Vaputusta

Kaivopuiston vappua Helsingissä joskus 1990-luvulla. 

Teekkaritupsuisen Ukin sylissä tarhaikäinen Opiskelijapoika.

Vielä parikymmentä vuotta sitten saattoi valokuvien kanssa käydä näin köpelösti :):) Olen kuvannut toiset kuvat kertaalleen kuvatun valokuvarullan päälle eli kaikissa kehitetyissä valokuvissa näkyy kaksi eri tilanteissa napattua kuvaa päällekkäin. Tässä tapauksessa alkuperäisen vappukuvan päälle olen kuvannut kotona istuvan ja hymeilevän Opiskelijatytön. 

Sekalainen kuva sopinee vappuun :):)

Vuokkoja ja rentukoita

Keväinen metsä on nyt täynnä valkovuokkoja - Lounais-Suomessa osin myös keltavuokkoja. Ja monilla rannoilla kukkii jo lapsuuteni lempikukkia rentukoita.

Kevään vaihtuessa kesään metsissä, niityillä ja rannoilla alkaa kukkia kymmeniä tuttuja kasveja, joiden nimiä en kuitenkaan muista tai tiedä. Onneksi löysin mökin kirjahyllystä vanhan Otavan Värikuvakasvion, jonka olen joskus ostanut ilmeisesti Salon kirpputorilta.

Eino Kärjen kääntämä ja toimittama pehmeäkantinen kirjavanhus on 1. painos vuodelta 1951. Tämän jälkeen kirjasta on otettu useita painoksia - ainakin 11. painos vielä 1970-luvulla. Kasvion kauniit värikuvat on piirtänyt saksalaissyntyinen kirjailija ja kuvittaja Edgar Hahnewald alkujaan Lorentz Bolinin ja Lennart O.A. von Postin toimittamaa Floran i Färg - nimistä ruotsalaista alkuteosta varten.

Kirjavanhus on säilynyt ihmeen hyväkuntoisena lähes 70 vuotta. Ja on edelleen käyttökelpoinen ja kaunis vanhanaikaisine kasvikuvineen. Ehkä loppukesästä tunnistan muitakin kasveja kuin vuokot ja rentukat :):)

Ilon pisaroita

Korona kaikkine rajoituksineen rassaa. Onneksi on syliin hamuava Muru ja ihanasti kevääseen heräävä luonto. Ja kaiken voittava valo.

Ilokseni aikuiset lapseni näyttävät - äitiään paremmin :):) - löytäneen mielekkäitä keinoja kärvistellä korona-oloissa: Yksi hankki uuden polkupyörän, jolla retkeilee ympäri pääkaupunkiseutua. Yksi remontoi ja sisustaa intohimoisesti mökkiään. Yksi nauttii ystäviensä kanssa virtuaalikävelyistä. Yksi möyrii uudella viljelypalstallaan Huopalahdessa. Yksi kokkailee kaiken vapaa-aikansa ja suunnittelee julkaisevansa keittokirjan. Yksi selailee netti-ilmoituksia ja unelmoi moottoriveneestä. Yksi hoitaa antaumuksella ikkunalaudoille istuttamiaan monenmoisia yrttejä ja kesäkukkien taimia. Yksi tekee kunnianhimoista nettimusiikkia Lontoossa ja Kaliforniassa asuvien kavereidensa kanssa. Yksi haaveilee avaavansa pienimuotoisen majatalon saaristoon.

Ehkä minäkin pärjään :):) Ilman tanssia, ilman kuppiloita, ilman kirppiksiä - ja ilman juuri löytämiäni museoita. Ehkä...

Päivän Paras

Jokapäiväinen iloni on kuikkapariskunta, joka pari kertaa päivässä lipuu ylväästi mökkijärven päästä toiseen. Väliin pitkin rantoja ja väliin kauempana järven keskellä - sukeltaen ahkerasti pitkiäkin matkoja. Toisinaan sukellukseen lähdetään vaatimattomasti - äkisti kadoten, mutta toisinaan lähtö on näyttävä, jopa teatraalinen - isosti ympärille pärskien räpylät taivasta kohti.

Kuikkia on mökkijärvellä näkynyt vasta parina viime vuonna. Tosin Opiskelijatyttö sanoo kuunnelleensa kuikan äänen jo vuosia yöpyessään mökillä. Ehkä näin, ehkä en ole ääntä aiemmin vain osannut tunnistaa.

Toistaiseksi en ole kännykkäkamerallani onnistunut vangitsemaan tuota majesteetillista lintua. Tämän takia joudun tyytymään valokuva, jonka olen napannut Punavuoren kotini vanhasta kuikkajulisteesta (täällä).

Onneksi tänä outona koronakeväänä saan nauttia tuosta upean graafisesta linnusta ja sen kauniista, kaipuun täyteisestä äänestä. Ehdottomasti yksi lempilintujani.

Viisikon Keskimmäinen

Opiskelijatyttö joskus1990-luvulla :):)

Neljä muuta rakastani löytyy täällä ja täällä.

Kukin tyylillään

Mökillä Ukin ja minun seurana on oma 5-vuotias valkoinen kääpiösnautseri Muru ja pääkaupungissa pitkää päivää sairaalassa työskentelevän Opiskelijatytön 13-vuotias espanjanvesikoira Chloe. Viihtyvät ja nauttivat mökin vapaudesta ja kevään lämmöstä.

Päivisin Muru hakeutuu Ukin tai minun syliin tai vaihtoehtoisesti sohvalle pehmeiden peittojen alle, kun taas Chloe etsiytyy tuvan ahtaisiin nurkkiin nojatuolien taakse tai eteisen kenkävuorien keskelle. Öisin Muru puolestaan viihtyy omassa petissään lattialla minun sänkyni vieressä ja Chloe hakeutuu nukkumaan Ukin viereen tämän sängyn jalkopäähän.

Kumpikin koira tyylillään - vähät välittämättä koko koronasta :):)

Juhlista juhliin...

Olet kutsuttu juhliin,

teetät puvun,

kasvot,

hiukset,

kynnet:

panssari on valmis.

Ilta onnistui yli odotusten:

et tavannut ketään,

kukaan ei tavannut sinua.

- Helena Anhava -

Satumetsää

Aamuauringossa mökin lasikon puulattiaa kipittää raitarantuli eli rantahämähäkki. Se pelästyy lähestyviä askeliani ja jäykistyy paikoilleen - sopivasti kuvattavaksi :)

Aurinkoista ja lämmintä aamuani ilahduttaa hämähäkin lisäksi lukuisat perhoset. Lähimetsä ei koskaan ole ollut lähempänä satumetsää kuin viime päivinä, kun matalalla lentävät sitruunaperhoset ja kukkansa aurinkoon avanneet valko- ja sinivuokot koristavat kevätharmaata metsää keltaisilla, valkoisilla ja sinisillä täplillä. Aamuauringon säteiden siilautuessa viistosti kuusien takaa.

Silmä lepää ja mieli rauhoittuu - luonto pistää parastaan. Kiitos :)

Aamunrepäisy 13

Gloria-lehden (3/2020) Aakkosissa yrittäjä ja tietokirjailija Saku Tuomisen Q oli Questions eli kysymyksiä. Mielekkäät ja herättävät kysymykset voivat olla jopa tärkeämpiä ja rakentavampia kuin (kaavamaiset) vastaukset - niin kysyjälle kuin vastaajalle. 

Sydänsukat

Koronan aikana on tullut kudottua villasukkia :):) Yksi mieluisimmista malleista on ollut sydänkuvioinen varsi yhdistettynä raitakärkeen. Viimeksi Vävypojalle valmistui sinimustat sukat vaalean liloilla sydämillä - SeiskaVeikasta 3,5 puikoilla.

Sydänkuvioon menee 9 silmukkaa, joten varren silmukkamäärä tulee olla jaollinen yhdeksällä. Sinimustissa sukissa silmukat on tasattu sydänkuviota varten, mutta esim. kolmiokuviot eivät täysin täsmää rivinvaihtokohdissa.

Vartta varten luon naisille (koot 38-42) useimmiten 54 silmukkaa (6 x 9s), jotka raitakärkeä varten supistan varren lopussa joko 4 x 12s (48s) tai 4 x 13s (52s).

Silmukoiden luomisen jälkeen ennen resoria neulon yhden kerroksen pelkkiä oikeita silmukoita. Resorin (10 krs) teen 1o1v, jossa oikeassa silmukassa vedän langan silmukan takalangan läpi. Näin oikea silmukka tulee paremmin esille.

Resorin jälkeen neulon pohjavärillä (tumman harmaa) kaksi kerrosta oikeaa ennen kuvioden aloittamista. Inspiraation varren kuvioon olen saanut Jonna Nordströmin suosituista ns. JonSukista (täällä).

Kuvion jälkeen neulon pohjavärillä (tumman harmaa) vielä kaksi oikeaa kerrosta, joista jälkimmäisellä supistan silmukat raitakärkeä varten 48(52) silmukkaan. Kantapään neulon 24(26) silmukalla tehden 13 kerrosparia. Jatkoa varten poimin kantapään kummaltakin sivuilta 13s ja lisäksi taitekohdasta 2 ekstrasilmukkaa, jotka heti ensimmäisellä kerroksella supistan yhdeksi. Raitakärjen edetessä supistan joka toisella kerroksella kantapään kummassakin alareunassa yhden silmukan, kunnes kaikilla puikoilla on 12(13)s.

Raitakärkeen neulon 12 raitaparia (2s + 2s), minkä jälkeen alan kaventaa loppukärkeä (pohjavärillä) varten. Alkuun pohjavärillä yksi kerros oikeita silmukoita. Seur kerroksella kavennan joka puikolla seuraavasti 4s, 2s yhteen, 4s, 2s yhteen (ja 1o). Kolme normaalikerrosta oikeaa, minkä jälkeen kavennuskerros: 3s, 2s yhteen, 3s, 2s yhteen (ja 1o). Kaksi normaalikerrosta väliin, minkä jälkeen kavennuskerros: 1s, 2s yhteen, 1s, 2s yhteen (ja 1o). Ja lopussa loput silmukat kavennetaan nopeasti.

Matkan varrella pitkissä langan juoksutuksissa takana juokseva lanka kannattaa juoksutuksen keskellä kiertää ompeluvuorossa olevan langan ympäri, niin juokseva lanka pysyy paremmin matkassa.

Lopussa kiitos seisoo: Kauniit, istuvat ja lämpimät villasukat :):)

Sisko ja sen Veli II

Esikoinen 11v ja Opiskelijapoika 4v keväällä 1993. 

Osa rakkaistani... Lisää siskospareja täällä

Kortti kaupungista

”Kukkulan takaa huudellaan.”

Mökillä postilaatikko on vartin kävelymatkan päässä. Joka aamu Ukki hakee laatikosta hesarin ja arki-iltapäivisin kaupunkikodista käännetyn postin, mikä tarkoittaa lähinnä Kauppalehteä ja ehkä paria paperilaskua. Kerran viikossa laatikosta löytyy myös Talouselämä ja Ukin karanteeni-ilokseen tilaama Suomen Kuvalehti.

Perjantaina postilaatikossa odotti harvinainen ja iloinen yllätys. Postikortti :):) Helsingin Kalliossa asuva Opiskelijatyttö oli lähettänyt muumikortin maalla karanteenia viettäville vanhemmilleen. Muistui mieleen lapsuus 1950- ja 60-lukujen vaihteessa, kun synttäripäivinä Lauttasaaren kodin (täällä) postiluukusta tipahti odotettu onnittelukortti Karkun mummilta. 

Kortti viestii kaipuusta...

Kurki kävi kylässä

Mökillä luonto on lähellä - sisällä ja ulkona. Maaseudun hiljaisuudessa kaupunkielämää rakastavakin jää luonnon lumoihin.

Kun touhuan tai laiskottelen sisällä mökissä, näen tupakeittiön kahdesta ikkunasta pihan, kahdesta järven ja kaikista neljästä ison siivun taivasta. Imuroidessani tai lukiessani saatan pysähtyä pitkäksi aikaa seuraamaan pikkulintujen kieppumista talipalloissa, telkkien innokasta sukeltelua rantavedessä, tuulen etenemistä järven pinnalla tai pilvien lähenemistä lahden perältä. Ja iltaisin kuun nousua vastarannan metsän takaa.

Kun näin keväällä astun mökin ovesta pihalle, kuulen tiaisten tiuttiut, joutsenten huudot ja tikan innokkaan hakkuuäänen, tunnen kasvoilla tuulen tuiverruksen, sateen pisarat tai auringon lämmön. Ja haistan havupuiden ja sammalten kosteuden.

