Tammikuu.

Minulle tulppaanit ovat (iki)kausikukkia :):) Punaisina ne kuuluvat ehdottomasti jouluuni, valkoisina talveeni ja keltaisina pääsiäiseeni. Ja kevään heräämisestä vihjaa väri kuin väri...

Eilen ostin Eiran sairaalan edessä Tehtaanpuiston kyljessä vuosia olleesta Eiran kukkakioskista ihania kotimaisia kerrottuja tulppaaneja. Iso keltaoranssi kimppu valaisee nyt olohuonettani ja muistuttaa kesän tulosta ja siitä että lämpö vaimentaa koronankin, vaikkei rokotukset ehtisivätkään.

Pojat piknikillä

Lauantaina oli kiva ulkoilusää: Viitisen senttiä yöllä satanutta pehmeää ja valkoista uutta lunta, pari astetta pakkasta ja tyyntä. Pääkaupungissahan mereltä usein puhaltava kylmä tuuli muuttaa herkästi muuten ihanan ilman koleaksi ja joskus jopa epämieluisaksi. 

Lontoontyttö oli hoitanut edellisen yön kahta Pikkupoikaa, kun näiden vanhemmat olivat pitkästä aikaa paenneet kaksistaan mökille. Aamulla päätimme lähteä yhdessä - Lontoontyttö ja minä sekä 2- ja 8-vuotiaat Pikkupojat ja Muru - kävelyretkelle Mustikkamaalle. Mukana myös yksi pulkka ja reppu, johon Mummin ja Murun lisävaatteiden:) lisäksi oli pakattu pipareita, taatelisuklaata, pähkinöitä ja vettä. 

”Runsaan” piknikin nautimme Korkeasaaren sillan alla. Paikka valikoitui sattumalta poikien pysähdyttyä sinne kiipeilemään, mutta osoittautui yllättävän sopivaksi: Lähes lumeton ja tyyni paikka, jossa metallipalkit ja kivetykset toimivat hyvinä istumapaikkoina :):)

”Mistä häkä on saanut nimensä?” ”Onko savu kaasua?” ”Tykkääkö Muru pipareista?” Olin jo lähes unohtanut, miten Pikkupojilla riittää jatkuvasti kysymistä - ja hyvä niin.

Kanniston kukat

Yhden koiralenkkini alussa kuljen Pursimiehenkatua alas Hietalahden rantaan Telakkakadulle. Matkalla Kankurinkadun risteyksessä ohitan Kanniston leipomon. Tänään kuljin katujen kulmassa olevan leipomo/kahvilan ohi vaihteeksi Kankurinkatua pitkin ja nauliinnuin leipomon ikkunan eteen.

Ikkunassa oli vajaa kymmenen isoa hyvinvoivaa ja kukkivaa pelarkuuta - osa leveällä ikkunalaudalla ja osa roikkuvissa amppeleissa. Kaikki pelarkuut olivat hyvin hoidettuja ja hyvinvoivia, minkä lisäksi niissä oli useita punaisia kukkia. Hämmentävää - on keskitalvi ja tammikuu. Minun piti käydä ihan sisällä myymälässä varmistamassa, josko kasvit olivat sittenkin tekokukkia. Oikeita ja aitoja olivat :):)

Alma Kannisto (1881-1949) perusti Kanniston leipomon 1914 Fredrikinkadulle, josta se siirtyi ensin Kankurinkadulle ja 2015 Herttoniemeen. Vuonna 1985 leipomo ja myymälät myytiin Kaarina Vuolteenaholle ja 1999 edelleen Pieni Kirahvi Oy/Ab:lle, jonka toimitusjohtaja on Henrik Bruun. 

Väliin piipahdan tähän Punavuoren valoisaan kulmakahvilaan vartavasten herkuttelemaan leipomon makealla toscapiiraspalalla - ehdoton suosikkini. Vastedes minua vetää kuppilaan myös ihmeelliset kukkivat pelarkuut ja kiinnostus siitä, miten ne jaksavat kevääseen asti...

Mustaa muotia :)

Olihan niitä pakko ostaa :) Nimittäin mustia pikkuhoususuojia, joihin törmäsin K-marketissa sopivaa saippuaa etsiessäni. Olivat muuten aika kivoja etenkin mustissa pikkuhousuissa, joten ehkä ostan toistekin...

Iloa orkideoista

Kävin Äitimuorin ja Poikakaverin luona Tapiolassa. Punavuoresta lähtiessä olin jo päättänyt, että samalla reissulla tutustun johonkin Tapiolan kävelyreiteistä.

Muorin luona kastelen yleensä hänen vanhat ja uudet orkideansa. Niin tein nytkin. Huomasin, että yhteen vanhoista orkideoista oli ilmestynyt useampi uusi kukka. ”Ainakaan kymmeneen vuoteen se ei ole kukkinut, ja nyt siihen on yhtäkkiä ilmestynyt noin erikoisia ja hienoja kukkia!”, ihasteli muistisairas rakas äitini uudelleen ja uudelleen. Joka kerta hän oli kuin näkisi kukat ensimmäistä kertaa ja joka kerta hän oli yhtä ilahtunut ja yllättynyt. 

Äitimuorin ihana into tarttui myös minuun, ja hetken päästä kukkien toistuva ihastelu tuntui myös minusta ihanalta - ja luonnolliselta :) 

Äitimuorin orkideaylläri

Orkidean ihastelun jälkeen vedin lenkkihousut jalkaan, kiinnitin jääpiikit kengän pohjiin ja puin Murulle viimaa kestävän takin. Ja suuntasin Otsolahdelle ja kiersin lahden vastapäivään rantaa seuraten. 

Kiva ja sopivan lyhyt - kolme kilometriä - rengasreitti, joka kulkee pääosin hyvin hoidettuja kävelyteitä ja polkuja. Osin puistoa, osin kaupunkimetsää. Otsolahden satamassa ohitin kivan näköisen Otsolahden kahvilan, joka on joka päivä auki klo 11-16. Olin juuri syönyt lounasleivät Muorin kanssa, joten kahvilaan tutustuminen jäi seuraavaan kertaan :)

Rantareitin varrella törmäsin yllättäen ”tuttuun” simpukkakylttiin, johon oli kirjoitettu ”Pieni Pyhiinvaellus”. Netistä selvisi, että kyltti oli jäänne elokuiselta Espoo-päivältä, jolloin seurakunta oli järjestänyt kävelyn Otsolahden kautta Tapiolan keskustasta Otaniemen kappelille. Samalla googlailulla eksyin jännälle nettisivustolle, jossa kerrottiin ja esiteltiin Suomessa olevia eripituisia ja -kestoisia pyhiinvaellusreittejä.

 

Tälle Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ylläpitämälle sivustolle (täällä) tulen varmasti palaamaan. Ja toivottavasti myös lähiaikoina kävelemään jonkun sivuston esittelemistä pyhiinvaellusreiteistä :):)

 

Kastaja kirkolla

Johanneksen kirkon kahden ison pääoven välissä on matala pylväs, jonka päällä on joitakin vuosia seissyt pronssinen mies, jonka kädessä on pitkävartinen kauha. Johannes Kastajaa kuvaava patsas ilmestyi vuonna 2004 vartioimaan kirkon ovia.

Puolitoista metrisen patsaan on tehnyt kuvanveistäjä Kari Juva (1939-2014). Vierailin Ukin ja lastemme kanssa kuvanveistäjän studiolla 1980-luvun lopulla, kun Ukki halusi ostaa yhden Juvan ratsastajapatsaan kotiimme. Mieluinen patsas löytyi :):) 

Patsas pääsi paraatipaikalle Itä-Helsingin kodissamme, jossa se ilahdutti meitä ja vieraitamme viime vuoteen asti. Patsas oli ja on edelleen Ukille ja minulle rakas ja muistorikas. Odotamme mielenkiinnolla, mistä tuo pronssihevonen ratsastajineen löytää uuden paikkansa...

Patsaanhakureissulla mukanamme ollut neljäs lapsemme - 1988 syntynyt Opiskelijapoika - oli noin puolivuotias imeväinen. Pojan syntymän muistoksi Ukki halusi ostaa minulle (ja pojalle) studion varaston seinään nojanneen Juvan piirroksen vauvaa imettävästä äidistä. 

Kari Juvan iso (70x100 cm) piirros koristaa nyt Punavuoren vuokrakaksiota (täällä), ja kulkenee mukanani elämäni loppuun asti...

Kari Juva: Johannes Kastaja (2004)

Kahvilla Venetsiassa

Kiertäessämme Opiskelijatytön kanssa Lapinniemeä (täällä) muistin, että Lapinlahden sairaalan entisessä leipomorakennuksessa toimi viime kesänä pieni kahvila (täällä). Onkohan se vielä toiminnassa ja onkohan se talvella auki? 

Rakennus, jossa kahvila oli, oli kävelyreittimme varrella. Ja iloksemme se oli auki (talvisin pe - su klo 9.30 - 16). Cafe Metsäpaahtimo -niminen pikkuruinen kahvila toimii aivan meren äärellä olevassa vanhassa huonokuntoisessa rakennuksessa, jossa leipomon lisäksi on aikoinaan ollut sairaalan pesutupa ja mm. henkilökunnan asuntoja. Sairaala-aikana rakennusta kutsuttiin yleisesti Venetsia-taloksi, koska se oli ja on lähes kokonaan merenlahden ja veden ympäröimä :):)

Punatiilisen rakennuksen on 1894 suunnitellut arkkitehdit Sebastian Gripenberg (1850-1925) ja Magnus Schjerfbeck (1860-1933), josta ensimmäinen oli tanssija Maggie Gripenbergin (1881-1976) isä ja jälkimmäinen kuvataiteilija Helene Schjerfbeckin veli. Maggie Gripenbergillä oli merkittävä vaikutus mm. opettajana, kun nykytanssi ja ns. vapaa tanssi rantautuivat Suomeen.

Lauantain plus-asteisesta loskakelistä oli jotain hyötyä: Koronan ajamina tarkenimme - Mummi juuri ja juuri - istua ulkona ja juoda latte-kahvit sekä puolittaa kahvilassa valmistettu vegaaninen mutakakku. Onneksi (?) Muru alkoi nopeasti kävelyn tauottua täristä, joten mummi sai hyvän syyn ehdottaa matkan jatkamista ennen kuin alkoi itsekin täristä. Mieluummin olisin tietty istunut sisällä ja todennäköisesti myös viihtynyt pidempään. 

Joskus toiste sitten ...

Ruumishuoneelta hautausmaalle

Entisen sairaalan entinen ruumishuone

Lauantaipäivä meni kävelyksi. Ja hyvä niin. Ensin tossua toisen eteen vajaa tunti aamupäivällä ja sitten lähes kolme tuntia iltapäivällä. Rauhallista etenemistä koiran, loskan ja liukkauden ehdoilla - hitaasti ja vakaasti.

Aamulenkki oli tavanomainen koiranpissatuskierrokseni Kaivarin rantoja pitkin (täällä). Iltapäivällä suuntasin Murun ja Suomessa edelleen olevan Lontoontytön kanssa Punavuoresta Lapinniemeen ja Hietaniemeen eli kiersimme pitkin rantoja Lapinlahden entisen sairaalan ja Hietaniemen hautausmaan, ja lopuksi teitä pitkin takaisin Punavuoren Viiskulmaan. Yhteensä yli 10 kilometriä! Hyvä :):)

Lapinlahden puistoalueella törmäsimme sairaalan entiseen ruumishuoneeseen. Osin maan alla oleva pienehkö tila, joka nykyään toimii minigallerian ja jossa on esillä vaihtuvia installaatioita. Kurkkasin ristikko-oven läpi ja hämärässä nurkassa näkyi näyttelijä, taiteilija Tero Jartin (s 1962) tekemä pieni, metallinen saamelaista ”ukkosenjumalaa” esittämä patsas. Rakennus oli jännä, mutta patsaasta en niin innostunut...

Hietaniemen hautausmaata ohittaessamme halusin näyttää Lontoontytölle presidentti Koiviston upean hautakiven (täällä), mutta harmikseni muistomerkin kaunis kultaus oli näkymättömissä paksun lumikinoksen alla. Koiviston ja Kekkosen hautojen takana huomasin ensi kertaa pääministeri Kalevi Sorsan (1930-2004) hautakiven, jonka päällä olevan Elämänlanka-nimisen muistopaalun on veistänyt kuvanveistäjä Kimmo Pyykkö (s 1940). Tykkäsin :)

Harmaasta ja loskaisesta säästä huolimatta minulla oli tosi kiva kävelypäivä. Suurin kiitos kuuluu seuralle: ikikaverilleni Murulle, mutta etupäässä Lontoontytölle, jonka kanssa ehdimme jutella asiasta jos toisesta. Väliin nauraen ja väliin itkien, kuten nautittavaan ja sopivasti lähelle tulevaan keskusteluun kuuluu. 

Lasikko lumen keskellä

Keskiviikkoisen kävelyretkeni (täällä) loppupuolella pysähdyin lounaalle kävelyreitin varrella olevaan  Paseo-nimiseen kahvilaan Veijarivuoren uimarannan vieressä. Yllättävän paljon lounasvieraita, mutta huomattuani, että lasitetulla ja lämmitetyllä terassilla oli vapaa pöytä nurkassa takan ja ikkunan välissä ja muutenkin riittävillä korona-etisyyksillä, uskalsin jäädä paikalle. 

Ja ihastuin. Kodikas ja leppoisa tunnelma, iso terassi, lasikko jossa kutsuva kaasutuli ja isojen lasiseinien läpi monipuolinen näkymä ulos: puita, uimarantaa, merta, kävelijöitä, kesämajoja, kerrostaloja. Ja riittävän hyvä ruoka. Otin lounaslistalta maa-artikokkakeittoa, jonka kruunasi lämpimät ja maukkaat (itse leivotut?) patongin palat runsaan levitteen kera. Makeissa herkuissakin oli valinnan varaa: Päädyin porkkanakakkua muistuttavaan avokadokakkuun. Se oli kivan kostea, mutta jopa minulle liian makea, joten ensi kerralla taidan valita vieressä olleen porkkanakakkun palan :):)

Kiva kk-keskiviikko: kiva kahvila ja kiva kävely (täällä). Mitä sitä eläkeläismummi muuta kaipaisikaan :):) Ja kun alkumatkasta aurinkokin vielä pilkisti pilven takaa...

Maa-artisokkakeittoa ja avokadokakkua

Ps. Paitsi että kaipaan kipeesti korona-vapaata lastenlasten tapaamista ja paritanssia. Kävelyllä ja herkuttelulla yritän edes vähän korvata tätä kipeää kaipuuta.

Lenkillä Larussa

Olen syntynyt Lauttasaaressa 1950-luvulla. Kun täytin yhdeksän vuotta, viisihenkinen perheemme muutti uuteen rivitaloon Itä-Helsinkiin. Ylioppilaaksi päästyäni muutin opiskelemaan Ouluun, jossa asuin väliin yhdessä Parasystävän kanssa Kaukovainiolla ja väliin keskustassa Saaristonkadulla. Viiden vuoden jälkeen palasin takaisin Helsinkiin: Ensin vuodeksi yksiöön Lauttasaareen, sitten vuodeksi kaksioon Munkkiniemeen ja mentyäni naimisiin 1980-luvun alussa Itä-Helsinkiin Ukin rakentamaan paritaloon, jossa asuimme viiden lapsemme kanssa vuoteen 2018. Kunnes runsas kaksi vuotta sitten muutin nykyiseen vuokrakaksiooni Punavuoreen :):)
 

Mutta palataan takaisin Lauttasaareen eli Laruun, kuten asuinaluetta ainakin lapsuudessani ja nuoruudessani kutsuttiin. Sitten 1970-luvun lopun en ole käynyt Larussa montakaan kertaa. Ohi olen ajanut, mm. pitkin Länsivälää käydessäni Tapiolassa Äitimuoria tapaamassa. 

Eilen päätin lähteä Murun kanssa kävelylle Lauttasaareen. Ennen lähtöä piti tutkia kartasta, mistä löytyvät saaren ulkoilupuistot tai kävelyreitit. Ja löytyihän niitä... 

Päätin suunnata Lauttasaaren eteläkärjen ulkoilualueille eli Särkiniemeen ja Vattuniemeen, jonka kärkeä lapsuudessani kutsuttiin Ryssänkärjeksi. Sieltä löytyy kaksi vierekkäistä metsäistä ulkoilualuetta - molemmat meren rannalla. Paljon ihanaa merta sekä kiinnostavia rantakiviä ja -kallioita. Runsaasti hyviä ja kivoja - leveitä ja kapeita - polkuja. Kesää odottavia uimarantoja. Puiden väleissä talvihorroksessa uinuvia, mutta edelleen käytössä olevia, yksityisiä pikkuruisia kesämajoja. Kivan pieni ulkoilualue - koko alueeseen tutustuu helposti kerralla. 

Lähdin liikkeelle Purjeentekijänkujan päästä Vattuniemestä, kävelin pitkin Veijarivuoren ja Särkiniemen puistojen rantoja, ohi Ryssänkärjen (nimi löytyy vielä Googlen kartasta) ja Kokkokallion ja palasin lähtöpaikalle puistojen pohjoispäähän rakennettujen kerrostalojen editse. Sopiva noin 3-4 kilometrin pituinen koirakävely. 

Löysin Larun uudelleen :):) Ja ehdottomasti palaan uudelleen. 

Riistoranta :)

Kävellessäni Murun kanssa pitkin ja poikin Punavuoren, Ullanlinnan, Eiran ja Kaartinkaupungin katuja kuljen usein Pietarinkadun itäpäässä Raatimiehenkadun kulmassa olevan roosan värisen kerrostalon ohi. Raatimiehenkadun puolella talon toisen kerroksen korkeudella on valkoinen koristeltu kyltti, jossa tikkukirjaimin lukee AOY PUISTORANTA. 

PUISTORANTA-sanan kaksi ensimmäistä kirjainta eli P ja U on kirjoitettu niin lähelle toisiaan ja osin kiinni toisiinsa, että eiliseen asti olen aina lukenut RIISTORANTA. Ja ihmetellyt, että onpa vauraan alueen taloyhtiölle keksitty erikoinen (humoristinen) nimi. Puistoranta/Riistoranta-niminen iso kivitalo sijaitsee nimittäin yhdellä Helsingin kalleimmista asuinalueista Ullanlinnassa Kaivopuiston kupeessa. Vuonna 1912 valmistuneen asuinkerrostalon on suunnitellut arkkitehti Karl Lindahl (1874-1930). 

Mummin ja Murun kävelyt Helsingin keskustassa jatkuvat. Väliin Puistokulmaa ihmetellen, väliin muita keskustan taloja ihmetellen ja ihaillen.

Parketti valittu

Tänään sain päätettyä, minkälaisen parketin valitsen uuteen asuntooni. Ja samalla varmistui seinien värit :)

Parketiksi valikoitui sisustussuunnittelijan ykkösehdotus eli Paradorin mattalakattu Trendtime 3 Tammi Nougat Kalanruoto. Koko kaksioon - olo- ja makuuhuone ja keittiö - tulee samaa parkettia, jota kuluu runsaat 50 neliömetriä. 

Seiniin tulee Tikkurilan Nova seiskaa: Olohuoneen seinät maalataan himmeän vaalealla beesillä. Makuuhuoneeseen valitsin siniseen ja keittiöön kellertävää taittavaa sävyä. Nyt kun päätös maaleista on tehty, värit tuntuvat juuri oikeilta ja sopivan omilta. 

Jään mielenkiinnolla odottamaan lopputulosta. Se selviääkin nopeammin kuin alkuun kuvittelin. Urakoitsija - aikaansaava ja puhelias nuori nainen - ilmoitti tänään, että remontti valmistuu jo 18. helmikuuta eli koko homma lattioineen ja keittiöineen kestää alle kolme viikkoa.

Toistaiseksi kaikki on mennyt suunnitelmien mukaisesti. Fingers crossed...

Keittiön suunnittelua

Uuden asuntoni remppasuunnitelma etenee. Edelliset asukkaat muuttavat pois ja asunto tyhjenee kahden viikon päästä maanantaina. Remontti on sovittu alkavaksi seuraavana päivänä eli 2.2. Seinien värit ja parketin puu, väri ja ladonta alkavat pikkuhiljaa - sisustussuunnittelijan hyvällä avustuksella - selvitä. 

Keittiön kanssa pähkäilen edelleen. Keittiö on pieni ja sinne mahtuu vain vähän kaappeja, joten olin kuvitellut selviäväni valinnoista Ikean ilmaisen keittiösuunnittelupalvelun avulla. Mutta ei se ihan niin ole mennyt. Ikean suunnitteluapu on asiallista ja osaavaa, mutta pettymyksekseni ei yhtään luovaa. He toteuttavat suunnitelman käytännön puolen lähinnä ostajan etukäteen tekemien valintojen mukaan. Minä olisin kaivannut enemmän idea-apua ja kekseliäitä vaihtoehtoja. 

Täytyy tosin myöntää, että lähdin Ikean suunnittelutapaamiseen kuin soitellen sotaan. En ollut asiaa hirveästi miettinyt, vaan toivorikkaasti odotin suunnittelijalta upeita ehdotuksia. Eihän se niin tietenkään toimi.

Palattuani kotiin kaivoin esiin Ikean nettisivut ja ruutupaperia. Jälkimmäisen tein Asuntoblogia (täällä) kirjoittavan tamperelaisen Maaritin vinkistä :) Istuin rauhassa alas ja yritin miettiä, mitä minä - vähän ruokaa kotona valmistava ja yksinelävä eläkeläinen - keittiöltäni tarvitsen ja haluan.

Toivon, että keittiöni olisi toimiva, kaunis, yksinkertainen ja tyylikäs - ensi hätään. Ja sitä, että keittiön kalustus sopisi yhteen kaksion muiden sisustusratkaisujen ja värien kanssa. Hyvä myös, jos kalusteet eivät olisi ihan kalleimmasta päästä :)

Kaksiossa on pitkulainen, pieni keittiö, jonka toisessa päässä on ovi eteiseen ja toisessa iso ikkuna jonka eteen mahtuu juuri ja juuri esim. neljän hengen pyöreä ruokapöytä. Oven viereen huoneen kummallekin pitkälle sivulle sopii runsas kaksi metriä kaappeja, kodinkoneita ja työpöytää. En siirrä keittiön nykyisiä hormeja enkä vesipisteitä, joten ne määräävät osittain uusien kalusteiden sijoittelua. Haluan huoneen ikkunan puoleisen pään mahdollisimman avoimeksi ja valoisaksi, joten korkeat keittiökaapit ja -koneet - jää/pakastinkaappi, uuni/mikroaaltouuni-rakennelma ja keittotaso/liesituuletin - sijoitan lähemmäksi ovea, jotta ne eivät peitä ikkunasta tulevaa valoa.

Ikea-pettymyksen jälkeen toivon, että sisustussuunnittelijani ehtii auttamaan minua valitsemaan uuteen keittiöön sopivan pöytätason ja ala- ja yläkaappien väliin jäävään välitilalevyn/kaakelin. Joko Ikealta tai joltain muulta toimittajalta :)

Ruutupaperiluonnos muutettu Ikean suunnitteluohjelmalla tehdyksi luonnokseksi :)

Sunnuntain pakkasia

Tänään iltapäivällä pakkanen on alkanut hellittää, kuten ennusteet lupasivat. Iltapäivällä lämpömittari näytti enää viittä pakkasastetta viime päivien 15-25 asteen sijaan. Ja kun oli pläkkityyni tuuleton ilma, sunnuntai oli mitä upein ulkoilupäivä, vaikka aurinko pysyttelikin pääosin ohuen pilviverhon takana. 

Viikonloppuna olemme Murun kanssa kävelleet samoja reittejä kuin tuhannet muutkin helsinkiläiset. Lauantaina kiersimme käsittämättömän upeassa auringonpaisteessa Seurasaaren rantoja ja tänään kuljimme tuttua Kaivarin rantaa ja pistäydyimme ruuhkaista talvisiltaa pitkin läheisessä Uunisaaressa. 

Sunnuntaikävelyni kruunasi rakas ja rentouttava seura: Olin reissussa Opiskelijatytön ja Lontoontytön kanssa. Jälkimmäinen pidensi jo ennestään pitkää joululomaansa osin kotikaupunkinsa Lontoon tautitilanteen takia ja osin siksi, että hänen brittiläinen kämppäkaverinsa on sairastunut viikko sitten koronaan. Tyttö yrittää parhaansa mukaan hoitaa etätyötään ainakin vielä pari viikkoa Helsingistä käsin.

Uunisaaren kahvila - talvella auki vain viikonloppuisin - yllätti iloisesti. Kahvittelijoille oli avattu vieressä oleva vähintään sadan hengen juhlatila, jossa meidän kolmen lisäksi istui vain neljä henkilöä. Ja mekin istuimme (koronan takia) eri pöydissä :):)

Meri Kaivarin edustalla on kovaa vauhtia jäätymässä. Ennustukseni parista päivästä (täällä) pitänee paikkansa, jollei ensi viikoksi pääkaupunkiseudulle luvatut suojakelit muuta tilannetta.

Perjantain pakkasia

Pitkästä aikaa upea aurinkoinen päivä - tekee hyvää koronan murjomalle mielelle :) Pakkasta lähes 20 astetta, mutta meri odottaa vielä jäätymistä. Veikkaan, että rantavesi jäätyy parissa päivässä...

Aamunrepäisy 23

Näyttelijä Ritva Oksasen 80-vuotisjuhlaesityksen mainoksessa vuonna 2019 

mainittiin kaksi hänelle - ja meille kaikille - elintärkeää perustarvetta.

Laulu Ystävälle

Poikakaveri (91v) kertoi, että tänään hän herätti Äitimuorin (92v) soittamalla muorille Arja Saijonmaan kappaleen Mistä tunnet sä ystävän. Muistisairaan pahat unet jäivät nopeasti unohduksiin ja tasapainon kanssa taisteleva Muori pääsi ylös tavallista ripeämmin :):)

Puettuaan päivävaatteet Äitimuori kuunteli vielä Poikakaverin kanssa tämän tietokoneelta (!!) Vesa-Matti Loirin ja Tapani Pertun versiot samasta kappaleesta. Ystävän laulu on Juha Vainion oiva suomennos moskovalaisen näyttelijä, trubaduuri Vladimir Vysotskin (1938-80) säveltämästä ja sanoittamasta venäläisestä laulusta.

Mistä tunnet sä ystävän

Onko oikea sulle hän 

Ajat ankeimmat selvittää

Kuka viereesi jää.

Kun on sulla vaikeaa

Ja kun tarvitset auttajaa

Silloin ystävyys punnitaan

Menee muut menojaan.

Siitä tunnet sä ystävän

Kun on vierelläs vielä hän 

Turhat tuttavat luotas ois

Hävinneet pian pois.

Musiikki hellii mieltä ja välittää tunteita elämän loppuun asti :):) Ehkä minäkin saan taas tanssia Tamara Lundin hienon tangon Jäljet hiekassa viimeistään kesällä - yksi Tamaran hiteistä joita kaihoisana sunnuntaina kuuntelin Tarja Närhen iskelmäradiossa. 

Venähtänyt mieli

Hesarissa oli lauantaina psykiatri Anna Keski-Rahkosen haastattelu (HS 9.1.21). Keski-Rahkonen on psykiatrin työn lisäksi kouluttautunut terveydenhuollon erikoislääkäriksi ja seksuaaliterapeutiksi ja toimii mielenterveysopin professorina Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan Kansanterveyden osastolla.

Haastattelussa Keski-Rahkonen ilmaisi huolensa siitä, että edelleen psyykkisesti oireilevat ihmiset luokitellaan usein epänormaaleiksi ja, kuten Seilin saaren ja Nikkilän mielisairaalan aikaan, edelleen ihmisiä pyritään herkästi siirtämään normaalin elämän ulkopuolelle. Kuitenkin ainakin joka toinen länsimaalainen ihminen on kokenut elämässään mielenterveyden ongelmia ja ehkä jopa joka viides suomalainen kokee elämänsä aikana ainakin yhden vakavan masennuksen.

”Odotamme täydellistä terveyttä tai täydellistä sairautta. Todellisuudessa ihmiset ovat jotain siltä väliltä. Olisi tärkeä hyväksyä, että aika moni ihminen on pikkuisen rikki, mutta pystyy elämään tilanteensa kanssa.”

Mielenterveyden horjuessa ja mielen sairastuessa Keski-Rahkonen toivoisi ihmisille helpompaa ja yksinkertaisempaa hoitoon pääsyä: mm. toimivaa hoitotakuuta ja matalan kynnyksen apua, jota löytyisi vaikka ostoskeskuksista. Mutta ”...systeemimme on kuin esterata, jossa ihmiseltä edellytetään yli-inhimillistä suoritusta hoitoon pääsemiseksi”: hanki lausuntoja, kirjoita hakemuksia, etsi ja löydä itsellesi sopiva (?) terapeutti. Aika paljon vaadittu vaikka mieli olisi huippuiskussa.

Kunpa emme luokittelisi ihmisiä epänormaaleiksi ja normaaleiksi - heiksi ja meiksi. Kaikilla meillä mieli väliin venähtää enemmän tai vähemmän. Toinen jaksaa ja selviää sen kanssa paremmin kuin toinen, joku tokenee ja paranee nopeammin ja joku hitaammin. 

Useimmat meistä tarvitsevat mielensä kanssa pienempää tai suurempaa terveydenhuollon apua, mitä toivottavasti myös saa, ja ymmärtää/uskaltaa/osaa/jaksaa hakea. Mielen rauhaa Sinulle ja minulle :)

Tikan tekosia

Kaktuksia netistä

Olen alkanut tykätä kaktuksista - kuivista, ryppyisistä kasveista, jotka puhkeavat (ehkä) kerran pari vuodessa kukkaan. Ketä ja mitä lie mustuttavat...

Joulun tienoossa ostin hovihankkijaltani Tori.fi -nettikirppikseltä kaksi ns. lehtikaktuksen pistokasta: valkokukkainen marraskuunkaktus ja vanhanajan Hovineitokaktus - 5 euroa kappale. Tulivat perille parin päivän kuluttua  kotiin kannettuna postin mukana - Joannan hyvin ja kätevästi pakattuna. Marras/joulukuunkaktuksia minulla on jo ennestään (täällä), mutta Hovineito on uusi tuttavuus :)

Kiitos Joanna ripeästä toiminnasta ja hyväkuntoisista pistokkaista. Jäävät toistaiseksi mökin sivupöydälle kesän ulkoilua ja marraskuun kukintaa odottamaan :):j

Joannan väsäämä halpa ja kätevä postipaketti :):)

Helsinki Biennaali

Yhtenä iltana ennen lumen tuloa kävelin illan hämäryydessä Kauppatorin rannassa. Vanhan kauppahallin vieressä törmäsin outoon, uuteen puurakennukseen. Tarkemmin tutustuessani tajusin, että oikeastaan kyseessä oli jonkinlainen iso katos. Lähistöltä oli onneksi iso taulu, jossa selitettiin, että kyseessä on paviljonki, joka tulee toimimaan lauttalipun myyntipisteenä ensi kesänä Vallisaaressa järjestettävässä Helsinki Biannial -nimisessä nykytaiteen kansainvälisessä tapahtumassa (täällä). 

Jänniä muotoja - kaunista puuta. Toivotaan, että paviljonkia ei rakennettu turhaan eikä pitkittynyt koronapandemia pakota peruuttamaan uutta nykytaidetapahtumaa...

Verstas Arkkitehdit Oy:n suunnittelema paviljonki (2020) Kauppatorin rannassa.

Houkutuksia alesta

Tom Tailorin villakangastakki 60 euroa. 

Uskaltauduin pitkästä aikaa keskustan tavarataloon - Helsingin Sokokseen - ostamaan alusvaatteita. Kävellen, mutta ilman Murua :) Korona-aikana olen useamman kerran käynyt autolla Tapiolan Ainoassa - aiemmin minulle lähes tuntematon kauppakeskus. Mutta siihen ostosreissuni ruokakauppoja lukuunottamatta ovat viime kuukausina pääosin jääneet. Myös rakastamani kirpputorit olen koronan takia useimmiten kiertänyt kaukaa - nyyh.

Maanantaiaamupäivällä kävellessäni Sokokselle ohitin Yrjönkadun Partioaitan, jossa oli juuri alkanut alennusmyynti. Päätin poiketa sisään kurkattuani, että kaupassa oli aamuaikaan aika tyhjää. Yllätin (ja ilahdutin) itseni heräteostoksella: Icebreakerin tummanharmaa, valkopilkkuinen (100%) villapusero maksoi 40 prosentin alella 99 euroa. Sopiva, pehmeä ja lämmin, eikä liian paksu - jee. 

Löydettyäni Sokokselta etsimäni alusvaatteet, mm. bambuiset pitkät alukalsarit ja -puseron, silmäni osuivat Tom Tailorin kanariankeltaiseen, ohueen villakangastakkiin. Törsäsin :):) ja ostin alennetun kevyen kevättakin (50% villaa, 50% polyester) 60 eurolla.

Kalsarit ja heräteostokset repussa kävelin tyytyväisenä kotiin. Olen koronakuukausina jo unohtanut, miten ostaminen tuottaa väliin mielihyvää :):) Toisaalta myös se, miten vähällä ostamisella pärjää erinomaisesti, on tuottanut mielihyvää.

Nyt vaan ensin uusi villapusero päällä kohti pakkasia, ja sitten uuden keltasen takin innoittamana uuteen, vapaampaan (?) kevääseen. Jos ei vapaampaan, niin ainakin kirkkaan keltaiseen :):)

Icebreakerin villapusero 99 euroa.

Kirkko kutsuu

Johanneksen kaksitorninen kirkko kohoaa komeana mäen päällä lähellä nykyistä kotiani. Ihailen usein punatiilistä kaunotarta kävellessäni Murun kanssa (täällä), mutta kirkon sisällä olen käynyt harvoin. Viime maaliskuussa olin ostanut lipun kirkossa pidettävään urkukonserttiin, jota odotin innolla. Mutta kuten muistamme, maaliskuussa maailma yllättäen mullistui ja mm. kaikki konsertit peruttiin kuin seinään. 

Maanantaina kävelin kirkon ohi ja huomasin oven edessä kyltin: Auki ma-la klo 12-17, su klo 12-15. Koska olin liikkeellä ilman koiraa - Muru jäi mökille Ukin seuraksi - päätin kurkistaa kirkon sisälle. 

Iso kirkko oli tyhjä ja hiljainen, vaikka yhden nurkan takana piilossa oli siivooja/vahtimestari joka järjesteli paikkoja ja väliin ilmeisesti imuroi - kurkkasi ja tervehti minua ystävällisesti. Kaunis, lämmin valaistus rauhoitti ja jotenkin pienensi kodikkaasti isoa kirkkoa. Edessä rukouspaikalla paloi valkoinen kynttilä isolla liekillä ja loi sopivasti eloa tyhjään kirkkoon. 

Joulun kunniaksi kirkossa oli tietty myös joulukuusi. Kuusen sijoittelu kirkkoihin vaatisi mielestäni sisustajan silmää, jotta sekä sinänsä kauniit kuuset että kirkkojen parhaat puolet pääsisivät esille. Tosin en usko että sisustajaa koskaan käytetään :):) Johanneksen kuusen paikkakaan ei mielestäni ollut onnistunut, vaikken minä osaa parempaakaan ehdottaa.

Tällä kertaa en jäänyt kirkkoon istumaan ja rauhoittumaan, vaan kiersin ja katsoin vain hetken, ja poistuin ulos lumiseen Helsinkiin. Mielelläni palaisin, mutta yleensä koiran kanssa liikkuvana se jäänee haaveeksi. Mutta heti kun urkukonsertteja pystytään taas järjestämään, haluan palata - ilman Murua :):)

Hyvä kun osa ainakin pääkaupungin kirkoista on auki pitkiä aikoja kaikkina päivinä. Se mahdollistaa meille kaikille - ”uskovaisille” ja ”ei-uskovaisille” - rauhallisen ja korona-väljän poikkeamisen itselle sopivaan aikaan. 

Mummi remontoi

Ostin kuukausi sitten Punavuoresta kaksion. Samasta talosta, jossa olen asunut pari vuotta vuokralla. Viihdyn maisemissa, ja olisin jopa halunnut ostaa nykyisen vuokra-asuntoni, mutta omistaja ei ollut halukas myymään - minkä ymmärrän :)

Onneksi samasta talosta sattui tulemaan myyntiin samankokoinen asunto, joten eikun toimeksi :):) Useampi ostaja oli kiinnostunut samasta kaksiosta, joten vuorokauden kävimme kisaa keskenämme. Yllätyksekseni hinta kohosi yli alkuperäisen pyyntihinnan. 

Nyt olen kuitenkin oman kaksion onnellinen (?) omistaja. Vähän tosin kauhistuttaa, miten kotiudun uuteen asuntoon, kun nykyinen vuokrakaksioni tuntuu edelleen unelmieni täyttymykseltä. Ja ensimmäistä kertaa elämässäni joudun vielä lähes 70-vuotiaana ummikkona organisoimaan huoneistoremonttia...

Asunto on aika huonossa kunnossa, joten uusin lattiat sekä keittiön kaikki kaapit ja koneet. Lisäksi maalaan olo- ja makuuhuoneen sekä keittiön seinät ja katon. Asunnon pohjaratkaisuun olen tyytyväinen, joten seiniä ei tarvitse purkaa eikä siirtää. Samoin vessa on pari vuotta sitten tehdyn putkiremontin yhteydessä uusittu, ja riittää hyvin minulle. 

Joulukuussa tein sopimuksen lähistöllä toimivan nuoren sisustussuunnittelijan kanssa. Hän auttaa minua mm. valitsemaan uudet lattiat ja seiniin sopivat värit. Keittiökaappeja on vähän, enkä ole mikään keittiö- enkä ruokaihminen, joten keittiön suunnittelussa minulle riittää Ikean ilmainen apu (toivotaan ainakin). 

Saan huoneiston haltuuni tammikuun viimeisenä päivänä ja remontti alkaa heti helmikuun alussa. Maanantaina 1.2. tehdään asbestikartotus, jonka tulos tulee vuorokaudessa. Remonttimiehet alkavat purkaa lattioita keskiviikkona 3.2, kunhan siihen mennessä saan vastauksen isännöitsijälle lähettämääni remontti-ilmoitukseen. Ja muuttamaan pitäisi päästä maaliskuun loppupuolella. 

Jännittää, miten homma etenee. Pysyykö urakka sovitussa hinnassa ja aikataulussa. Ja millainen uudesta kodistani lopulta tulee. Jäädään seuraamaan...

Pyhän ja arjen ilo

Kuningatar rannalla

Kävellessäni Vanhankaupunginkosken ympäristössä (täällä) törmäsin Matinkaaren kävelysillan kupeessa rantakalliolla istuvaan alastomaan neitoon - pronssiseen naisfiguriin. Tämä kuvanveistäjä Hannu Konttisen (s.1953) patsas on pystytetty Vanhankaupunginlahdelle vuonna 2014 Katariina Saksilaisen muistoksi. 

Katariina Saksilainen (1513-35) oli ensimmäinen Ruotsi-Suomen kuningas Kustaa Vaasan (1496-1560) kolmesta vaimosta. Kustaa Vaasa valittiin kuninkaaksi 27-vuotiaana ja hän hallitsi maata lähes 40 vuotta kuolemaansa asti. Vuonna 1531 kuningas nai poliittisten päämääriensä ohjaamana 18-vuotiaan saksalaisen Katariinan. Vuonna 1533 kuningatar Katariina synnytti pojan Eerikin, josta tuli isänsä kuoltua seuraava kuningas Eerik XIV. Katariinan seuraava raskaus pari vuotta myöhemmin päättyi keskenmenoon, minkä seurauksena kuningatar kuoli vain 22-vuotiaana.

Miksi Vanhankaupunginlahdella on Katariina Saksilaisen muistopatsas? Yksi syy lienee se, että Katariinan aviomies Kustaa Vaasa perusti Helsingin kaupungin tälle paikalle Vantaanjoen suistoon, tosin vasta 15 vuotta vaimonsa kuoleman jälkeen vuonna 1550. Kiintoisaa on myös se, että toisin kuin suurin osa kaupungin patsaista kyseinen patsas on yksityishenkilöiden valitsema ja rahoittama, tosin sijainti on harkittu yhdessä kaupunginsuunnitteluviraston kanssa.

Mutta miksi ko paikalle haluttiin pystyttää patsas kuningattaren eikä kuninkaan muistoksi, jää minulle arvoitukseksi. Ehkä asia meni niin, että ensin oli (nais)patsas, ja kun löytyi sopiva paikka, päätettiin patsaan nimestä. Eikä että haluttiin pystyttää patsas juuri Katariinan muistoksi...

Kuohuja Vuodelle 2021

Vanhankaupunginkosken itähaara

Kun levottoman yön jälkeen heräsin uuteen vuoteen ja huomasin, että ulkona ei satanut eikä liiemmin tuullut, päätin lähteä Vanhankaupunginkoskelle katselemaan, kuuntelemaan ja tuntemaan kosken kuohuja. Siitä on aikaa - Liekö omien lasten lapsuusvuosina 1990- ja 2000-luvulla ?? - kun viimeksi kiertelin niillä main.

Näin, kuulin ja tunsin valtavasti pärskeitä ja kuohuja. Upeita kuohuja Uudelle vuodelle - vuodelle 2021. 

PS. Kävelin leveitä pitkospuita pitkin myös läheiseen Lammasaareen ja sen lintutornista näin lähistöllä pesivän merikotkan. Eka kerta elämässäni :):) Onneksi torniin sattunut nainen lainasi minulle kiikariaan ja kokeneempana lintuihmisenä neuvoi mistä etsiä. Kiitos Tuntematon :):)

Vanhankaupunginkosken padottu länsihaara