maanantai 26. lokakuuta 2020

Syksy ja Sibelius


Viikonloppu kului kävellessä - kiva. Peruskävelyiden (Kaivarin rantaa) lisäksi tuli kierreltyä sekä Töölönlahdella (täällä) ja että Sibeliuspuiston ympäristössä. 

Sunnuntaina suunnittelin käveleväni Punavuoresta Helsingin rantoja pitkin Seurasaaren sillalle ja takaisin, mutta kiemurreltuani Hietaniemen hautausmaan ja uimarannan kautta sekä Merimelojien majan ohi reidet alkoivat jumittaa jo Sibeliuspuiston kohdalla. Jatkoin vielä hetken pääministerin virka-asunnon editse Humallahden näköalakalliolle, jossa käännyin suosiolla ympäri. Onneksi kuuntelin kroppaani, sillä takaisin kotiin oli myös matkaa :) Lopulta kävelyretkelle tuli pituutta 8-9 kilometriä. 

Retken parasta antia oli syksyinen kaupunkiluonto - leutoa, sateetonta ja värikästä. Ja komeinta oli Sibelius-monumentti paraatipaikalla Sibeliuspuistossa. Valtava, 10,5 metriä pitkä ja 8,5 metriä korkea pillistö, joka on koottu yli 600 ontosta, eri pituisesta teräsputkesta. Ympäröivää luontoa heijastava ja siitä voimaa ja väriä saava taideteos: Vanhoja, syksyn värjäämiä vaahteroita, joiden lehdet tuuli herkästi herättää, ja kauniisti polveilevia kallioita, jotka kutsuvat aikuistakin kiipeilemään ja aistimaan monumenttia lähempää. 

Kuvanveistäjä Eila Hiltusen (1922-2003) suunnittelema säveltäjä Jean Sibeliuksen (1865-1957) teräksinen muistomonumentti herätti jo ennen paljastamistaan 1967 valtavan kohun. Muistomerkin tekeminen kesti neljä vuotta, jonka ajan Hiltusen apuna oli nuori hitsaaja Emil Kukkonen. Moni odotti ja toivoi rakastettua kansallissäveltäjää esittävää patsasta eikä Hiltusen luomaa abstraktia ”peltihäkkyrää”. Puhuttiin Sibeliuksen häpäisystä ja kansallisesta skandaalista. Myös nainen kuvanveistäjänä herätti epäluuloja. Jopa Eila Hiltusen kutsu paljastustilaisuuteen oli osoitettu hänen puolisonsa nimellä eli rouva Otso Pietiselle. 

Valtaisan kohun ja ristiriitaisen vastanoton seurauksena Hiltunen suostui lisäämään taideteoksen viereen teräksisen kohokuvan Sibeliuksen kasvoista. Kun joitakin vuosia sitten kävin Sibelius-monumentilla Pikkupoikien kanssa, heitä kasvoreliefi tuntui hämmentävän enemmän kuin itse monumentti (täällä).

Palkitseva sunnuntaikävely - sekä keho että mieli oli tyytyväinen. Ja reidetkin palautuivat yön aikana :):)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti