Olen aina nauttinut kirkoista rakennuksina ja tykännyt tuntea ja aistia niiden rauhaa ja hiljaisuutta - useimmiten. Lokakuussa aprikoin, pystynkö (katolisen) kirkon piirissä paljastuneiden lukuisten pedofiilitapausten takia enää löytämään tuttua rauhaa astuessani hiljaiseen kirkkoon (täällä).
Kävin pari viikkoa sitten isäni haudalla Leposaaren aina-ihanalla hautausmaalla Kulosaaressa, ja huomasin pysähtyväni pitkäksi aikaa katsomaan hautausmaan pientä kappelia. Marraskuisena iltapäivänä laskevan auringon valo kultasi lähes satavuotiaan pienen kirkon. Ja se näytti ihanalta.
Seisoin pitkään, ja vain katsoin vanhaa kappelia. Nautin ja rauhoituin. Kaikesta huolimatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti