Pari päivää Jurmossa

Lisää lumoavasta saaresta kun pääsen toimivamman netin ääreen :):)

Ylläri mökillä

Tulin pariksi yöksi Ukin vieraaksi mökille. Mökin aurinkoseinustalla minua tervehtivät kevään ensimmäiset leskenlehdet, vaikka lunta pihassa ja metsässä oli vielä yllättävän paljon.

Huomasin ihanat keltakukat tietty heti, toisin kuin Ukki joka äkkäsi ne vasta kuullessaan minun riemun kiljahduksiani. Tästä huolimatta Ukki tykkää kukista ja oli omaksi ilokseen ostanut lähikaupasta ison kimpun upean värisiä tulppaaneja, jotka ilahduttivat myös minua :)

Illalla kaksi joutsenparia kiersi vastakkaisiin suuntiin jäisen järven yllä. Aamulenkillä vikkelä pieni lumikko vilisti mökkitien yli. Se todella oli lumikko, eikä talviasuinen kärppä kuten Itä-Helsingissä joulukuussa 2015 (täällä).

Se on kevät. Väliaikaisesta lumisateesta huolimatta - tai ehkä juuri siksi…

Vesille…

…mutta ei ihan vielä :)

Pääsiäistä putiikista

Pistäydyin lauantaina pikkuruisessa Means to me -nimisessä lifestyle-kaupassa Neitsytpolulla Ullanlinnassa. Ikkunassa oli monenmoisia kiehtovia pääsiäisjuttuja - silkkipaperikuvioilla koristeltuja pääsiäismunia, pieniä keraamisia kanoja ja isompia keraamisia noita-akkoja. 

Mukava puhelias myyjä, joka kertoi myyvänsä vähän kaikkea. Kukkaruukuista kotimaiseen luonnonkosmetiikkaan ja puuvillapyyhkeistä kotimaisiin ketokukkien siemeniin. 

Hyllyjä oli kiva tutkia, vaikka mitään en tarvitse. Paitsi paketin taidokkaita ruotsalaisia koristehöyheniä ja ison kuivatun ale-kranssin, joka löysi paikkansa kaksion partsilta :):)

Kevään alkuja

Aamun Muru-kävelyllä kuljin vaihteeksi pitkin kaarevaa Ehrensvärdintietä Eirassa. Verrattuna edelliseen kävelykertaan runsas viikko sitten kevät oli edennyt hurjasti. Pälvipaikkoja oli jo rutkasti enemmän kuin lumisia kohtia ja useassa kohdin jalkakäytävät oli puhdistettu hiekkasepelistä. Kävely oli keväisen mukavaa ja helppoa. Ei yllättäviä, liukkaita jääkohtia eikä sentin sorakerrosta, jota varsinkin Muru vieroksuu.

Kevätkukistakin näkyi jo enemmän kuin kuin vain tunnistamaton, maanpinnan juuri ja juuri rikkova vihertävä ja terävä piikki. Näkyi selviä ja tunnistettavia keltaisia, valkoisia ja sinisiä nuppuja, varsinkin Ehrensvärdintie 8:n edessä. Yllättävä paikka, sillä kyseinen sisäänkäynti on pohjoiseen ja pääosin varjon puolella.

Kevät etenee - mieli kevenee. Seitsemänkymppiselläkin :):)

Se on 70

Olen seitsemänkymmentä vuotta vanha nainen. Olen Ukin elämänkumppani. Olen kolmen ihanan nuoren naisen ja kahden ihanan nuoren miehen äiti. Heitä rakastan ja he ovat elämäni perusta. He ovat mutkien kautta muovanneet minusta sen ihmisen, joka tänään olen. Ihmisen ja 70-vuotiaan naisen, josta pidän :)

Olen viiden rakkaan pikkupojan (11v, 10v, 5v, 4v ja 1v) mummi. Olen yhden mukavan nuoren miehen anoppi ja kahden ihanan nuoren naisen avo-anoppi. Olen rakkaan muistisairaan Äitimuorin maaliskuussa 1952 syntynyt esikoinen. Olen minulle läheisen ja tärkeän Siskon isosisko. Olen Muru-koiran mamu ja Chloe-koiran vara-mamu. Olen Dora-koiran ja Lala- ja Pablo-kissojen iso-mamu.

Asun Murun kanssa valoisassa kaksiossa Punavuoressa, mutta vierailen ahkerasti Ukin luona hänen Salon mökillään ja Tyttärien Tilalla Merimaskussa. Mökillä saan nauttia Ukin herkullisista sapuskoista, kun Punavuoressa elän ruisleivällä ja kuppiloiden salaattiannoksilla. Tilalla saan nauttia maatilan vaihtelevista hommista ja saariston upeasta luonnosta sekä Tyttärieni läheisyydestä, kun Punavuoressa pyörin kaupunkimaisemissa - ja paljon yksikseni (tai Murun kanssa).

Nautin rauhallisesta ja hitaasta elämästä kiireisten työ- ja ruuhkavuosien jälkeen. Tykkään läheisten halailusta ja vieraiden ihmisten hymyistä. Tykkään kävellä ja tanssia - tosin vajaa vuosi sitten ärtynyt lonkka on hillinnyt hurjimpia haaveitani. Tykkään istua meren rannoilla, puiston penkeillä, kahviloissa ja ravintoloissa - yksin, kaksin tai ystävien kanssa. Tykkään museoista, näyttelyistä, metsäpoluista ja hautausmaista. Tykkään kaikenlaisista kukista - villeistä ja istutetuista, pienistä ja isoista, niityillä ja puutarhoissa. Tykkään raitiovaunuista ja junista - haaveeni on vielä matkustaa junalla hitaasti pysähdellen Euroopan halki ja poikki. Tykkään valokuvata rakennuksia ja niiden jänniä yksityiskohtia, mutta tarvitsisin paremman kameran :)

Olen seitsemänkymmentä vuotta vanha nainen. Utelias ja herkästi innostuva. Tulevaa (jäljellä olevaa) elämää kiinnostuneena odottava. Väliin kikattaen naurava tai flirttaillen tanssiva, väliin murheen tai pettymyksen murtama. Kokonainen ihminen. 

Yökylässä - viimein

Nelivuotias Pikkupoika pääsi viimein yökylään Mummin luokse. Kyläilyä oli odotettu ja toivottu molemmin puolin pitkään - liian pitkään. 

Koronan tullessa Pikkupoika oli juuri täyttänyt kaksi vuotta ja aloimme Esikoisen kanssa suunnitella ensimmäistä yökyläilyä Mummin luona. Mutta korona muutti kaikkien suunnitelmat, kuten muistamme. Koronaa toki pyörii edelleen paljon Suomessa, mutta olemme vähitellen oppineet elämään tämän uuden taudin kanssa. Ja sen ehdoilla - tauti riittävästi huomioiden, mutta luopumatta sen edessä kaikesta kivasta. 

Yöpyminen Mummin kaksiossa Punavuoressa oli Pikkupojan ihka ensimmäinen yö ilman äitiä tai isää. Hänen iässään isoveljet olivat jo kokeneita yökyläilijöitä. Pieni selvisi kokemuksesta hienosti. Illan kuluessa koti- tai ennemminkin äiti-ikävä tuli pari kertaa Pienen mieleen. Silloin juteltiin yhdessä ikävän tunteesta ja hetken päästä Pieni jatkoi iloisena autoleikkejään tai kirjan lukemista. 

Aamulla päiväkodin käytävillä kaikui Nelivuotiaan kovaääninen innostus: ”Olin koko yön mummin luona.” Mummi tosin unohtui nopeasti, kun Nelivuotias keskittyi kaverin halaamiseen ja aamupuuron lusikointiin :)

Kukkia K-kaupasta

Kerrottuja leinikkejä

Pötkylä palasi

Muru palasi runsaan viikon kyläreissulta Ukin luota Omaan Kotiin Punavuoreen :):)

Ahlström, Aalto ja Savoy

Vieraillessani tällä viikolla elämäni ensimmäistä kertaa ravintola Savoyssa (täällä), häkellyin ravintolasalin kauneudesta ja levollisuudesta. Lämpimiä puupintoja, tyylikkäitä lamppuja ja keltaisia tulppaaneja. Luonnonvalon leikkiä ja viherkasvien vehreyttä. Tasapainoinen tila, jossa voi rauhoittua keskusteluun tai innostua riemukkaaseen juhlaan. Tyypillistä Aaltoa aidoimmillaan ja parhaimmillaan.

Alkujaan kauppaneuvos Antti Ahlströmin perustama Ahlström Oy rakennutti Eteläesplanadille kahdeksan kerroksisen liike- ja toimistorakennuksen, jonka ylimpään kerrokseen avattiin kesällä 1937 Savoyksi nimetty ravintola. Ahlströmien lukuisia bisniksiä en niin tunne, mutta viime kesänä tutustuin Ahlströmin suvun omistuksessa olevaan Noormarkun ruukkialueeseen (täällä) ja alueella olevaan upeaan Villa Maireaan (täällä). Arkkitehti Alvar Aallon suunnittelema huvila rakennettiin vuonna 1937 Antin tyttären Maire Gullichsenin (1907-1990) ja hänen miehensä Harryn kodiksi.

Teollisuuspalatsiksi nimetyn Espan liikerakennuksen suunnitteli arkkitehti Valter Jung (1879-1946) veljensä Bertel Jungin (1872-1946) avustuksella. Ravintolan sisustuksen ja kalusteiden suunnittelu annettiin Ahlströmien ystäville arkkitehtipariskunta Aino ja Alvar Aallolle, joita pääsi avustamaan Valterin tytär tekstiilitaiteilija Dora Jung (1906-1980). 

Ravintola Savoy on toiminut samoissa tiloissa lähes muuttumattomana yli 80 vuotta. Vuonna 2019 legendaarisen ravintolan sisätilat päätettiin päivittää pitäytyen alkuperäisten suunnittelijoiden hengessä. Työhön pestattiin arvostettu lontoolainen sisustus- ja tuotesuunnittelija Ilse Crawford (s.1962) ja hänen apurikseen Alvar Aallon töihin erikoistunut suomalainen arkkitehti Tapani Mustonen (s.1961). 

Uudistuksen tavoitteena oli säilyttää sisustus lähes muuttumattomana ja mm. kunnostaa ravintolan kiinteät puuosat ja alkuperäiset kalusteet, kuten Aino Aallon klubituolit ja Alvar Aallon A330S-valaisimet eli ns. kultakellot - kummatkin varta vasten Savoyhin suunniteltuja. Ja tässä onnistuttiin ilmeisen täydellisesti.

Tunnelma ravintolan pääsalissa on nostalgisen 30-lukulainen. Ahlström, Aalto ja Savoy - kova liitto, joka puree edelleen.

Savoyn ravintolasali vuonna 1938. Valokuva: Aarne Pietinen/Helsingin kaupunginmuseo

Alvar Aallon suunnittelemia A330S-valaisimia eli ns. kultakelloja alkuperäisillä paikoillaan.

Marskin menu

Juhlimme torstaina Parasystävän kanssa 50 vuotta kestänyttä ystävyyttämme. Hyvä ja hieno syy juhlia, joten juhlimme kunnolla. Se tarkoitti pitkääää (ja vähän kosteaakin) lounasta Helsingin kattojen yllä legendaarisessa ravintola Savoyssa - kahden tutun miehen kanssa :) 

Samalla juhlistimme pikkuisen myös molempien - Parasystävän ja minun - maaliskuisia ympäripyöreitä eli seiska-kymppi-päiviä. Toisella pyöreät tuli täyteen 15. päivä ja toisella mittari täyttyy 24. päivä. Toinen on kala ja toinen oinas. Toinen on lempeä, piiloherkkä eikä osaa oikein sanoa ei ja toinen on innostuva, itsepäinen ja möläyttelee väärissä tilanteissa.

Kahden mikkeliläisen kanssa juhliessa piti tietenkin syödä ravintolan tunnetuimman kanta-asiakkaan eli marsalkka Mannerheimin neljän ruokalajin nimikkomenu. Pyöreisiin liittyen pitää mainita, että kun Savoy avasi ovensa kesällä 1937 marsalkka oli juuri täyttänyt 70 vuotta. Helsinkiläisherra tutustui ensimmäisellä viikolla uuteen ravintolaan, ihastui ja palasi usein uudelleen.

Aiemmin en ole käynyt Savoyssa - ehkä ravintolan luksusmaine (ja hinta) on vähän pelottanut. Tunteeko ”perusmummi” paikan liian fiiniksi ja konstailevaksi? Yllätyksekseni ihastuin Savoyhin kerralla - ja täysillä. Palvelu ja kaikki kohtelu oli ihanan huomaavaista ja huomioivaa. Ei tippaakaan pokkuroivaa, ei ylimielistä eikä yhtään vieroksuvaa, vaikka olimme koko porukka aika arkikampsuissa. 

Ihastuin myös Savoyn ruokaan. Nettisivujen mukaan tarjolla on suomalais-ranskalaista, pienin venäläisin vivahtein. Ja sitä se oli, mutta netissä jäi mainitsematta, että tarjolla on myös superhyvää. Nykyään kun käyn ravintolassa, syön usein pitkän kaavan mukaan eli joko kiinteän menun tai kolme itse valitsemaani ruokalajia. Yleensä 3-4 ruokalajista 1-2 menettelee ja vain 1-2 on makuuni. 

Marskin menussa jokainen neljästä ruokalajista alkuruoasta jälkiruokaan oli superherkkua - hyvin valmistettua ja kauniisti aseteltua. Annosten kauneutta ei voi kuin kehua: visuaalisia ja selkeitä, mutta ei mitään ylenmääräistä piperrystä. Jos nyt jotain miinusta pitäisi keksiä, niin alkuruoan carpacciona tarjoiltu kampapasimpukka ei ihan kohdannut makunystyröitäni. Mutta Parasystävästä kampasimpukka oli taas menun paras annos (tai melkein, kun kaikki oli niin hyvää). 

Minä rakastuin borchliemessä tarjottuihin vorschmakpelmetineihin. Useimmiten herkkuni löytyy alku- ja jälkiruoista, joita pääruoka päihittää harvoin. Marskin menussa paistettu kuha tarjottuna piparjuuren ja osterivinokasmuhennoksen kanssa kuitenkin yllätti ja maistui. Mutta toki myös jälkkäri oli huippua, vaikka en listasta lukiessani ihan ymmärtänyt mitä söin :)

Kaikki oli niin hyvää, että vähän jopa hämmentää kehua kaikkea. Toisaalta mukavassa ja merkityksellisessä seurassa kaikki maistuu aina tavallista paremmalta. Ja kun saa rauhassa nauttia ja keskittyä syömiseen, niin myös se vaikuttaa ravintolakokemukseen.

Taivaallinen iltapäivä, jossa yhdistyi minulle tärkeitä ja rakkaita asioita: lähelle tulevat ja lähelle päästävät ystävät, herkullinen ruoka, lempeä, leppeä ja hyväksyvä tunnelma, kiinnostava ja vaivaton jutustelu sekä aurinkoinen näkymä yli kotikaupungin kattojen. 

Kiitos Rakkaat, näillä eväillä selviän seisemänkymmenen toiselle puolelle. 

Kampasimpukkacarpaccio, osterivinegretti, fingerlimeä

Vorschmackpelmetit, borchliemi, Savoyn suolakurkkua

Marskin kuhaa, piparjuurta, osterivinokasmuhennosta

Suklaacremeux, mandariini-yuzugeeli, appelsiiniparfait

Vuoropuhelua - edelleen

Hieronymus Francken II: Taiteenystäviä galleriassa (1600-luku) 

Uskon, että kyllästytte. Mutta siitä huolimatta en voi välttää kiusausta kirjoittaa (ainakin) vielä kerran jutun, joka liittyy Ateneumin Vuoropuhelua-näyttelyyn (täällä). 

Käydessäni viikonloppuna Sinebrychoffin taidemuseossa (täällä) törmäsin yllä olevaan Taiteenystäviä galleriassa (Connoisseurs at a Gallery) -nimiseen teokseen. Connoisseurs minun piti selventää sanakirjasta - tarkoittaa erikoistuntijaa, etenkin taiteen ja makuasioiden yhteydessä.

Tämä hollantilaisen Hieronymus Francken II:n (1578-1623) maalaus muistuttaa jännittävästi Vuoropuhelua-näyttelyssä esillä olevaa Elina Brotheruksen ja Hannele Rantalan valokuvaa Taiteen ystäviä galleriassa (Art Lovers in a Museum), josta pari viikkoa sitten kirjoitin (täällä). Eräänlaista taiteellista vuoropuhelua tämäkin…

Innostun aina, kun löydän ilmeisiä tai yllättäviä yhteyksiä tai hauraita siteitä erilaisten asioiden välillä. Joten pelkään pahasti, että vuoropuhelu-postaukseni saattavat jatkua - omaksi ilokseni. Sorry :)

Elina Brotherus & Hannele Rantala: Taiteen ystäviä galleriassa (2020)

Lumen alta

Viikonloppuna näin kevään ensimmäiset lumikellot. Aika myöhään, sillä ensimmäisenä koronakeväänä 2020 kirjasin lumikelloja Punavuoren puistossa jo helmikuun alussa (täällä).

Mutta kuitenkin näky oli niin yllättävä, että minun piti ihan paljain sormin kokeilla, että täysaikaiset lumikelloryppäät olivat aitoja eikä muovikukkia :) Niin täydellisiltä ja symmetrisiltä ja valkoisilta ne näyttivät :) Mutta oikeita ja todellisia olivat.

