Laila Pullinen: Kuuma kuoppa (1966)
Tutustuessani Ateneumin Moderni nainen -näyttelyyn (täällä) huomasin, että minua alkoi kiinnostaa näyttelyssä esillä olevat veistokset. Aiemmin kuvataidenäyttelyissä olen katsellut pääosin maalauksia ja grafiikkaa. Ja sekin on uutta, sillä vasta runsaat viisi vuotta olen aktiivisesti ollut kiinnostunut kuvataiteista. Ihan vaan fiilis pohjalta ja googletuksen avustamana :):)
Ateneumissa katselin ja kiertelin uteliaana kolmen 1900-luvun alussa kymmenen vuoden välein syntyneen tunnetun suomalaisen kuvanveistäjänaisen teoksia. Ja yllättyneenä kuulostelin ja tunnustelin innostustani.
Ensimmäisessä näyttelyhuoneessa oli useampi Laila Pullisen (1933-2015) pronssiveistos. Minua viehätti etenkin Pelleas & Melisande -niminen puolimetrinen teos, jossa kultainen pronssi”kaarre” ja musta dioriitti”pylväs” kurottivat toisiaan kohti. Kohdevalossa upeasti kiiltävä metalli ja varjoon jäävä rosoinen kivipaasi kurottautuivat toisiaan kohti. Kovia kumpikin - löytävätkö toistensa pehmeää sisintä…
Belgialainen Maurice Maeterlinck (1862-1949) kirjoitti 1800-luvun lopulla Pelleas ja Melisande -nimisen rakkaudesta ja mustasukkaisuudesta - kolmiodraamasta - kertovan suositun näytelmän. Tarina on innoittanut Pullisen lisäksi muitakin taiteilijoita, mm. säveltäjät Claude Debussy (1862-1918) ja Jean Sibelius (1865-1957) tekivät tarinasta oopperan ja konserttiteoksen.
Viimeisessä näyttelyhuoneessa lumouduin Pullisen Kuuma kuoppa -nimisestä kuparilevystä ja sen säihkeestä akryylimuovikehysten keskellä. Tykkäsin kuparin ja muovin jännästä ja ristiriitaisesta yhdistämisestä.
Näyttelyn toisessa huoneessa pyörin pitkään Eila Hiltusen (1922-2003) pronssisen omakuvan ympärillä. Vakava, jopa surumielinen 28-vuotias Eila mietteliäine silmineen. Viimeisessä huoneessa tykästyin vielä Hiltusen ohuista kupariputkista tekemään ilmavaan ja muodokkaaseen Naavaiseen naiseen.
Eila Hiltusen useimmat meistä muistavat naisena, joka teki vuonna 1967 Sibelius-monumentin Taka-Töölöön (täällä). Hän oli naimisissa valokuvaaja Otso Pietisen kanssa, jonka äiti oli Nancy Pietinen, johon törmäsin Ateneumissa samanaikaisesti näytillä olevassa Vuoropuhelua-valokuvanäyttelyssä (täällä). Pieni maailma…
Liekö kertakiinnostus? Vai jatkuneeko veistosinnostukseni? Aika näyttää…
Eila Hiltunen: Omakuva (1950)
Eila Hiltunen: Naavainen nainen (1969)
Laila Pullinen: Pelleas & Melisande (1962)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti