keskiviikko 22. joulukuuta 2021

Lanttua laatikkoon


Tykkään lanttulaatikosta, vaikka sitä tulee syödyksi ainoastaan joulunpyhinä. Eräänä jouluna yli parikymmentä vuotta sitten Parasystävä kehui minulle, että paras lanttulaatikko ikinä tulee Hilkka Ahteen ohjeella, josta ei kermaa eikä voita puutu. Minun ei koskaan tullut pyydettyä häneltä tuota ”herkkureseptiä” - liekö se vielä löytyisi hänen reseptikansioistaan :)

Viime viikolla löysin sattumalta Hilkan reseptin Leenan Otoksia-nimisestä blogista, jonne hän oli jouluna 2012 valokuvannut lehdestä leikkaamansa Hilkka Ahteen lanttulaatikon reseptin, ja vielä marginaaliin kirjoittanut ”tosi hyvä” (täällä).

Tänä vuonna päätin - viimein - kokeilla tuota kehuttua reseptiä. Ainakin raakana maistuu ja näyttää hyvältä. Alkuperäisessä ohjeessa ei ole muskottia, jota minä kuitenkin olen tottunut lanttulaatikossa käyttämään. Ylihuomenna eli jouluaattona sitten selviää, miten onnistuin…

2 keskikokoista (Mustialan) lanttua
2 dl kermaa
2 rkl korppujauhoja

2 munaa
150-200 g voita
3/4-1 dl siirappia
3 tl suolaa
musta- ja valkopippuria
1/4 tl muskottia

Lantut kuoritaan, paloitellaan ja keitetään suolalla maustetussa vedessä. Keitinliemi kaadetaan pois ja lantut survotaan soseeksi, johon lisätään kermassa lionneet korppujauhot, pehmeä voi, lievästi vatkatut kananmunat, siirappi ja mausteet. 

Seos kaadetaan uunivuokaan. Pinta painellaan lusikalla aalloille, ripotellaan päälle korppujauhoja ja pari nokaretta voita. Paistetaan 175 asteessa pari tuntia.

Kuvakaappaus Leenan Otoksia-blogista (täällä)

3 kommenttia:

  1. Kunpa lanttulaatikko maistuisi makoisalta👋👍

    VastaaPoista
  2. Just meinasin aloittaa lanttulaatikon teon ja huomasin "kauhukseni", että ohje oli kadonnut! Onneksi Mister Google auttoi ja löysin ohjeen sivultasi, jossa oli linkki ottamaani kuvaan. Kiitos ja hyvää joulua 🙂

    VastaaPoista