Albertinkadun 15:n edessä on suojainen kerrostalon kulma, jossa ilmeisesti joku talon asukas kunnostaa ja hoitaa  pientä ”puutarhapalstaa”. On kukkaruukkua, puutarhatonttua, kiviasetelmaa. Mukavaa katseltavaa ja kivaa aloitteellisuutta.

Lumikellotkin tykkäävät huolenpidosta ja puutarhurin rakkaudesta :) 

Albertinkatu 15A

Albertin kiva kuppila

Sinebrychoffin museokäynnin (täällä) jälkeen kävelimme yhdessä museokahveille Albertinkadulla pari vuotta sitten avattuun We Got This -nimiseen pikkukahvilaan. ”Yhdessä” tarkoitti minua ja luonani Punavuoressa pari yötä kortteeraavaa Opiskelijatyttöä. 

Lämminhenkinen kuppila, jossa saimme hyvää kahvia, mutta edellispäivän kroisantit. Jugurttiannos marjojen, hunajan ja granolan kanssa maistui. Tykkäsin, kun joka pöydällä oli pari tuoretta tulppaania. Ja takaseinään oli maalattu upea kukka-asetelma, joka muistutti kukkatauluja joita olimme juuri hetkeä aiemmin ihastelleet Sinebrychoffin museossa (täällä). 

Kiva kun Tyttönikin on kahvila-ihmisiä. Molemmat viihdymme erilaisissa kuppiloissa - mieluiten kaksin tai yksin, joskus porukassakin. Ja usein koiran kanssa - minulla Muru, joka nyt on mökillä Ukin hoidossa, ja Tyttärellä Dora, joka hänen kaupunkivisiitin ajaksi jäi Lontoontytön hyvään huomaan Merimaskun Tilalle.

Kevättä ja kukkia kohti. Elämä on ihmisen parasta aikaa - Matti Nykäsen sanoin :):)

Pala paratiisia

Jacob Marrel (1614-1681): Kukkia lasimaljakossa 

Helsingin paraatipaikalla Bulevardin länsipäässä on Sinebrychoffin museo, jossa olen käynyt useasti (mm. täällä) - ja tulen käymään. Museo on makuuni sopivan kokoinen ja kävelymatkan päässä Punavuoren kaksiostani. Ja vaihtuvien taidenäyttelyiden lisäksi museossa voi ihailla Sinebrychoffin suvun 1800-luvun ylellistä porvariskotia - ja joka kerta huomio kiinnittyy uuteen yksityiskohtaan :)

Tämän kevään ja kesän museon ensimmäisessä kerroksessa on Linne ja pieni pala paratiisia -niminen näyttely. Kukka-asetelmia ja puutarhakuvia - lähinnä keskieurooppalaisilta 1400-1700 -lukujen taiteilijoilta. Sekä tietoa luonnontieteilijä Carl von Linnestä (1707-1778) ja piirroksia vanhoista kasvikirjoista. Ruotsalainen Linne toimi lääketieteen ja kasvitieteen professorina ja jäi historiaan, koska hän loi perustan kasvien ja eläinten tieteelliselle luokittelulle.

Aiemmin olen vierastanut kukka- ja muita asetelmia. Ne ovat tuntuneet tylsiltä ja teennäisiltä. Ensi kertaa pysähdyin tarkemmin katselemaan ja tutkimaan asetelmia käydessäni Lontoontytön luona Lontoossa pari kuukautta ennen koronaa marraskuussa 2019. Tällöin kävin ihmettelemässä mm. komeita kukka-asetelmia Dulwich Picture Galleryssa (täällä). Ja aloin vähän innostua :) 

Viime sunnuntaina Sinebrychoffin museossa innostuin vähän lisää. Keskiaikaiset kukkakimput, joiden ympärillä pörräili perhosia ja muita ötököitä, olivat hurmaavia - valokuvamaisen tarkkoja ja uhmakkaasti täynnä väriä. Näytteillä oli myös luonnon ympäröimiä muotokuvia ja ”ikoneja”, joissa väliin tuntui että ihmishahmon takaa näkyvä maisema oli tärkeämpi kuin muotokuvan kohde. Monissa maisemissa oli paljon pikkutarkkaa piperrystä, jonka tutkiminen oli kivaa ja mielenkiintoista :)

Maaliskuun aurinko oli herättänyt myös museon seinät kukkimaan :) Ja tuonut palan paratiisia Punavuoreen.

Jan Brueghel I (1568-1625): Kukkamaljakko 

Gerard David (1460-1623): Neitsyt Maria ja Jeesus-lapsi maisemassa

Kiitos Elina ja Hannele

Ateneumin ikkunasta näkyi sumuinen Kansallisteatteri

Naistenpäivänä valokuvaajat Elina Brotherus ja Hannele Rantala ”opastivat” henkilökohtaisesti Ateneumin kolmannessa kerroksessa ”omassa” Vuoropuhelua-näyttelyssään. Kertoen parillekymmenelle innokkaalle museovieraalle näyttelyn ja esillä olevien valokuvien synnystä. 

Huomasin Ateneumin nettisivuilla sattumalta ko. opastuksen, ja halusin heti osallistua. Olin jo aiemmin kiertänyt valokuvanäyttelyn omatoimisesti, ja ihastunut (täällä). Kun tarjottiin mahdollisuutta kuulla taiteilijoiden omia ajatuksia ja pohdintoja omista teoksistaan, niin pakkohan tarjoukseen oli tarttua :):)

Ja kyllä kannatti. Tulin todella kosketetuksi. Sain opastuksesta paljon enemmän kuin odotin. Elina ja Hannele tarinoivat hämmentävän rehellisesti ja aidosti - läsnäolevasti - valokuvien synnystä ja omista tunnoistaan, jotka liittyivät kuviin ja niiden luomisprosessiin. Vaikka etenkin Hannelelle ihmisjoukon katseiden kohteena oleminen ei näyttänyt olevan helppoa. Minulle jäi tunne, että Hannele ehkä puhui mieluummin valokuvilla kuin sanoilla. 

Ja hyvin puhuikin. Hannelen voimakkaat valokuvat osuivat minuun - koskettivat ja mietityttivät syvältä ja syvästi (täällä). Kokemustani voimisti valokuviin yhdistyvät lyhyet runomuotoiset kysymykset/ajatukset, mikä kuulemma oli ollut alkujaan Hannelen idea.

Kiitos Elina ja Hannele. Toivottavasti tapaamme uudelleen - ainakin valokuvin :)

Kaivarin maaliskuista rantaa

Alkuilta ikkunasta

Maaliskuuta Hesassa 

Aamunrepäisy 29

Repäisy toimittaja Jussi Ahlrothin lauantaiesseestä, joka alkoi lainauksella presidentti Sauli Niinistön kuuluisiksi tulleilla sanoilla: ”Nyt naamiot on riisuttu, vain sodan kylmät kasvot näkyvät.” (HS 12.3.22).

Tykästyin tunnelmaan

Opiskelijatyttö tuli Merimaskun Tilalta viikonlopuksi Helsinkiin. Pääosin hän tapailee hesalaisia kavereitaan, mutta onneksi perjantaina löytyi aikaa myös mamman eli minun tapaamiseen. Kävimme yhdessä pitkällä ja rauhallisella lounaalla Paulette-nimisessä pienessä bistrossa Kapteeninkadulla Ullanlinnassa.

Ranskalaisravintolana tunnettu Paulette on toiminut jo pidempään samalla paikalla, mutta vaihtanut omistajaa viime syksynä. Lisäksi ystävällinen tarjoilija kertoi sisustuksen muuttuneen, mutta ranskalaisuuden säiilyneen. 

Ihastuttava paikka ja hyvä ruoka. Isot annokset, mutta onneksi meillä oli aikaa sulatella syömäämme rauhassa. Tilasimme molemmat lyhyen lounaslistan houkuttelevimman (ja kalleimman) annoksen: bouillabaissen eli ranskalaisen perinteisen kalakeiton. Pauletten keitossa oli maukkaan ja runsaan hummeriliemen joukossa perunan, porkkanan ja muiden juuresten siivuja, iso kimpale kuhaa, kampa- ja sinisimpukoita sekä sopivasti valmistettu (eli mehevä ja makunsa säilyttänyt) kokonainen jumborapu. Ja lisänä rapeaksi paahdettua valkosipulileipää. Niin herkkua, että palan painikkeeksi piti - jopa keskellä päivää - tilata kylmää valkoviiniä :)

Olimme saaneet pienen ravintolan toisen ikkunapöydän, josta seurasimme auringossa kylpevän Kapteeninkadun elämää. Joten saatoin selittää ikkunasta tulvivan upean kevätfiiliksen hyvänä tekosyynä ”päiväjuopottelulleni” :):)

Jälkkäri ja kahvikupponenkin maistui. Ne ikäänkuin kruunasivat ihanan kevätpäivän - mollottava aurinko, maukas lounas sekä rentoa ja mukavaa jutustelua nuorimman tyttäreni kanssa. 

Sympaattisen Pauletten tunnelma puri minuun - ja Opiskelijatyttöön. Kortteliravintola pääsee ehdottomasti ”tänne palaan toiste” -listalleni. Ja uskon, että palaan piankin…

Bouillabaisse eli ranskalainen kalakeitto

Päivän jälkkäri, jossa oli ainakin veriappelsiinisorbettia, marenkia ja kukan terälehtiä :)

Joutsenet tulivat

Joutsenpari tepasteli mökkijärven jäällä. Se on kevät :):)

Huomasin veistokset

Laila Pullinen: Kuuma kuoppa (1966)

Tutustuessani Ateneumin Moderni nainen -näyttelyyn (täällä) huomasin, että minua alkoi kiinnostaa näyttelyssä esillä olevat veistokset. Aiemmin kuvataidenäyttelyissä olen katsellut pääosin maalauksia ja grafiikkaa. Ja sekin on uutta, sillä vasta runsaat viisi vuotta olen aktiivisesti ollut kiinnostunut kuvataiteista. Ihan vaan fiilis pohjalta ja googletuksen avustamana :):)

Ateneumissa katselin ja kiertelin uteliaana kolmen 1900-luvun alussa kymmenen vuoden välein syntyneen tunnetun suomalaisen kuvanveistäjänaisen teoksia. Ja yllättyneenä kuulostelin ja tunnustelin innostustani. 

Ensimmäisessä näyttelyhuoneessa oli useampi Laila Pullisen (1933-2015) pronssiveistos. Minua viehätti etenkin Pelleas & Melisande -niminen puolimetrinen teos, jossa kultainen pronssi”kaarre” ja musta dioriitti”pylväs” kurottivat toisiaan kohti. Kohdevalossa upeasti kiiltävä metalli ja varjoon jäävä rosoinen kivipaasi kurottautuivat toisiaan kohti. Kovia kumpikin - löytävätkö toistensa pehmeää sisintä…

Belgialainen Maurice Maeterlinck (1862-1949) kirjoitti 1800-luvun lopulla Pelleas ja Melisande -nimisen rakkaudesta ja mustasukkaisuudesta - kolmiodraamasta - kertovan suositun näytelmän. Tarina on innoittanut Pullisen lisäksi muitakin taiteilijoita, mm. säveltäjät Claude Debussy (1862-1918) ja Jean Sibelius (1865-1957) tekivät tarinasta oopperan ja konserttiteoksen. 

Viimeisessä näyttelyhuoneessa lumouduin Pullisen Kuuma kuoppa -nimisestä kuparilevystä ja sen säihkeestä akryylimuovikehysten keskellä. Tykkäsin kuparin ja muovin jännästä ja ristiriitaisesta yhdistämisestä.  

Näyttelyn toisessa huoneessa pyörin pitkään Eila Hiltusen (1922-2003) pronssisen omakuvan ympärillä. Vakava, jopa surumielinen 28-vuotias Eila mietteliäine silmineen. Viimeisessä huoneessa tykästyin vielä Hiltusen ohuista kupariputkista tekemään ilmavaan ja muodokkaaseen Naavaiseen naiseen. 

Eila Hiltusen useimmat meistä muistavat naisena, joka teki vuonna 1967 Sibelius-monumentin Taka-Töölöön (täällä). Hän oli naimisissa valokuvaaja Otso Pietisen kanssa, jonka äiti oli Nancy Pietinen, johon törmäsin Ateneumissa samanaikaisesti näytillä olevassa Vuoropuhelua-valokuvanäyttelyssä (täällä). Pieni maailma…

Liekö kertakiinnostus? Vai jatkuneeko veistosinnostukseni? Aika näyttää…

Eila Hiltunen: Omakuva (1950)

Eila Hiltunen: Naavainen nainen (1969)

Laila Pullinen: Pelleas & Melisande (1962)

Ihastuin Ateneumin iltaan - ja naisiin

Elga Sesemannin omakuva 23-vuotiaana

Kävin sunnuntai-iltana Ateneumin taidemuseossa. Moderni nainen -näyttely jäi viimeksi käydessä näkemättä (täällä) - ja nyt oli näiden naisten vuoro :)

Rakastan käydä taidemuseoissa iltaisin. Mitä myöhemmin, sitä ihanampi. Ja iltaisin isotkin museot viehättävät, muutenhan olen pienempien museoiden ja taidehallien ystävä. Illat isoissa rakennuksissa ovat usein taianomaisen hämäriä ja jännän hiljaisia. Isoissa museossa saattaa kohdata myös aavemaista avaruutta, kuten Ateneumissa sunnuntaina seitsemän ja kahdeksan välillä. 

Ensimmäisen museoillan koin Lontoon Victor and Albert -museossa lokakuussa 2017 (täällä), ja olin kerrasta myyty. Seuraavan kerran sama ihanuus toistui Ateneumissa tammikuussa 2020 (täällä). 

Kolmas museoilta toteutui viime sunnuntaina, kun sattumalta äkkäsin, että Ateneum on koko maaliskuun auki päivittäin (paitsi maanantaisin) kymmenestä iltakahdeksaan. Tämän jälkeen museo suljetaan lähes vuodeksi ilmanvaihtoremontin takia.

Moderni nainen -näyttelyssä on esillä 12 kuvataiteilijaa, joista seitsemän ovat pääasiallisesti olleet maalareita tai graafikkoja ja viisi pääasiallisesti kuvanveistäjiä. Kaikki 1800-luvun lopussa tai 1900-luvun alussa syntyneitä suomalaisia naisia. Osa tuttuakin tutumpia - Helene Schjerfbeck, Eila Hiltunen ja Laila Pullinen. Osa oudompia - Elga Sesemann, Gunvor Grönvik ja Lea Ignatius.

Ihastuin ja kiinnostuin Sigrid Schaumanin (1877-1979) maalauksista ja elämästä jo huhtikuussa 2021 Turun taidemuseossa (täällä). Ateneumissa löysin lisää hänen töitään. Kun itse pyörin parhaillaan ikääntymisen herättämien ajatusten ja kremppojen keskellä, tutkin ihaillen - jopa kadehtien - Schaumanin lähes 80-vuotiaana maalaamia tauluja, joista Ateneumissa oli näytillä kaksi alastontyötä: Alaston (1954) ja Malli (1958). 

Tykkäsin, kun Moderni nainen -näyttelyssä melkein jokaiselta taiteilijalta oli esillä yksi tai useampi omakuva. Omakuvia on aina mielenkiintoista tutkia ja ”tulkita”. Miten taiteilija näkee itsensä tai haluaa tulla nähdyksi? 

Ellen Thesleffistä (1869-1954) näin vakavan ja surumielisen naisen hänen Hattupäisessä omakuvassaan (1935), jonka hän oli maalannut 76-vuotiaasta itsestään. Elga Sesemannin (1922-2007) maalausten joukossa oli kaksi omakuvaa - toinen 23-vuotiaana (1945) ja toinen 53-vuotiaana (1975). Kuvista en tunnistanut samaa henkilöä. Nuoruuden kuvan runsas keltainen oli keski-iän omakuvassa supistunut hatun kapeaan reunukseen, ja molemmissa kuvissa kasvonpiirteet oli tummennettu epäselviksi.

Valoisa keltainen hallitsi myös taidegraafikko Lea Ignatiuksen (1913-1990) Syysmetsä-nimistä teosta. Ignatius kouluttautui vielä kuusikymppisenä Pariisissa graafikoksi ja innostui Suomessa vähän tunnetusta uudesta tekniikasta, jonka toi mukanaan myös kotimaahansa. 

Nämä taiteilijat ja työt tarttuivat tällä kertaa mieleeni ja kameraani. Tosin jokainen näyttelyn naistaiteilija kiinnosti minua omalla tavallaan. Kuljin vähäväkisissä näyttelyhuoneissa edestakaisin useaan kertaan - nautiskellen väljyydestä ja näkemästäni.

Elga Sesemannin omakuva 53-vuotiaana

Ellen Thesleffin omakuva 76-vuotiaana

Sigrid Schauman: Alaston (1954) ja Malli (1958) 

Lea Ignatius: Syysmetsä (1973)

Torin Akseli

Ollessani jokin aika sitten Tyttärien Tilalla Merimaskussa kävin kenkäostoksilla Naantalissa. Ennen kotimatkaa teki mieli käydä kahvilla. Kaupunkia tuntemattomana päätin kysyä kenkäkaupan myyjältä vinkkiä: ”Kokeile Akselia torin laidalla. Se on sellainen kotoinen ja rento.”

Kokeilin Akselia. Ja se oli kotoinen ja rento - itse leivottua suolaista ja makeaa sekä ystävällinen palvelu. 

Sain kaipaamani kaffen ja palan maukasta porkkanakakkua - ikuista herkkuani. Ja Muru sai könöttää  jaloissani :) 

Porkkanakakkua - taas :):)