Leffassa - luksusta

Hämmentävä, intensiivinen ja vaikuttava. Surullinen, inhimillinen ja uskottava. Loistavaa ja vangitsevaa näyttelemistä. Tätä kaikkea on ranskalaisen Florian Zellerin (s.1979) elokuva Isä (2020), jonka dementiaa sairastavaa Anthony-isää esittää yli 80-vuotias näyttelijä Anthony Hopkins.

Kaikki kuvataan Anthonyn näkökulmasta. Muistisairaan sekava todellisuus tulee edes vähän todeksi katsojalle. Otteita elämästä, joka on enemmän kuin sekavaa - usein ahdistavaa ja pelottavaa.

Katsoessani Anthonya jäin pelokkain ajatuksin miettimään omaa mahdollisista sairastumistani. Kuka jää tai jaksaa jäädä minun rinnalleni, ottaa syliin ja puhuu rauhoittavasti. Kuten kalsean hoivakodin virkaintoinen hoitaja, joka elokuvan lopussa päästää irti työroolistaan ja sulkee itkevän, oman nimensäkin unohtaneen Anthonyn syliinsä. Paijaa ja ehdottaa kävelyä hoivakodin aurinkoisessa puistossa.

Kahteen vuoteen en ole käynyt elokuvateatterissa. Kuun vaihteessa aloin ensimmäisen kerran miettiä, uskaltaisinkohan mennä leffaan. Kaksi tuntia tuntemattomien ihmisten keskellä. Ihmisten, joilta en voisi kysyä: ”Onhan teillä kaksi rokotetta? Eihän teillä ole flunssaoireita?” 

Maanantaina rohkenin toteuttaa aikeeni. Päätöstäni vauhdittivat kolme asiaa. Ensinnä viikonvaihteessa ensi-iltaan tuli kehuttu elokuva Isä. Toiseksi huomasin, että pieni salolainen elokuvateatteri Bio-Salo esitti Isän iltapäivänäytöksenä. Ja kolmanneksi otaksuin, että vanhasta sairaasta miehestä kertovaa elokuvaa tulisivat kanssani katsomaan pääosin kaksoisrokotetut yli 50-vuotiaat.

Onneksi uskalsin. Elokuva oli upea, puhutteleva ja nautittava. Ja Bio-Salo oli äärettömän koronaturvallinen. Joka toinen penkkirivi oli poissa käytöstä ja joka porukan väliin jäi vähintään kolme tyhjää penkkiä.

Seuraavaksi leffajonossani on ranskalainen elokuva Yhdessä, joka kertoo kahden 70-vuotiaan naisen rakkaussuhteesta. Tulisikohan sekin lähiaikoina Salon pieneen, mutta erittäin toimivaan leffateatteriin?