Elga Sesemannin omakuva 23-vuotiaana
Kävin sunnuntai-iltana Ateneumin taidemuseossa. Moderni nainen -näyttely jäi viimeksi käydessä näkemättä (täällä) - ja nyt oli näiden naisten vuoro :)
Rakastan käydä taidemuseoissa iltaisin. Mitä myöhemmin, sitä ihanampi. Ja iltaisin isotkin museot viehättävät, muutenhan olen pienempien museoiden ja taidehallien ystävä. Illat isoissa rakennuksissa ovat usein taianomaisen hämäriä ja jännän hiljaisia. Isoissa museossa saattaa kohdata myös aavemaista avaruutta, kuten Ateneumissa sunnuntaina seitsemän ja kahdeksan välillä.
Ensimmäisen museoillan koin Lontoon Victor and Albert -museossa lokakuussa 2017 (täällä), ja olin kerrasta myyty. Seuraavan kerran sama ihanuus toistui Ateneumissa tammikuussa 2020 (täällä).
Kolmas museoilta toteutui viime sunnuntaina, kun sattumalta äkkäsin, että Ateneum on koko maaliskuun auki päivittäin (paitsi maanantaisin) kymmenestä iltakahdeksaan. Tämän jälkeen museo suljetaan lähes vuodeksi ilmanvaihtoremontin takia.
Moderni nainen -näyttelyssä on esillä 12 kuvataiteilijaa, joista seitsemän ovat pääasiallisesti olleet maalareita tai graafikkoja ja viisi pääasiallisesti kuvanveistäjiä. Kaikki 1800-luvun lopussa tai 1900-luvun alussa syntyneitä suomalaisia naisia. Osa tuttuakin tutumpia - Helene Schjerfbeck, Eila Hiltunen ja Laila Pullinen. Osa oudompia - Elga Sesemann, Gunvor Grönvik ja Lea Ignatius.
Ihastuin ja kiinnostuin Sigrid Schaumanin (1877-1979) maalauksista ja elämästä jo huhtikuussa 2021 Turun taidemuseossa (täällä). Ateneumissa löysin lisää hänen töitään. Kun itse pyörin parhaillaan ikääntymisen herättämien ajatusten ja kremppojen keskellä, tutkin ihaillen - jopa kadehtien - Schaumanin lähes 80-vuotiaana maalaamia tauluja, joista Ateneumissa oli näytillä kaksi alastontyötä: Alaston (1954) ja Malli (1958).
Tykkäsin, kun Moderni nainen -näyttelyssä melkein jokaiselta taiteilijalta oli esillä yksi tai useampi omakuva. Omakuvia on aina mielenkiintoista tutkia ja ”tulkita”. Miten taiteilija näkee itsensä tai haluaa tulla nähdyksi?
Ellen Thesleffistä (1869-1954) näin vakavan ja surumielisen naisen hänen Hattupäisessä omakuvassaan (1935), jonka hän oli maalannut 76-vuotiaasta itsestään. Elga Sesemannin (1922-2007) maalausten joukossa oli kaksi omakuvaa - toinen 23-vuotiaana (1945) ja toinen 53-vuotiaana (1975). Kuvista en tunnistanut samaa henkilöä. Nuoruuden kuvan runsas keltainen oli keski-iän omakuvassa supistunut hatun kapeaan reunukseen, ja molemmissa kuvissa kasvonpiirteet oli tummennettu epäselviksi.
Valoisa keltainen hallitsi myös taidegraafikko Lea Ignatiuksen (1913-1990) Syysmetsä-nimistä teosta. Ignatius kouluttautui vielä kuusikymppisenä Pariisissa graafikoksi ja innostui Suomessa vähän tunnetusta uudesta tekniikasta, jonka toi mukanaan myös kotimaahansa.
Nämä taiteilijat ja työt tarttuivat tällä kertaa mieleeni ja kameraani. Tosin jokainen näyttelyn naistaiteilija kiinnosti minua omalla tavallaan. Kuljin vähäväkisissä näyttelyhuoneissa edestakaisin useaan kertaan - nautiskellen väljyydestä ja näkemästäni.
Elga Sesemannin omakuva 53-vuotiaana
Sigrid Schauman: Alaston (1954) ja Malli (1958)
Lea Ignatius: Syysmetsä (1973)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti