Keisarinnojen kirkot

 Eliisabeti kirik, 1750

Nykyajan Viroa ei oikein voi sanoa uskonnolliseksi maaksi: Luterilaiseen kirkkoon kuuluu 10-15 % ja ortodoksiseen runsaat 15 % virolaisista. Silti 1,3 miljoonan ihmisen maassa on noin 400 kirkkoa, kun väestöltään viisinkertaisessa Suomessa on lähes 700 kirkkoa. 

Pärnun matkalla (täällä) tutustuin keskustan kahteen komeaan kirkkoon: luterilaiseen Pyhän Elisabetin kirkkoon Kuninga- ja Nikolai-katujen risteyksessä sekä Lastenpuiston (Lastepark) reunalla sijaitsevaan ortodoksiseen Katariinan kirkkoon. Molemmat barokkityyliset kirkot on rakennettu 1700-luvun puolivälissä ja niitä pidetään Viron kahtena kauneimpana barokkikirkkona. 

Pyhän Elisabetin kirkko on nimetty Venäjän keisarinnana 20 vuotta toimineen, Pietari Suuren tyttären keisarinna Elisabetin (1709-1762) kunniaksi. Kuusitornisen Katariinan kirkon rakennutti ja nimesi Elisabethin seuraaja, keisarinna Katariina Suuri (1729-1796). 

Katariina oli keisarinna Elisabethin nuoruuden rakastetun tytär, jonka Elisabeth järjesti 14-vuotiaana naimisiin perijäkseen suunnittelemansa nuorukaisen ja sisarvainajansa pojan Pietarin (1728-1762) kanssa. Keisarin/keisarinnan kruunun periminen ja periytyminen oli yleensä monimutkaista sumplimista ja mutkistui entisestään Elisabethin hallintokaudella, koska keisarinna ei voinut saada omia lapsia. 

Elisabethin kuoltua 1762 siskonpojasta tuli keisari Pietari III ja hänen Katariina-vaimostaan keisarinna. Valta hovissa vaihtui kuitenkin nopeasti, sillä jo samana vuonna 33-vuotias Katariina kaappasi vallan mieheltään, joka parin kuukauden päästä murhattiin hämärissä olosuhteissa. Tämän jälkeen keisarinna Katariina Suuri hallitsi Venäjää yli 30 vuotta kuolemaansa asti. Hän ei mennyt enää naimisiin, mutta elätti hovissaan peräjälkeen ainakin 12 julkista rakastajaa, joista osa pääsi myös merkittäviin yhteiskunnallisiin asemiin. 

Hallitsijakautensa alkuvuosina keisarinna Katariina rakennutti ortodoksisen Katariinan kirkon kylpyläkaupunki Pärnun keskustaan. Edelleen kirkossa toimii Pärnun venäläinen seurakunta. 

Sisältä Katariinan kirkko oli yllättävän pieni ja muistutti muita näkemiäni Venäjän rakennuttamia ortodoksikirkkoja lukuisine ikoneineen, kynttilöineen ja uhrilahjoineen. Minulle liian ahdasta, kromeluuria ja ”tyhjänpäiväisen” tuntuista, mutta mielenkiintoista tutustua. Koko vierailun ajan ympärilläni pienessä kirkossa puuhaili huivipäinen nainen järjestellen palavia kynttilöitä ja eteisessä myytäviä kuvakortteja ja muistoesineitä.

Parin korttelin päässä oleva Pyhän Elisabetin kirkko oli Katariinan kirkon täysi vastakohta. Puna-keltaiseksi maalattu kirkko oli remontissa rakennustelineiden ympäröimänä ja muutenkin lähes puristuksissa viereisten rakennusten keskellä. Sisältä kirkko oli luterilaisen tilava, vaatimaton ja karu - ja makuuni myös levollinen ja rauhallinen. Joku sanoisi myös tylsäksi :) Isoista ikkunoista tuli kauniisti valoa ja pitkillä puupenkeillä oli istujien iloksi punaiset pehmusteet. 

Kirkossa oli myös eri parville rakennetut kahdet erilliset isot urut, joista uudemmat oli vihitty käyttöön vasta 2010. Elisabetin kirkossa järjestetäänkin kuulemma paljon konsertteja. Vieraillessani tiistaiaamupäivänä urkuri oli harjoittelemassa ja sain pientä vihiä urkujen heleästä äänestä ja kirkon kauniista akustiikasta.

Ymmärtääkseni kirkoilla on ollut tärkeä rooli Viron kulttuurissa ja politiikassa. Pärnussa kirkot ovat edelleen näkyvä osa kaupunkikuvaa, mutta mikä niiden käytännön rooli ja merkitys on, se ei minulle lyhyellä turistimatkalla selvinnyt.

Luterilaista yksinkertaisuutta, vaatimattomuutta ja…

… ja valoa Elisabethin kirkossa.

Katariina (Jekateriina) kirik, 1768

Ortodoksista runsautta ja koristeellisuutta Katariinan kirkossa

Miksi Pärnuun?

Ajaessamme Via Balticaa jäimme ihailemaan vanhaa kivisiltaa.

Matkustettiin Ukin kanssa eilen maanantaina kahdeksi yöksi Pärnuun. Miksi Pärnuun?

Ensinnä en ole koskaan käynyt Pärnussa, ja toiseksi kirjailija Hannu Mäkelä on kirjoittanut mukavassa blogissaan (täällä) usein matkoistaan Pärnuun :) Kolmanneksi Pärnu on merenrantakaupunki - ja minä tykkään merestä ja rantakaupungeista. Neljänneksi olen innostunut lähimatkailusta ja matkustamisesta lentämättä, jolloin matka tuntuu alkavan heti kotiovelta. 

Jatkan toki edelleen ahkeraa kotimaan kiertelyä, mutta minua on alkanut kiinnostaa myös Viro ja etenkin Tallinnan ulkopuolinen Viro, sekä Ruotsi. Eli siinä joitain syitä, miksi Pärnuun. 

Heti kun ajoimme autolla ulos laivasta Tallinnan satamassa, sanoin Ukille: ”Joka kerta kun tulen Tallinnaan, ajattelen miksi en käy täällä useammin.” Tämäkin oli ensi kerta sitten koronan. Runsaan sadan kilometrin matkalla Tallinnasta Pärnuun innostuin viron ja suomen kielen sanojen (joidenkin) samankaltaisuudesta. Edessämme ajoi erikoiskuljetus ja sen perässä luki ”Suur veos”. Näin matkalla myös monta linnus (linna)- ja kirik (kirkko) -tienviittaa ja ylitimme monta jögi (jokea). Möis-viitan suomennos minun piti katsoa netistä: Möis tarkoittaa kartanoa. Eli huolimatta ärsyttävän piikkisuorasta (ja hyväkuntoisesta) Via Balticasta, en ehtinyt pitkästyä autossa istumiseen.

Ensimmäisenä iltapäivänä Pärnussa jaksoimme kävellä vain hotellin isossa puutarhassa ja hotellia ympäröivällä vauraalla pientaloalueella sekä vaeltaa viereisen puiston poikki syömään lähiravintolaan. Mutta kylpyläkaupungin varhaiskesän vehreä luonto ehti lumota minut täysin. Tosin hotellimme Villa Ammende sijaitsi paraatipaikalla vehreyden näkökulmasta - ison ja kauniin Rantapuiston (Rannapark) laidalla.

Kaikkialla oli isoja, kukkivia puita: tuomia, pihlajia, kirsikka- ja omenapuita, erivärisiä syreenejä ja valtavia hevoskastanjoita. Ja kaikki puut tuntuivat olevan vielä jotain erikoisen runsaskukkaista lajia :) Puistossa sekä lähitalojen puutarhoissa kukki jo toukokuussa monenmoisia kasveja, joista tunnistin vain joitakin. Ja joka puolella näkyi vihreää värin kymmenissä eri sävyissä - asia, johon joka kevät jaksan ihastua aina uudelleen.

Lumouduin, vaikka liikuin vain noin kilometrin säteellä majapaikastamme. Enkä nähnyt vielä edes merta enkä Pärnun kuuluisaa hiekkarantaa.  

Kävelyllä hotellista ruokapaikkaan

Kulkuset, kulkuset

Kovelan kartanon nykyinen päärakennus vuodelta 1924

Kuten edellisessä postauksessa kirjoitin Traktorimuseo on perustettu Kovelan kartanon entiseen navettarakennukseen (täällä). Kartano on toiminut Nummella 1500-luvulta lähtien, mutta nykyinen päärakennus (vuodelta 1924) ei enää palvele asuntona, vaan on kunnostettu kartano-  ja käsityömuseoksi.

Kartanomuseon olemassaolosta sain tietää vasta paikalle tultuani, ja tutustuminen museoon olisi pitänyt sopia etukäteen. Joten tällä kertaa ihailin kaksikerroksista päärakennusta vain ulkopuolelta. Toisin on Traktorimuseossa - se on aina vapaasti auki pientä pääsymaksua (aikuisille) vastaan. 

Vanhojen traktorien lisäksi jäin tutkimaan museon perältä löytyviä huonokuntoisia kuomurattaita vuodelta 1900. Kiinnostivat, koska yli sata vuotta vanhat rattaat olivat Kankaisten kartanosta Maskusta - Tyttärieni uuden kotikunnan Merimaskun naapurista. 

Mielessäni alkoi elää ajatus vierailusta Kankaisissa :) Mutta netistä selvisi, että hieno ja ilmeisen hyväkuntoinen kivikartano on lähivuosina vaihtanut omistajaa eikä sinne pääse enää (ainakaan toistaiseksi) tutustumaan. Josko sitten joskus… Maija Rauha on kirjoittanut kivan jutun hienoine kuvineen vierailusta Kankaisten kartanossa elokuussa 2017 Tietyssä iässä -nimisessä blogissaan (täällä). 

Eniten minua kymmenien traktoreiden ja koneiden keskellä kuitenkin sykähdytti vanhojen kulkusten ääni. Erään kuluneen reen penkillä oli kaksi katkennutta kulkusriviä, joita museovieraat saivat kilisyttää. Miten kaunis, herkkä ja melodinen - ja kuuluva ääni - niistä lähti. 

Kuulin ”oikeita” kulkusia ensimmäistä kertaa elämässäni. Ääni yllätti ja jopa liikutti yli 70v mummia. 

Kankaisten kartanon kuomurattaat vuodelta 1900

Kulkuset, kulkuset riemuin helkkäilee…

Museo Pikkupojille

Lauantaina ajoin Salon mökiltä Helsinkiin ja sain matkaseuraksi Esikoisen ja hänen kaksi Pikkupoikaansa. Myös he palasivat helatorstain vietosta kaupunkiin, kun taas poikien isä ja isoveli sekä perheen auto jäivät jatkamaan viikonloppua Esikoisen mökille, joka on vain viiden kilometrin päässä Ukin mökistä. Mökkien läheisyyden takia pystymme tarvittaessa yhdistämään kuljetuksien lisäksi mm. ruokailuhetkiä. Toimivaa ja mukavaa :)

Päätin ajaa Helsinkiin ns. vanhaa tietä eli 110-tietä Turku-Hki -moottoritien sijaan, kuten usein kesäaikaan teen. Esikoisella oli (poikkeuksellisesti) ylimääräistä aikaa, joten ehdotin, että pysähtyisimme herkkumunkeille Kasvihuoneilmiössä (täällä), mikä tietty aikaansai Pikkupojissa riemunkiljahduksia. 

Munkkien jälkeen jatkoimme matkaa ja kysyin, haluaisiko Esikoinen pistäytyä matkan varrella olevassa salaisessa puutarhassani, joka on vuosittain auki vain toukokuussa. Ja tietysti hän halusi, sillä onhan hän äitiäänkin innokkaampi puutarhaihminen. Kääntyessämme puutarhalle, muistin että parin kilometrin päässä on Traktorimuseo. ”Käydäänpä ensin katsomassa vanhoja traktoreita!” Ja taas oli Pikkupoikien vuoro kiljahtaa riemusta :)

Nummella Kovelan kylässä sijaitsevan Traktorimuseon idea alkoi kehittyä jo 1970-luvulla, kun Koveron kartanossa 1939 syntyneet kaksoset Eero ja Erkki Karhu innostuivat keräilemään ja kunnostamaan käytettyjä traktoreita ja vanhoja maatalouskoneita. Suvun hallussa vuodesta 1869 asti olleella tilalla luovuttiin 1975 karjanhoidosta ja veljekset alkoivat Eeron johdolla pystyttää tyhjäksi jääneeseen, isoon navettaan traktorimuseota.

Nykyään museossa on yli sata traktoria - pääosa vuosilta 1920-1955 - ja lukuisia isoja höyrykoneita sekä kasapäin mm. vanhoja hevosrattaita, rekiä ja moottorisahoja. Kaikki traktorit on kunnostettu ja useimmat ovat edelleen käyntikuntoisia. Eero Karhu kuoli 2011, ja museota hoitaa nyt hänen yli 80-vuotias Erkki-veljensä, joka käydessämme pysähtyi pihalla juttelemaan. 

Traktorimuseo oli yllättävän siisti ja järjestelmällinen, ja erittäin lapsiystävällinen. Lähes jokaiseen vanhaan traktoriin sai kiivetä ja kokeilla ohjausta, ja yhdessä kolmesta museohallista oli useita hyväkuntoisia ja toimivia polkutraktoreita alle kymmenvuotiaitten viikareiden kilpa-ajoon. Pihalla oli perinteinen keinu ja muovisia leikkitraktoreita sekä iso pöytä eväiden syöntiin. Sitä paitsi museo on auki joka päivä ympäri vuoden.

Kovelan Traktorimuseossa riittää Pikkupoikien lisäksi ihmettelemistä myös mummoille - ja muillekin. ”Teki päivästä kesälomaretken”, kuten toinen Pikkupojista oli illalla tyytyväisenä todennut äidilleen :)

Tämä International vuodelta 1921 on esiintynyt mm. Tuntematon sotilas -elokuvassa.

Tunnetun Fordin teollisuussuvun kehittämä Fordson vuodelta 1919.

Kilpa-ajoa tilavassa traktorihallissa

Kevättä mökillä

Luonnosta puskee nyt valtavaa vauhtia monenlaista kaunista. Ei tahdo perässä pysyä eikä kaikkea huomata. Kevät on ihmiseen aikaa :)

Olen viettänyt helatorstain seutua Ukin mökillä ja nauttinut joka hetkestä. Paljon tulee oltua ulkona ja pääosin mökin pihalla, jossa riittää rakentamisen jäljiltä puuhaa. Kuljen lähes koko ajan roskapussi kädessä, johon kerään maasta kymmeniä tai satoja pikkuroskia: muovinpalasia, putken pätkiä, pahvijätettä, nauloja, lasinsiruja ym ym. Sekä suunnattomasti litistettyjä tupakan tumppeja, joita rakennusmiehet ja -naiset ovat vuoden rakentamisen aikana litistäneet ympäristöön. Olisin varmaan yksi kärkikerääjiä Ylen Miljoona roskapussia -kampanjassa :) 

Roskien kerääminen ja ympäristön siistiminen on vain yksi osa mökillä oloa. Olen taitava löhöäjä ja ympäristön ihmettelijä. Pitkiä kävelyretkiä en vielä leikatun lonkan takia pysty tekemään, mutta jo rauhallinen kiertely ympäristössä ja vain istuminen saunarannassa paljastaa paljon kivaa ja keväistä.

Ensi kertaa tontilla on näkynyt korvasieniä, joita neuroottisena en uskalla itse valmistaa enkä edes syödä Ukin valmistamia. Ravintolassa on joskus puolivahingossa tullut maisteltua, ja hyviä ovat olleet. 

Tuomet kukkivat parhaillaan kuin viimeistä päivää, ja lähistön pikkutiet ovat niitä valkoisenaan. Mökin pihalta löytyy vain yksi pieni ”tuomipensas”, mutta se kukkii isommankin edestä. Sen sijaan ihania, sinisiä metsäorvokkeja pilkistää maasta useassa kohdassa. Ja isoja mustikan kukkia on valtavasti. Myös Ukin vuosi sitten istuttamat kahdeksan kirsikkapuuta kukkivat tänä vuonna jo kauniisti, tosin ne myös karistivat terälehtensä nopeasti. 

Kolme pääskysparia lentelee ahkerasti tontin ympäristössä ja niiden upeaa lentonäytöstä on mukava ihailla myös mökin sisältä ”maisemaikkunoista”. Punkkeja tuntuu olevan aiempia vuosia enemmän. Olen jo poiminut ja tappanut useamman punkin kävelemästä Murun valkeassa turkissa. Koiralle huhtikuussa annettu punkkilääke estää vihulaisia imeytymästä sen ihoon. 

Kevät etenee vauhdilla. Nautitaan katsellen, kuunnellen, haistellen ja maistellen - muttei korvasieniä :)

Kaunista Veerasta

Eläkeläisenä minun tulee enää harvoin ostettua uusia vaatteita. Vanhoilla, hyviksi todetuilla pärjään nykyään lähes tilanteessa kuin tilanteessa. Aiemmin kävin viikottain tutkimassa kirpputoreja ja vanhaintavarainliikkeitä, joista usein tuli ostettua myös vaatteita. Mutta nykyään tämäkin on jo lähes jäänyt. 

Kesäaikaan saatan väliin vielä kierrellä ulkokirppareita, ja toisinaan tulee poikettua asuinalueellani eli Punavuoressa oleviin second hand -myymälöihin, kuten Albertinkadun Kauniiseen Veeraan. Veerassa on ”aikuiselle naiselle” sopiva valikoima ja kauppa on siisti ja mukavan kokoinen - ei liian iso - eikä siellä yleensä ole ärsyttävää ruuhkaa, muttei luotaan työntävän autiotakaan :)

Muistissa on mm. mustavalkoinen silkkipusero ja matalat, mustat nahkakengät, jotka ostin Veerasta 2021 (täällä). Myös 2019 hankittu vaalea puuvillapusero oli erittäin hyvä ostos ja on edelleen ahkerassa käytössä (täällä).

Viime viikolla ohi kävellessä piipahdin pitkästä aikaa Kauniissa Veerassa. Mukaan tarttui vaalea (taas) puuvillapusero :), jossa oli miellyttävä pyöreä kaula-aukko, mukava leikkaus olkapäissä ja vieläpä ruotsalaisen Filippa K:n valmistama. Puserossa oli makuuni vähän liian pitkät hihat, mutta siitä huolimatta tykästyin siihen. 

Taas kaunista Kauniista Veerasta - jee :)

Filippa K:n puuvillapusero 

Pyhän Yrjön Bakery

Lounassalaatissa oli ylen määrin tuoreita katkarapuja

Lontoontyttö tuli käymään Merimaskusta Hesassa. Hän illasti ja yöpyi ystävänsä luona, mutta tapasi äitinsä eli minut seuraavan päivän lounaalla ennen kiiruhtamista junalle ja illaksi Kupittaan kautta takaisin Suomi-kotiin Merimaskuun, missä odottaa kanat, ankat ja lampaat ja oma uusittu Tönö (täällä). 

Tapasimme keskustassa, josta lähdimme yhdessä kävelemään kohti Punavuorta. Juttua riitti paljon, joten päätimme heti istuutua syömää, sillä ainakin minä tykkään enempi jutella kasvotusten kuin rintarinnan. Päätöksen jälkeen ensimmäinen tiellemme osunut kahvila/ravintola oli St. George’s Bakery vastapäätä Vanhaa kirkkoa, joten päätimme jäädä sinne lounaalle.

Valittavana oli kadun vierustalla oleva, aurinkoinen ja varjoton terassi tai katutason alapuolella oleva, pimeähkö pieni ruokasali. Valitsin jälkimmäisen, mikä osoittautui rauhalliseksi ja levolliseksi lounaspaikaksi. 

Minä tilasin lounaslistalta katkarapusalaatin ja Lontoontyttö otti päivän pastan. Molemmat olivat ihan ok. Salaatin katkaravut olivat tuoreita ja niitä oli tosi paljon - piilossa salaatinlehtien alla, mistä huomasi että olimme luksushotellin leipomokahvilassa :) Tosin ehdottomasti parasta lounaassa oli Bakeryn rapeakuorinen ja pehmeä leipä. Se oli jopa niin hyvää, että käärin toisen tarjotun viipaleen servettiin ja laitoin kassiini, mitä en yleensä koskaan tee. Lontoontyttöä kauhistutti, mutta uskon että palanen olisi muuten mennyt roskiin.

