Mesenaatin matkassa

Gerard ter Borch: Viiniä juova nainen kirje kädessään, 1665

Joulukuisen sunnuntain aamupäivällä jäi sopivasti aikaa museolle. Päätin kävellä kotini lähellä olevaan Sinebrychoffin taidemuseoon, jossa on sekä vauraan panimosuvun kotimuseo että Paul ja Fanny Sinebrychoffin lahjoittaman taidekokoelman jatkuva (vaihtuva) näyttely. Ja lisäksi muita vaihtuvia näyttelyitä.

Helmikuusta asti taidemuseossa on ollut Mesenaattien matkassa -niminen näyttely, johon on koottu maalauksia Kansallisgallerian lahjoituskokoelmista. Näyttelyllä museo juhlistaa sitä, että siitä kun Paul ja Fanny Sinebrychoff lahjoittivat taidekokoelmansa museolle, on kulunut tasan sata vuotta. 

Fanny Sinebrychoff kuoli 59-vuotiaana 1921 neljä vuotta miehensä kauppaneuvos Paul Sinebrychoffin kuoleman jälkeen. Samana vuonna lapsettoman pariskunnan testamentin mukaisesti heidän mittava ja arvokas taidekokoelma lahjoitettiin Kansallisgallerialle - pesämunaksi Sinebrychoffin taidemuseolle.

Olen kirjoittanut Sinebrychoffin suvun mielenkiintoisesta historiasta edellisen museovierailuni yhteydessä lokakuussa 2019. Blogijuttuni löytyy täällä.

Sinebrychoffien tavoin monet muutkin edesmenneet suomalaiset mesenaatit ja taiteen keräilijät ovat lahjoittaneet Kansallisgallerialle (Suomen valtiolle) keräämänsä arvokkaat taidekokoelmat. Mesenaattien matkassa -näyttelyssä on esillä maalauksia joidenkin lahjoittajien kokoelmista - 5-10 teosta seitsemän eri mesenaatin kokoelmasta.

Mennessäni museoon en tiennyt Mesenaattien matkassa -näyttelystä mitään, ja meni hetki aikaa kun selvitin itselleni, mistä ko näyttelyssä oli kyse. Pikku hiljaa näyttelyn juju selkeni, ja aloin katsella teoksia uudella mielenkiinnolla mielessä myös keräilijän tai mesenaatin persoona ja elämän kulku.

Jäin katselemaan pidemmäksi aikaa useampia näyttelyn maalauksia, mm. hollantilaisen Gerard ter Borchin maalaama Viiniä juova nainen kutsui pysähtymään. Joku teoksessa viehätti ja veti puoleensa. Maalaus on vuodelta 1665 ja kuuluu Hjalmar Linderin lahjoituskokoelmaan. Maalauksen ”takaa” löytyy mielenkiintoisia juttuja niin teoksen tekijästä kuin sen keräilijästä.

Netistä selvisi, että hollantilaisen Gerard ter Borchin (1617-81) teokset ovat verrattain harvinaisia ja niitä on yksittäisiä kappaleita useissa arvomuseoissa maailmalla. Ja yksi Suomessa Sinebrychoffilla :) Tätäkin mielenkiintoisempi on ko maalauksen suomalaisen lahjoittajan kauppaneuvos Hjalmar Linderin (1862-1921) elämän tarina. 

Linder syntyi aatelisperheeseen Kytäjän kartanossa, opiskeli lakia Pietarissa ja matkusteli, juhli ja örvelsi ympäri maailmaa. Peri isänsä naimattomalta serkulta Fridolf Linderiltä (1823-1896) mm. Mustion linnan, perusti Lohjan selluloosatehtaan ja Högforsin ruukin sekä omisti lukuisia sahoja. Oli aikansa rikkain suomalainen, Carl Gustaf Mannerheimin - tulevan marsalkan - läheinen ystävä, Aurora Karamzinin kummipoika ja Sophie Mannerheimin (1863-1928) - marsalkan isosiskon - aviomies, tosin vain vaivaiset kolme vuotta (1896-9). Seurapiirien suosikki, joka omisti Suomen ensimmäisen auton ja joka 50-vuotisjuhliensa kunniaksi vei suuren seurueen junalla Kaukasiaan. Suurmaanomistaja, joka avioeronsa jälkeen pysyi naimattomana.

Upporikas ”valkoinen”, joka keväällä 1918 joutui juuri valtaan nousseen valkoisen Suomen vainoamaksi vastustettuaan julkisella lehtikirjoituksella - luettavissa (täällä) - punavankien kohtelua vankileireillä. Mies, joka tämän seurauksena joutui jo samana vuonna myymään jättiomaisuutensa ja lähtemään maanpakoon. Mies, joka rutiköyhänä teki itsemurhan vuonna 1921 majatalossa Marseillessa.

Vuonna 1920 ollessaan jo Ruotsissa maanpaossa Linder lahjoitti keräämänsä taidekokoelman Suomen Taideyhdistykselle ja Ruotsin Nationalmuseumille. Kokoelma käsitti mm. mittaamattoman arvokkaan Rembrandtin öljyvärimaalauksen Lukeva munkki. Vuonna 1661 maalattu teos on nähtävissä Sinebrychoffin taidemuseossa - teos jonka tietämöttömyyttäni ja ymmärtämättömyyttäni ohitin. Eli uusi museokäynti odottaa - onneksi on museokortti :):)

Huomaan, että väliin minua saattaa museoissa jopa taideteoksia enemmän alkaa kiehtoa teosten ympärille liittyvien ihmisten - maalareiden, mallien, omistajien, mesenaattien - elämä. Ja näiden ihmisten ja heidän tarinoidensa lomittuminen Suomen historiaan.