Lauantaina oli kiva ulkoilusää: Viitisen senttiä yöllä satanutta pehmeää ja valkoista uutta lunta, pari astetta pakkasta ja tyyntä. Pääkaupungissahan mereltä usein puhaltava kylmä tuuli muuttaa herkästi muuten ihanan ilman koleaksi ja joskus jopa epämieluisaksi.
Lontoontyttö oli hoitanut edellisen yön kahta Pikkupoikaa, kun näiden vanhemmat olivat pitkästä aikaa paenneet kaksistaan mökille. Aamulla päätimme lähteä yhdessä - Lontoontyttö ja minä sekä 2- ja 8-vuotiaat Pikkupojat ja Muru - kävelyretkelle Mustikkamaalle. Mukana myös yksi pulkka ja reppu, johon Mummin ja Murun lisävaatteiden:) lisäksi oli pakattu pipareita, taatelisuklaata, pähkinöitä ja vettä.
”Runsaan” piknikin nautimme Korkeasaaren sillan alla. Paikka valikoitui sattumalta poikien pysähdyttyä sinne kiipeilemään, mutta osoittautui yllättävän sopivaksi: Lähes lumeton ja tyyni paikka, jossa metallipalkit ja kivetykset toimivat hyvinä istumapaikkoina :):)
”Mistä häkä on saanut nimensä?” ”Onko savu kaasua?” ”Tykkääkö Muru pipareista?” Olin jo lähes unohtanut, miten Pikkupojilla riittää jatkuvasti kysymistä - ja hyvä niin.
Sinulla on ollut parasta mahdollista piknik-seuraa!
VastaaPoistaLastenlasten napakat kysymykset, tykitykset ovat yksi isovanhemmuuden suurista rikkauksista! Heidän tuore ja ennakkoluuloista vapaa tapansa hahmottaa maailmaa ja yhdistellä asioita on herkullinen ja antaa meille kokemuslisillä kuormitetuille monta makoisaa pähkinää purtavaksi. Välillä on naurussa pitelemistä;)
Tuli tosi hyvä mieli, kun (koronan takia) pitkästä aikaa tapasin kahta neljästä lapsenlapsestani. Ehkä onneksi en erossa ollessa koko ajan muista, miten mukava on kuunnella pienten juttuja ja seurata niiden leikkejä ja hömpötyksiä :):)
Poista