Joulukuu.

Päivän viimeiset auringonsäteet ilahduttivat harmaata päivää ja alakuloista mieltäni :)

Hyvää uutta vuotta 2022 meille kaikille!

Joulun ystäviä

Kille tykkää pusutella.

 

Lala nauttii rapsutuksista.

Pablo rakastaa päiväunia.

Chloe ja Muru tykkäävät toisistaan :)

Joulu 2021

Joulu tuli ja meni. Ukin kanssa vietimme juhlapyhät Tyttärien Tilalla Merimaskussa. Emäntien eli Opiskelijatytön ja Lontoontytön lisäksi paikalla oli Esikoinen perheineen. Opiskelijapoika perheineen ja Juniori Tyttökavereineen viettivät tällä kertaa joulua pääkaupunkiseudulla.

Pyhät kuluivat tutusti eli syöden perinteisiä jouluruokia ja ulkoillen upeassa talvisäässä. Lunta ja aurinkoahan tänä jouluna riitti :):) Pari pidempää kävelylenkkiä sulatti kivasti kinkkuähkyä. Ja taas jaksettiin maata sohvalla, katsoa jouluelokuvia telkkarista ja tyhjentää Äitimuorilta saatua isoa konvehtirasiaa.

Pikkupojat saivat tavallista vähemmän lahjoja, sillä varas oli aatonaattona murtautunut Esikoisen autoon ja vienyt peräkonttiin piilotetut poikien joululahjat. Onneksi jäljelle jäivät Isovanhempien, Kummien sekä Tätien ja Setien hankkimat yllätykset. Ja olivat vanhemmatkin aattoaamuna ehtineet ostaa pari uutta täydennyslahjaa. 

Perinteitä vaalittiin ja Joulusta nautittiin - kaikesta huolimatta. Ehkä vähemmät lahjat toivat jopa enemmän ilo. Tai ainakin enemmän rauhaa lahjojen avaamiseen :)

Hyvää joulua Sinulle ja Minulle :)

Imellettyä perunaa

 

Lanttulaatikon (täällä) lisäksi rakastan kunnolla imeltynyttä perunalaatikkoa. Muistan syöneeni sellaista viimeksi viime vuosituhannella eli 1980- ja 1990-luvuilla. 

Äitimuori tapasi ennen joulua palkata kotiinsa eli lapsuudenkotiini tutun eläkkeellä olevan pitokokin, joka osasi valmistaa ”oikeaa” (hämäläistä) imellettyä perunalaatikkoa. Kokki teki aina kymmenkunta (lähes) valmista laatikkoa, jotka pakastettiin ”raakana”. Niitä riitti lapsuudenkotini joulupöydän lisäksi myös Siskolle ja minulle. Ja Se perunalaatikko on aina ollut minulle The perunalaatikko, johon joka joulu - ruokakavereiden kyllästymiseen asti - vertaan joulupöydässä syömääni perunalaatikkoa. Vielä ei ole löytynyt sen voittanutta…

Vasta tänä vuonna ymmärsin, miten tarkkaa hommaa imellyttäminen oikeastaan on. Asteet pitää olla todella kohdallaan, jotta vehnäjauho imellyttää (makeuttaa ja vetistää) perunan. Tästä muistuttaa mm. alla oleva Tylsääkin tylsempi ohje. Asteiden lisäksi käytetyn perunan jauhoisuus on tärkeää. Usein suositetaan Pito-perunaa, mutta tänä jouluna torikauppias suositteli minulle Siikliä, jota epäillen ostin.

Osa ohjeista suosittaa kuorimaan perunat vasta keittämisen jälkeen ja osa ennen keittämistä. Aiemmin olen keittänyt kuorineen, ja poltellut sormiani kuoriessani kuumia perunoita. Tällä kertaa kokeilin toista vaihtoehtoa eli keitin perunat kuorittuina, mikä ainakin on helpompi, mutta katsotaan...

Joulun jälkeen kerron, miten laatikko onnistui :):)

2 kg jauhoista perunaa (Pito)

4 rkl vehnäjauhoja

5 dl maitoa

3 rkl voita

1 tl suolaa

Keitä perunat suolattomassa vedessä. Soseuta perunat ja lisää vehnäjauhot, kun soseen lämpötila on 60-70 astetta. Imellytä 65-75 asteisessa uunissa kannen alla. Kun sose on makeaa, lisää maito, sulatettu voi ja suola. Kaada seos voideltuun uunivuokaan ja paista (130)140-175(200) asteisessa uunissa 2-3(5) tuntia.

