Muorin luona kastelen yleensä hänen vanhat ja uudet orkideansa. Niin tein nytkin. Huomasin, että yhteen vanhoista orkideoista oli ilmestynyt useampi uusi kukka. ”Ainakaan kymmeneen vuoteen se ei ole kukkinut, ja nyt siihen on yhtäkkiä ilmestynyt noin erikoisia ja hienoja kukkia!”, ihasteli muistisairas rakas äitini uudelleen ja uudelleen. Joka kerta hän oli kuin näkisi kukat ensimmäistä kertaa ja joka kerta hän oli yhtä ilahtunut ja yllättynyt.
Äitimuorin ihana into tarttui myös minuun, ja hetken päästä kukkien toistuva ihastelu tuntui myös minusta ihanalta - ja luonnolliselta :)
Äitimuorin orkideaylläri
Orkidean ihastelun jälkeen vedin lenkkihousut jalkaan, kiinnitin jääpiikit kengän pohjiin ja puin Murulle viimaa kestävän takin. Ja suuntasin Otsolahdelle ja kiersin lahden vastapäivään rantaa seuraten.
Kiva ja sopivan lyhyt - kolme kilometriä - rengasreitti, joka kulkee pääosin hyvin hoidettuja kävelyteitä ja polkuja. Osin puistoa, osin kaupunkimetsää. Otsolahden satamassa ohitin kivan näköisen Otsolahden kahvilan, joka on joka päivä auki klo 11-16. Olin juuri syönyt lounasleivät Muorin kanssa, joten kahvilaan tutustuminen jäi seuraavaan kertaan :)
Rantareitin varrella törmäsin yllättäen ”tuttuun” simpukkakylttiin, johon oli kirjoitettu ”Pieni Pyhiinvaellus”. Netistä selvisi, että kyltti oli jäänne elokuiselta Espoo-päivältä, jolloin seurakunta oli järjestänyt kävelyn Otsolahden kautta Tapiolan keskustasta Otaniemen kappelille. Samalla googlailulla eksyin jännälle nettisivustolle, jossa kerrottiin ja esiteltiin Suomessa olevia eripituisia ja -kestoisia pyhiinvaellusreittejä.
Tälle Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ylläpitämälle sivustolle (täällä) tulen varmasti palaamaan. Ja toivottavasti myös lähiaikoina kävelemään jonkun sivuston esittelemistä pyhiinvaellusreiteistä :):)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti