnä, minä en kuitenkaan voinut poistua italialaisravintolasta maistamatta paikan tiramisua, mikä osoittautuikin kuohkeaksi, kosteaksi ja ”kevyeksi” eli juuri sopivaksi jaettavaksi jälkkäriherkuksi :)

Kaikkinensa Limoncello oli ihana, mukava ja maukas lounaspaikka. Leppoisa ulkoterassi, ystävälliset tarjoilijat, monipuolinen italialainen ruokalista sekä herkulliset ja (ehkä jopa liian) isot pasta-annokset. Ja erikoiskiitos siitä, että sekä tarjoilijat että muut asiakkaat kestivät tosi hyvin Murun ajoittaiset haukut :) 

Carpaccio di Zucchine

Burrata con pesto

 

Lumoava Kuninkaan polku

Olin täysin lumoutunut ja ihastuksesta sykkyrällä, kun alkuviikosta pääsin kävelemään Caminito del Reyn rotkovaelluksen El Chorron kylässä noin 80 km päässä Fuengirolasta. Olen kuullut ja lukenut sekä kehuja että pelotteluja tästä noin kahdeksan kilometrin pituisesta vaellusreitistä, joten odotukseni - ja vähän myös jännitykseni - olivat korkealla.

Odotukseni palkittiin moninkertaisesti ja jännitykseni oli ollut turhaa. Varsinainen Caminito del Rey on noin 3 km pituinen, mutta tämän lisäksi kävelymatkaa Caminiton lähtöportille (Acceso Norte) ja loppuportilta (Acceso Sur) autoille tulee pari kilometriä suuntaansa eli yhteensä matkalla on käveltävä 7-8 km. 

Caminito del Reyn vaellus ei vaadi erityiskuntoa eikä -osaamista, ja mielestäni se sopii hyvin normikuntoisille aikuisille ja eläkeläisille sekä useimmille yli 8-vuotiaille lapsille (kielletty alle 8v). Kolme asiaa kannattaa kuitenkin huomioida, kun suunnittelee osallistuvansa vaellukselle. 

Osa poluista kulkee äkkijyrkällä kallioseinämällä sadan metrin korkeudella ja täydessä auringossa, joten vaellus kannattaa jättää väliin, jos pelkää korkeita paikkoja, enkä itse lähtisi matkalle kuumina kesäkuukausina. Kolmas huomioitava asia on portaat, joita on aika runsaasti viimeisen parin kilometrin matkalla. Minulle paljon kävelevälle, 71v eläkeläiselle ne eivät olleet haaste, eikä myöskään seurueemme muille eläkeikäisille, jota vaikutti olleen ainakin kolmannes 30 hengen suomalaisryhmästä. Loppuosaa lukuunottamatta vaelluksella ei ole mainittavia nousuja eikä laskuja - mitä nyt pitkiä matkoja kävellään korkealla rotkon seinämällä :)

Itse kolmen kilometrin pituinen Caminito del Rey jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäinen kilometri kuljetaan vajaa metrin levyisellä lankkutasanteella korkealla rotkon seinämällä, toinen osa on leppoista ja leveää metsäistä vuoristopolkua ja viimeinen kilometrin kävellään taas rotkon seinämällä. Ja reitin lopussa vajaa kymmenen metrin levyinen rotko ylitetään vaijerisiltaa pitkin. 

Caminito del Rey rakennettiin runsas sata vuotta sitten, kun vuoristoon valmisteltiin patoa ja vettä kuljettavia kanavia. Vaikeakulkuista ja vaarallista polkua tarvittiin työmiesten ja tarvikkeiden kuljettamista varten. Espanjan kuningas Alfonso VIII (1886-1941) osallistui padon avajaisiin, minkä jälkeen vuoristoreitti sai nimen Caminito del Rey eli Kuninkaan polku. Yhtä hyvin se voisi olla Camino del Rey, mutta Caminito on ikäänkuin mini-camino :)

Padon ja kanavien valmistuttua reitti oli pitkään omatoimisten vaeltajien käytössä, mutta sen hoitamisesta ei vastannut kukaan. Vuonna 2001 viranomaiset kielsivät vaeltamisen rotkoreitillä sen huonokuntoisuuden ja vaarallisuuden takia. Reitti kunnostettiin ja se avattiin uudelleen vartioituna ja maksullisena vuonna 2015.

Minä osallistuin vaellukseen matkatoimisto Meriaturin järjestämällä ryhmämatkalla. Bussi kuljetti osallistujat vaelluksen lähtöpaikalle ja loppupaikalta takaisin Fuengirolaan. Kun olimme suomalaisen oppaan kanssa kävellen ohittaneet lähtöportin lipun tarkastuksen, sovimme tapaavamme 2,5 tunnin kuluttua kolmen kilometrin pituisen Caminiton loppuportilla. Hitaasti kulkevillakin oli näin riittävästi aikaa kävellä rauhassa, pysähdellä ja syödä jopa eväitä :) Eli jokainen ryhmäläinen sai kulkea Caminito del Reyn omaan tahtiinsa - kuka yksi, kuka ryhmässä.

Nykyään Kuninkaan polkua vaeltaa parhaimmillaan yli tuhat turistia päivässä. Helmikuussa ei kuitenkaan ollut liikaa ruuhkaa, ja pitkiä rupeamia sain kulkea aivan yksin. Keskellä lumoavaa rotkoluontoa - ja nautiskella. 

Caminito del Reyn vaellus on merkitty mustalla viivalla, 

rotkon pohjassa virtaava vähävesinen Guadalhorcen joki sinisellä ja 

vastapäistä kallioseinää lohkova junarata tunneleineen katkoviivoin oikealla. 

Kypärät on rotkokävelyllä pakollisia - ehkä vähän teatteria.