Kodin Kuvalehden keskustelusivustolta (täällä) 

Lanttua laatikkoon

Tykkään lanttulaatikosta, vaikka sitä tulee syödyksi ainoastaan joulunpyhinä. Eräänä jouluna yli parikymmentä vuotta sitten Parasystävä kehui minulle, että paras lanttulaatikko ikinä tulee Hilkka Ahteen ohjeella, josta ei kermaa eikä voita puutu. Minun ei koskaan tullut pyydettyä häneltä tuota ”herkkureseptiä” - liekö se vielä löytyisi hänen reseptikansioistaan :)

Viime viikolla löysin sattumalta Hilkan reseptin Leenan Otoksia-nimisestä blogista, jonne hän oli jouluna 2012 valokuvannut lehdestä leikkaamansa Hilkka Ahteen lanttulaatikon reseptin, ja vielä marginaaliin kirjoittanut ”tosi hyvä” (täällä).

Tänä vuonna päätin - viimein - kokeilla tuota kehuttua reseptiä. Ainakin raakana maistuu ja näyttää hyvältä. Alkuperäisessä ohjeessa ei ole muskottia, jota minä kuitenkin olen tottunut lanttulaatikossa käyttämään. Ylihuomenna eli jouluaattona sitten selviää, miten onnistuin…

2 keskikokoista (Mustialan) lanttua

2 dl kermaa

2 rkl korppujauhoja

2 munaa

150-200 g voita

3/4-1 dl siirappia

3 tl suolaa

musta- ja valkopippuria

1/4 tl muskottia

Lantut kuoritaan, paloitellaan ja keitetään suolalla maustetussa vedessä. Keitinliemi kaadetaan pois ja lantut survotaan soseeksi, johon lisätään kermassa lionneet korppujauhot, pehmeä voi, lievästi vatkatut kananmunat, siirappi ja mausteet. 

Seos kaadetaan uunivuokaan. Pinta painellaan lusikalla aalloille, ripotellaan päälle korppujauhoja ja pari nokaretta voita. Paistetaan 175 asteessa pari tuntia.

Kuvakaappaus Leenan Otoksia-blogista (täällä)

Vuoden lyhyin

Päivä Töölössä

Tänään on tämän vuoden lyhyin päivä eli talvipäivänseisaus. Helsingissä päivän pituus on tänään 5 tuntia 49 minuuttia ja 4 sekuntia. Huomenna päivä on jo pari sekuntia pidempi kuin tänään :)

Monena vuonna syksyn ja alkutalven lisääntyvä pimeys on tuntunut masentavalta ja painostavalta. Tänä vuonna pimeys on vaikuttanut mielialaani yllättävän vähän - huolimatta siitä, että tähänkin syksyyn on mahtunut murhetta. Ja vielä koronakurjimuskin…

Kesän jälkeen olen viettänyt aikaa väliin yksin - tai siis Muru-koiran kanssa - Punavuoren kodissani, väliin Ukin seurassa Salon mökillä ja väliin Tyttärien ilona (??) Merimaskun Tilalla. Voisi luulla, että liikkuminen kolmen ”kodin” välillä olisi ollut rasittavaa. Mutta ei, ennemminkin se on ollut ihmeen virkistävää ja kivaa vaihtelua perusarkeen. Kaikissa kolmessa paikassa on omat ilonsa: Punavuoressa nautin yksinolosta, mökillä saan laiskana ruoan laittajan herkutella Ukin sörsseleillä - lähinnä lohta ja pastaa monin eri tavoin valmistettuna - ja Tilalla solahdan elämään maalaisarkea aikuisten Tyttärien kanssa.

Ehkä mukavasti kuluneen syksyn salaisuus on ollut se, että elämässäni on ollut sopivassa suhteessa - ja pääosin oman valintani mukaan - sekä yksinoloa, Ukin seuraa että yhteiseloa Tyttärieni kanssa. Ja tietty useita uusia eläinystäviä: Dora-koira, Pablo- ja Lala-kissat sekä liuta lampaita ja maatiaiskanoja :):)

Ps. Piti Kielitoimiston sivuilta tarkistaa, miten sana lyhyt taipuu. Toimiston mukaan adjektiivilla on sekä lyhyt-sanaan perustuvat vertailumuodot lyhyempi ja lyhyin että vanhaan lyhä-sanaan perustuvat lyhempi ja lyhin. 