St. George’s Bakery on mukava ja leppoisa kahvittelu- tai lounaspaikka, jossa myymässä häärää mukavia nuoria naisia. Ehkä joskus vielä kokeilen ulkoterassiakin…

Oman leipomon leipää ja pehmeää voita 

Valkosuklaa-kirsikkacookie kahvin seuraksi

Tuttuja kirkkoja

Johanneksen kirkko Ullanlinnassa ja Töölön kirkko Taka-Töölössä - kaksi eri aikakauden erilaista kirkkoa. Edellinen valmistui 1891 kasvavan Helsinkiin kaupungin kolmanneksi kirkoksi ja jälkimmäinen 1930 vaurastuvan kaupungin porvariston uudelle asuinalueelle.

Tykkään molemmista kirkoista ja molempia olen valokuvannut ahkerasti myös blogiini. Johanneksen kirkosta otin kauniin ulkokuvan lähes lumettomassa tammikuussa 2020 (täällä) sekä rauhallisen sisäkuvan seuraavan vuoden tammikuussa 2021 (täällä), jolloin kuvasin myös kirkon komean pääsisäänkäynnin patsaineen (täällä). Töölön kirkkoa ihastelin blogissani ensimmäistä kertaa ulkoa jo lokakuussa 2016 (täällä) ja sisäkuvia julkaisin sopusuhtaisesta kirkosta joulukuussa 2019 (täällä). 

Aurinkoisina toukokuun päivinä kiertelin taas kerran kummankin kirkon ympäristössä. Ja taas löytyi niin ihania kuvakulmia, että en voinut välttää niiden ikuistamista. Upeasta Johanneksen kirkostahan minulla ei ollut vielä kevätkuvaa, ja Töölön kirkon minimalistiset ulkokoristeetkin olivat ikuistamatta.

Ja rakennusten taustana sinistäkin sinisempi keväinen Suomi-taivas :) Kuten kuvista näkyy reviirini on lonkkaleikkauksen jälkeen lisääntymässä kovaa vauhtia…

Töölön kirkko Töölön lukion puolelta

Töölön kirkon pääsisäänkäynti Topeliuksen puiston puolella

Toipilaan töitä

Lonkkaleikkauksesta toipuessa tuli kudottua useita villasukkia, joista kuvissa joitakin. Ylimmän kuvan sukissa on tuttua sydänkuviota (täällä), josta tykkään edelleen. Alakuvassa olevien sukkien varsi on neulottu Lankavan nettisivuilta löytyvän Kaiku-sukkien ohjeella (täällä). Näitä sukkia olen seiska-veikkalangasta neulonut mm. Äitimuorille, joka on tykännyt.

Yllä olevat sydänsukat neuloin muistista, ja sydämistä tuli liian lättänät. Kauniimpi kuviosta tulee, kun sydämen leveimpään kohtaan neuloo  - alkuperäisen ohjeen (täällä) mukaan - kuusi perättäistä silmukkaa kaksi kerrosta eikä vain yhtä kerrosta, kuten yläkuvan sukissa vahingossa tein.

Vähän vajavaisilla sydänsukilla on kuitenkin jo uudet omistajat: Tummanharmaat annoin Siskolle ja keväisemmät eli limen vihreät menevät ihanalle Murun ulkoiluttajalle Evelle :)

Ihana Äitienpäiväni

Katoimme pitkän ruokapöydän koko porukalle uuden mökin terassille järven rantaan.

Halusin itse - pitkästä aikaa - valmistaa juhlalounaan 9 aikuiselle ja viidelle pikkupojalle :)

Kokeilin uusia reseptejä (paitsi perinteinen rapsupiikakka - kaikkien lemppari), 

jotka (lähes) onnistuivat:

Italialainen tomaattikeitto Muttin säilyketomaateista tuoreen basilikan kera

Keväinen Paccheri-pasta vihreän parsan, sokeriherneiden, mintun ja mascarpone-juuston kanssa

Salon torin raparpereista tehty piirakka ja vaniljajätskiä

Kymmenvuotias oli askarrellut Mummille mieluisat paperipallot - kiitos :)

Ja maljakossa Äitimuorin vaaleanpunaisia valkovuokkoja Esikoisen mökkipihalta.

Mökin piha oli täynnä pörrääviä pikkupoikia :)

Aamuyöstä hiippailin saunarannassa ja yhtäkkiä käki alkoi kukkua :)