Aamu Punavuoressa

Mesenaatin matkassa

Gerard ter Borch: Viiniä juova nainen kirje kädessään, 1665

Joulukuisen sunnuntain aamupäivällä jäi sopivasti aikaa museolle. Päätin kävellä kotini lähellä olevaan Sinebrychoffin taidemuseoon, jossa on sekä vauraan panimosuvun kotimuseo että Paul ja Fanny Sinebrychoffin lahjoittaman taidekokoelman jatkuva (vaihtuva) näyttely. Ja lisäksi muita vaihtuvia näyttelyitä.

Helmikuusta asti taidemuseossa on ollut Mesenaattien matkassa -niminen näyttely, johon on koottu maalauksia Kansallisgallerian lahjoituskokoelmista. Näyttelyllä museo juhlistaa sitä, että siitä kun Paul ja Fanny Sinebrychoff lahjoittivat taidekokoelmansa museolle, on kulunut tasan sata vuotta. 

Fanny Sinebrychoff kuoli 59-vuotiaana 1921 neljä vuotta miehensä kauppaneuvos Paul Sinebrychoffin kuoleman jälkeen. Samana vuonna lapsettoman pariskunnan testamentin mukaisesti heidän mittava ja arvokas taidekokoelma lahjoitettiin Kansallisgallerialle - pesämunaksi Sinebrychoffin taidemuseolle.

Olen kirjoittanut Sinebrychoffin suvun mielenkiintoisesta historiasta edellisen museovierailuni yhteydessä lokakuussa 2019. Blogijuttuni löytyy täällä.

Sinebrychoffien tavoin monet muutkin edesmenneet suomalaiset mesenaatit ja taiteen keräilijät ovat lahjoittaneet Kansallisgallerialle (Suomen valtiolle) keräämänsä arvokkaat taidekokoelmat. Mesenaattien matkassa -näyttelyssä on esillä maalauksia joidenkin lahjoittajien kokoelmista - 5-10 teosta seitsemän eri mesenaatin kokoelmasta.

Mennessäni museoon en tiennyt Mesenaattien matkassa -näyttelystä mitään, ja meni hetki aikaa kun selvitin itselleni, mistä ko näyttelyssä oli kyse. Pikku hiljaa näyttelyn juju selkeni, ja aloin katsella teoksia uudella mielenkiinnolla mielessä myös keräilijän tai mesenaatin persoona ja elämän kulku.

Jäin katselemaan pidemmäksi aikaa useampia näyttelyn maalauksia, mm. hollantilaisen Gerard ter Borchin maalaama Viiniä juova nainen kutsui pysähtymään. Joku teoksessa viehätti ja veti puoleensa. Maalaus on vuodelta 1665 ja kuuluu Hjalmar Linderin lahjoituskokoelmaan. Maalauksen ”takaa” löytyy mielenkiintoisia juttuja niin teoksen tekijästä kuin sen keräilijästä.

Netistä selvisi, että hollantilaisen Gerard ter Borchin (1617-81) teokset ovat verrattain harvinaisia ja niitä on yksittäisiä kappaleita useissa arvomuseoissa maailmalla. Ja yksi Suomessa Sinebrychoffilla :) Tätäkin mielenkiintoisempi on ko maalauksen suomalaisen lahjoittajan kauppaneuvos Hjalmar Linderin (1862-1921) elämän tarina. 

Linder syntyi aatelisperheeseen Kytäjän kartanossa, opiskeli lakia Pietarissa ja matkusteli, juhli ja örvelsi ympäri maailmaa. Peri isänsä naimattomalta serkulta Fridolf Linderiltä (1823-1896) mm. Mustion linnan, perusti Lohjan selluloosatehtaan ja Högforsin ruukin sekä omisti lukuisia sahoja. Oli aikansa rikkain suomalainen, Carl Gustaf Mannerheimin - tulevan marsalkan - läheinen ystävä, Aurora Karamzinin kummipoika ja Sophie Mannerheimin (1863-1928) - marsalkan isosiskon - aviomies, tosin vain vaivaiset kolme vuotta (1896-9). Seurapiirien suosikki, joka omisti Suomen ensimmäisen auton ja joka 50-vuotisjuhliensa kunniaksi vei suuren seurueen junalla Kaukasiaan. Suurmaanomistaja, joka avioeronsa jälkeen pysyi naimattomana.

Upporikas ”valkoinen”, joka keväällä 1918 joutui juuri valtaan nousseen valkoisen Suomen vainoamaksi vastustettuaan julkisella lehtikirjoituksella - luettavissa (täällä) - punavankien kohtelua vankileireillä. Mies, joka tämän seurauksena joutui jo samana vuonna myymään jättiomaisuutensa ja lähtemään maanpakoon. Mies, joka rutiköyhänä teki itsemurhan vuonna 1921 majatalossa Marseillessa.

Vuonna 1920 ollessaan jo Ruotsissa maanpaossa Linder lahjoitti keräämänsä taidekokoelman Suomen Taideyhdistykselle ja Ruotsin Nationalmuseumille. Kokoelma käsitti mm. mittaamattoman arvokkaan Rembrandtin öljyvärimaalauksen Lukeva munkki. Vuonna 1661 maalattu teos on nähtävissä Sinebrychoffin taidemuseossa - teos jonka tietämöttömyyttäni ja ymmärtämättömyyttäni ohitin. Eli uusi museokäynti odottaa - onneksi on museokortti :):)

Huomaan, että väliin minua saattaa museoissa jopa taideteoksia enemmän alkaa kiehtoa teosten ympärille liittyvien ihmisten - maalareiden, mallien, omistajien, mesenaattien - elämä. Ja näiden ihmisten ja heidän tarinoidensa lomittuminen Suomen historiaan. 

Kolmosrokote

Perjantaina sain kolmannen koronarokotteen. Kakkosrokotteenhan sain heinäkuun alussa eli vajaa kuusi kuukautta sitten (täällä), joten väliä jäi vajaat kuusi kuukautta.

Valitsin Jätkäsaaren rokotuspisteen, koska se oli lähinnä Punavuoren kotiani. Uskoin myös, että löydän lähistöltä helposti parkkipaikan, mikä pitikin paikkansa. Rokotuspisteessä oli yllättävän ruuhkaista ja muutenkin sekavan tuntuista verrattuna Messuhalliin, jossa sain sujuvasti kaksi ensimmäistä rokotetta. Uutisista kuulin, että suurimmat rokotuspisteet - kuten Messuhalli - on suljettu jo alkusyksystä, kun pandemian kuviteltiin silloin sammuvan.

Itse rokotus pistettiin sutjakasti ja kivuttomasti, ja jälkioireet Pfizerin rokotteesta jäivät vähäiseksi. Pistospäivän iltana olin tosi väsynyt, mutta nukuin hyvin - toisin kuin ekalla kerralla - ja seuraavana päivänä elämää haittasi päänsärky. Mitään muuta oireita ei tullut.

Nyt vaan odotellaan immuniteetin vahvistumista - uudelleen. Ja pandemian laantumista. Ensimmäinen toive toteutuu viimeistään vuoden vaihteessa. Tai ehkä nippa nappa jo jouluksi, sillä kolmannen rokoteannoksen täysi teho syntyy noin viikossa. 

Ja toinenkin toive viimeistään ensi kesänä - ehkä. Tai ainakin totumme ja opimme elämään koronavirusten kanssa - ehkä.

Me kaksi

Bablo ja Dora 

Yksi lemppareistani

Ostan kukkia usein ja milloin mistäkin - toreilta, ruokakaupoista ja kukkien erikoiskaupoista eli kukkakaupoista, joita edelleen löytyy runsaasti ainakin Helsingistä. Kotiin maljakkoon, mökille puutarhaan ja iloksi ystäville.

Niin toreilta, marketeista kuin kukkakaupoistakin voi saada joko tosi hyväkuntoisia ja kauniita kukkia tai hyvinkin huonolaatuista tavaraa, eli ostopaikka tai hinta ei aina takaa laatua. Tarkkana kannattaa olla, ostaa sitten edullisia/halpoja markettikukkia tai erikoiskauppojen kalliimpia kimppuja.

Tänä syksynä olen löytänyt uuden lempparikukkakaupan Kaartinkaupungista ravintola Pastiksen vierestä Pieni Roobertinkadulta. Monesti Murua lenkittäessä saatan varta vasten kiertää tämän My Garden -nimisen pienen kukkakaupan kautta, jotta voin pysähtyä vain ihailemaan kaupan ikkunoissa ja edessä olevia kauniita ja huolella aseteltuja kukkia. Väliin taas suuntaan vartavasten My Gardeniin ostaakseni - kotiin tai tuliaiseksi - valmiiksi sidottuja moderneja kukkakimppuja :)

Viime jouluna kerroin ostavani jopa joululahjoja kukkakaupasta (täällä). Tänäkin vuonna valitsin sekä Opiskelijapojalle että Juniorille lahjaksi My Gardenin ihanat jouluiset kimput. Tiedän, että ainakin kummankin puolisot rakastavat kauniita kukkia, kuten minäkin.

Suuntaan varmaan vielä monesti tähän tutuksi tulleeseen kukkakauppaan, joka tosin ei ole halvimmasta päästä. Väliin voi herkutella…

Punavuoren kaksioon valitsin ison kimpun suippolehtisiä eukalyptuksen oksia, joihin ihastuin.

Joulua kohti 4/21

Varustaudun perheemme toiseen koronajouluun covid 19 -kotitesteillä, 

joita yllätyksekseni saa apteekkien lisäksi mm. ruokakaupoista.

Puuroa porukalle

Osaavana puuron keittäjänä minut oli viikonloppuna valjastettu valmistamaan riisipuuroa Tyttärien Tilan joulumyyjäisiin. Ei mikään pikkupesti, sillä puuroa piti keittää 15 litraa eli yli 60 annosta :) 

Onneksi Tilalla on vanha, mutta oivallisesti toimiva (ja siisti) ammattikeittiö, jossa on ravintolakeittiön varustus, mm. valtava (100 litraa ?) höyrykattila. Ja tässä oli tarkoitus keittää 15 litraa jouluista riisipuuroa. 

Edellisenä päivänä kokeilin Opiskelijatytön kanssa keitintä ja valmistimme kaksi litraa riisipuuroa. Onnistui erinomaisesti. Samalla tutustuin hyörykattilan ominaisuuksiin ja ihmeellisyyksiin. Tästä huolimatta vasta jättipuuroa keittäessäni tajusin, kuinka paljon enemmän aikaa kuluu siihen, kun lisää pehmenneisiin riiseihin vähitellen 15 litraa maitoa kuin jos lisää vain 2 litraa maitoa. Lähes tunti !! Ja tämä pidensi puuron normaalia tunnin valmistumisaikaa - ja siihen en ollut varautunut.

Hermostukseltani huolimatta joulupuuro onnistui (lähes) täydellisesti. Ehkä suolaa olisi voinut olla hitusen enemmän. Ja myöhästyi vain vartti tunnin… Näytti muuten hassulta, kun 15 litran annos lähes hävisi jättikattilan pohjalle :)

Ravintolatason höyrykattilassa maitoinen puuro ei palanut pohjaan, mutta siitä huolimatta koko ajan piti olla kattilan vieressä vahdissa, mm. sekoittaa jättikauhalla valmistuvaa puuroa sekä seurata ja säätää höyryn määrää. Olin keittiössä yksin, tosin 11-vuotias Pikkupoika toimi osaavana tarjoiluapuna. Väliin soitin Ukin yläkerran myyjäistilasta henkiseksi tueksi, kun epäily jättipuuron onnistumisesta alkoi köydä ylivoimaiseksi :):)

Ensi vuodenmyyjäisissä olen jo lähes täydellinen pro-puuronkeittäjä. Sitä odotellessa - kunhan ensin päästään joulusta ja juhannuksesta :):)

Ensi vuotta varten - paljonko myyjäisten kahvilassa syötiin ja juotiin:

• 15 litraa riisipuuroa
• 10 termoskannullista kahvia 
• 10 litraa valmista glögiä (5 kpl 0,5 l tiivistepulloja) 
• 5 isoa taatelikakkua 
• 3 isoa pakettia pipareita 

Viimeisiä viedään…

Tähden nousu

Taatelia kakkuun

Tykkään kuivakakuista - etenkin kosteista sellaisista. Kuulunee ikään, sillä nuorena kuivakakut kuuluivat kahvipöydän ”jätän väliin” -osastoon. Täyteläinen, voihin leivottu taatelikakku on yksi parhaimmista :) Tosin kuivakakkuja tulee nykyään syötyä ensisijaisesti joulun aikaan.

Täksi jouluksi leivoin parikymmentä taatelikakkua alla olevalla ohjeella. Tutuille ja ”tuntemattomille” - ja omaan käyttöön. Uskon (ja toivon), että kaikki tulevat syödyksi, niin herkkua niistä tuli. 

Taatelikakku säilyy kylmässä, foolioon käärittynä ainakin kolme viikkoa. Ja kakun makuhan vain paranee vanhetessaan.

250 g kuivattuja taateleita 

3 dl vahvaa kahvia (2-3 tl nescafe/1dl vettä) 

1,5 (-2) dl sokeria 

(0,5 dl fariinisokeria)

200 g voita tai margariinia

2 kpl munia

3(-3,5) dl vehnäjauhoja

(0,5 dl perunajauhoja)

2 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

1 tl inkivääriä

(25 g raastettua 70% suklaata)

Keitä taatelit, kahvi ja sokerit pehmeäksi soseeksi. Lisää voi ja anna jäähtyä. Lisää munat yksitellen voimakkaasti sekoittaen. Sekoita keskenään vehnäjauho, perunajauho, leivinjauhe, vaniljasokeri, inkivääri ja suklaaraaste. Sekoita jauhoseos taatelisoseeseen. Kaada taikina leivitettyyn kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa 50-60 minuuttia. 

Varo paistamasta liian pitkään, ettei kakku kuivu! Tämä on ehkä onnistumisen kannalta tärkein juttu - ei liian pitkään. Eli mieluummin liian lyhyesti, sillä kakku kypsyy vielä pöydällä kuuman kakkuvuoan alla. Mm. amerikkalaistyyliset pinnoitetut vuoat paistavat kakun tavallista nopeammin. 

Kakkua Jouluun :) Makeaa massuun…

Joulu tulla jollottaa

Tyttärien Tila valmistautuu hiljakseen ensimmäiseen jouluunsa. Alkutalven hento lumi valaisee mukavasti pääteistä sivussa olevaa Tilaa ja lisää lähestyvän juhlan tuntua.

Kuuset on haettu metsästä ja pystytetty tallin vintin isoon juhlatilaan ja päätalon olohuoneeseen. Joulutähdet on sytytetty ja isot ulkolyhdyt ovat löytäneet paikkansa ulko-ovien läheisyydestä. Lyhtyihin löysin muuten isot, ulkokäyttöön tarkoitetut led-kynttilät Turun Prismasta, ja ne tuntuvat toimivan yllättävän hienosti :)

Tänään on tullut puuhailtua aiottua enemmän. Tilalla valmistellaan huomisia joulumyyjäisiä, joten myös eläkeläisen apu on tullut tarpeeseen. Kivaa yhteistä puuhaa, vaikka päivän päättyessä olenkin rättiväsynyt. 

Ei joulua ilman joulumyyjäisiä - kuivakakkuja, villasukkia, kuusenkoristeita, kransseja…

Taas Tilalla

Siirryn Salon mökiltä Merimaskun Tilalle yllättävän vaivattomasti. Pakkaan S-marketin isoon kassiin hyväksi todetun painopeiton ja ”oman” ohuen lastentyynyn. Toiseen S-kassiin sujahtavat pitkähihainen ja -lahkeinen yökkäri, sähköhammasharja, vaihtokalsarit ja lääkkeet. Ja aina mukaan lähtee myös i-padi, laturi, lukukirja ja paperinen allakka. Sekä lämpökerrasto, sadetakki, saappaat, liukuesteet ja korvalaput. Ja Murulle oma peti ja nappulat :) 

Näillä pärjään hyvin viikon. Ja tarvittaessa unohtuneet/puuttuvat vaateet tai tavarat löytyvät vajaa 20 kilometrin päässä olevasta SPR:n Kontista Turusta. Käsittämättömän hyvin ”varustettu”, siisti ja valtava kirpputori, josta löytyy lähes kaikkea - täydellinen ”tavaratalo”. 

Perillä Merimaskussa odottaa Tyttärieni lisäksi kymmenkunta lammasta ja kanaa, kaksi kissaa ja seitsenkuinen sekarotuinen Dora-koira. Sekä tilava, remontoitava kaksikerroksinen päätalo, laaja pihapiiri ja useita sivurakennuksia. 

Tilaa olla ja elellä - yhdessä tai vain omissa oloissaan. Mahdollisuus omatoimiseen hommailuun - työtä riittää - tai halutessaan täydelliseen löhöilyyn. Aikaa eläinten seurailuun ja rapsutteluun tai lähiluonnossa patikointiin. 

Viikkoni kuluu - taas - nopeammin kuin arvaankaan. Tiedän kokemuksesta :) Varsinkin kun on myös jouluisia hommia, kuten kuusen hakua, ulkolyhtyjen ja -valojen asettelua, joululeivonnaisten leipomista… 

Herkkua se heinäkin…

Joulu odottaa nurkan takana :)

Mökin rauhassa

Joulukuun alun kovat pakkaset yllätivät. Lyhyinä talvipäivinä aurinko valaisee keskipäivän, mutta aamut ja illat ovat hämäriä tai pimeitä. Onneksi maassa on vähän lunta…

Pakkaset pitävät sisällä. Vanhassa Salon mökissä kylmä alkaa hohkaa seinistä, kun lämpötila laskee lähelle 20 astetta (tai yli). Pitkästä aikaa olemme sytyttäneet tulen tuvan takkaan, mikä lisää niin lämpöä kuin joulutunnelmaa. 

Sisällä seurana on HBO:n Succession-sarja ja Markkasen ja Virtasen kirjoittama mielenkiintoinen kaksoiselämänkerta (Atena Kustannus, 2021) arkkitehti Wivi Lönnistä (1872-1966) ja kauppaneuvos Hanna Parviaisesta (1874-1938). 

Seuraa tuo myös lintulaudalla tiheään vieraileva sutjakka harmaapäätikka. Ja tietty tuttu Ukki :)

Pakkasen puremia

Muru - kääpiösnautseri 

 

Chloe - espanjanvesikoira

Joulua kohti 3/21

Vrt Joulua kohti 1 (täällä) :):)

Taito ja Teemu

Kävelin Murun kanssa remontissa olevan Johanneksen kirkon ympäristössä, kun pakkanen ja kylmä viima alkoivat kivistää lihaksia. Kaipasin sisään lämpimään, ja samaa näytti Murukin miettivän lähes tunnin kävelyn jälkeen :)

Kello oli pari minuuttia yli yhdentoista ja Designmuseon Taito-kahvila oli juuri avauttu, joten suuntasin sinne. Tuttu paikka, jossa pistäydyin mm. lokakuussa (täällä). Myös Muru pääsee museon kuppilaan, vaikka itse museo on koirilta kielletty. 

Olin juuri avatun kuppilan ainoa asiakas. Juteltuani ensin niitänäitä museokaupan ystävällisen myyjän kanssa käperryin Murun kanssa nurkkapöytään. Seurana vasta keitetty kahvi, herkullinen mantelitorttu ja kahvilan uusi käsityölehti. Kuppilan kaikki suolaiset piirakat ja makeat leivonnaiset ovat helsinkiläisen leipomo-konditoria Teemu Auran tuotteita. Ja ainakin mantelitorttu oli herkkua :) 

Pienen Taito-kahvilan/museokaupan neljä muutakin pöytää täyttyivät pikkuhiljaa. Ja me jatkoimme Murun kanssa tyytyväisinä eteenpäin...

Tervetuloa Tilalle :):)

Olen maaliskuusta asti kirjoittanut Merimaskun Tilasta, jonka kaksi tytärtäni - Opiskelijatyttö ja Lontoontyttö - hankkivat kevättalvella (täällä). Ja kertonut kiintymisestäni tuohon vanhaan tilaan ja sen rakennuksiin ja eläimiin (täällä) sekä ihastumisestani Naantalin Merimaskuun ja sen kiehtovaan saaristoluontoon, mm. täällä. Kaikki ko postaukset löytyvät tämän blogin sivupalkista tunnisteen ”Tila” alta.

Nyt uskallan ja voin jo kertoa vähän enemmän Tilasta. Kyse on Taattistenjärven rannalla olevasta vanhasta Taattisten tilasta, joka on ollut asuttuna keskiajalta lähtien. Nykyisen pihapiirin vanhin rakennus on valmistunut 1700-luvulla ja on edelleen käytössä. Tässä ns. Pakarintuvassa on kolme makuuhuonetta ja kaksi vessaa suihkuineen sekä yhteiskäytössä olevat iso tupa ja pieni keittiö. 

Taattisten tilan edelliset omistajat alkoivat 1980-luvulla maanviljelyn ja karjanhoidon lisäksi majoittaa matkailijoita - Saariston rengasreittiä kiertäviä pyöräilijöitä, läheisessä Muumimaassa käyviä perheitä, saaristoluonnosta kiinnostuneita patikoijia, maaseudun rauhaa rakastavia mummoja ja pappoja :):) Päärakennuksen pihapiiristä löytyy seitsemän 1-4 hengen huonetta. Lisäksi kävelyetäisyydellä on kolme erillistä mökkiä, joista suurimpaan ns. Tipulaan mahtuu yöpymään kahdeksan henkilöä.

Keväästä 2021 alkaen Tyttäreni Kirsi ja Heta ovat toivottaneet ”vieraat tervetulleiksi nauttimaan perinteisestä maalaismiljööstä ja tilan rauhallisesta ilmapiiristä”. Ja vieraita on riittänyt - sopivasti :)

Tutustu www.taattistentila.fi (täällä). Tila löytyy myös facebookista ja ahkerasti päivittyvästä instagramista. Tervetuloa :):)

Joulun tunnelmaa 

Perähuoneen rauhaa

Kauniita unia :)

Heinäkuun vehreyttä.

Marraskuun aurinkoa :)

Iltapäivän valo

Olen aina nauttinut kirkoista rakennuksina ja tykännyt tuntea ja aistia niiden rauhaa ja hiljaisuutta - useimmiten. Lokakuussa aprikoin, pystynkö (katolisen) kirkon piirissä paljastuneiden lukuisten pedofiilitapausten takia enää löytämään tuttua rauhaa astuessani hiljaiseen kirkkoon (täällä). 

Kävin pari viikkoa sitten isäni haudalla Leposaaren aina-ihanalla hautausmaalla Kulosaaressa, ja huomasin pysähtyväni pitkäksi aikaa katsomaan hautausmaan pientä kappelia. Marraskuisena iltapäivänä laskevan auringon valo kultasi lähes satavuotiaan pienen kirkon. Ja se näytti ihanalta.

Seisoin pitkään, ja vain katsoin vanhaa kappelia. Nautin ja rauhoituin. Kaikesta huolimatta. 

Silmin nähden

Ei kahta ilman kolmatta :) Heiskasen ja Sipilöiden näyttelyiden (täällä ja täällä) lisäksi tutustuin viime viikolla Hanhijoen yksityisnäyttelyyn Helsingin Taidehallissa. Ihastuin kuvataiteilija ja taidegraafikko Marjatta Hanhijoen (s.1948) akvarelleihin ja grafiikkaan. Tavallisen ihmisen tavallista arkea lämpimästi ja ymmärtävästi. Kaunista, tuttua ja rauhoittavaa.

Menen aina mielelläni Taidehalliin, ja harvoin - jos koskaan - olen pettynyt. Jo itse rakennus on makuuni (täällä). Museosta puhumattakaan - sopivan pieni eli kerralla kierrettävän kokoinen. Ja pisteenä iin päälle rakennuksessa on vielä ”oma” ravintola - nykyään suomalaisia perinneruokia tarjoava, Michelin-tähdellä palkittu Finnjävel. 

Oivan kuvan Marjatta Hanhijoen tuotannosta saa heti Taidehallin ensimmäisessä korkeassa huoneessa, jonka yhtä seinää peittää 1990-luvun alussa maalattu akvarelli Aito helmi. Teos koostuu seitsemästä erikokoisesta taulusta, jotka yhdessä muodostavat yhtenäisen kuvan taiteilijan työhuoneesta - yhdestä niistä. Paljon sinistä, paljon yksityiskohtia. Helppo katsoa ja jännä tutkia. Helppo pitää. Kokonaisuus, jonka levollisuus kiehtoo.

 

Sama meno jatkuu seuraavissa huoneissa. Paljon arkea ja sisäkuvia, vähän ihmisiä - lukuunottamatta lempeitä muotokuvia läheisistä ja ystävistä. Lähes joka taulusta löytyy sen ”arkisuudesta” huolimatta mm. mielenkiintoisia peilejä ja jänniä heijastuksia. 

Silminnähden-nimisessä näyttelyssä on 150 Marjatta Hanhijoen teosta 50 vuoden ajalta. Tykkäsin kovasti.

Hanhijoki: Leena Krohn, 1998

Hanhijoki: Olgan ja Georgen kolme ikkunaa, 2021

Hanhijoki: Tähti, 2009

Hanhijoki: Aito helmi, 1991-92