Toissa päivän lumisateen jälkeen äkkäsin mökkitiellä kurjen jäljet - noin kymmensenttiset ja hämmästyttävän määrätietoiset ”harakanvarpaat”.  Ekaa kertaa elämässäni :):)

Koronakaverini

Kuukausi koronaa

Kuukausi sitten maailma ja elämä maapallolla muuttui - käsittämättömän käsittämättömäksi. Aloimme elää skifi-elokuvaa: Tarttuva virus leviää nopeasti ympäri maapalloa. Ihmisiä kuolee joka puolella vaikeahoitoiseen keuhkosairauteen, jonka virus aiheuttaa osalle tartunnan saaneista, kun osalla ei ilmene mitään oireita. Kukaan ei tiedä, kuka sairastuu vakavasti ja kuka lievästi - ja miksi. Paitsi että vanhemmat ihmiset kuolevat tautiin herkemmin kuin nuoremmat, mikä on ainoa ”lohtu” kaoottisessa tilanteessa.

Taudin riehuessa ja sulkiessa yhteiskuntia elämä kuitenkin jatkuu - kaikesta huolimatta. Toivo ja unelmat - ja arki - kannattelevat ihmisiä eteenpäin ja tulevaisuuteen. Minä toivon, että pahin tautimuoto ei osu omalle eikä läheisteni kohdalle. Toivon myös, että tutkijat pystyvät kehittämään mahdollisimman pian rokotteen ja ehkä jopa lääkkeen viruksen nujertamiseksi. Minä toivon, että me ihmiset emme nujertuisi tiukan eristyksen emmekä yhteiskunnan sulkeutumisen aiheuttamien taloudellisten ja sosiaalisten vaikeuksien alle. Uskaltaisinko sanoa että minä - ”ei-uskovainen” - jopa rukoilen...

Unelmoin, mitä teen kun virus on viimein nujerrettu: Rutistan monta iltaa peräjälkeen kaikkia rakkaitani - isoja ja pieniä. Herkuttelen ravintolassa jokaisen rakkaani kanssa - yhdessä ja erikseen. Tanssin viikon putkeen tunnelmallista tangoa, liitelevää hidasta lavafoksia, aistillista rumbaa ja leikkisää foksi-fuskua.

Parin ensimmäisen vaikean viikon (täällä ja täällä) jälkeen arkeni viruksen varjossa on alkanut löytää uusia muotojaan. Olen toistaiseksi asettunut asumaan mökille ikänsä (ja ehkä hoidetun syöpänsäkin) takia karanteenissa elävän Ukin kanssa. Vaikka olemme jo vajaa kaksi vuotta pääosin eläneet kahta kotia: minä kaksiossani Punavuoressa ja Ukki mökillä tai entisessä Itä-Helsingin kodissamme. Ihmeen hyvin olemme sopeutuneet muuttuneeseen tilanteeseen. Nauttineet, kun ei tarvitse olla yksin oudossa ja pelottavassa tilanteessa.

Joka päivä ainakin jompi kumpi juttelee jokaisen viiden lapsemme kanssa - puhelimessa tai facetimen kautta. Välissä tehdään ruokaa ja leivotaan ja - syödään :):) Kävellään, istutaan pihalla ja saunotaan - yhdessä tai erikseen. Kuunnellaan joutsenten keväthuutoa ja bongataan sinivuokkoja. Ja seurataan tiiviisti lintuja sekä pilvien ja järven liikkeitä - yllättävän tapahtumarikasta ja mielenkiintoista :):)

Pääosin pystyn irroittamaan ajatukseni siitä, että en tiedä millaista oma elämäni tai elämä maapallolla on ensi syksynä tai ensi keväänä. Eli välillä eläminen tässä hetkessä onnistuu. Välillä kuitenkin huomaan eläväni sitku-elämää: Kunhan tämä kauheus on ohi, kunhan tämä kestetään, niin sitten...

Vielä siis harjoittelen sen hyväksymistä, että elämä on nyt tässä. Elämä on läsnäoloa tässä koronakaaoksessakin.

Tiput onnittelevat

1990-luvullakin Ukin synttärit osuivat pääsiäiseen.

Poropeukalon sämpylät

Porkkanaraasteella maustettuja kotisämpylöitä

Tykkään ”mauttomista”, pehmeäkuorisista ja lämpimistä sämpylöistä. Kokemattomana ja laiskana leipurina kammoan monimutkaisia ohjeita ja taikinan vaivaamista.

Vuosikymmenien aikana Ukki on vastannut meillä mökkiaamujen tuoreista sämpylöistä ja - etenkin kesäkeiton kanssa syötävistä - herkullisista ruispaloista, ja hän tykkää rapeakuorisista, siemenillä ja muilla ”yllätyksillä” parannelluista sämpylöistä. Parinkymmenen vuoden viivyttelyn jälkeen :):) päätin pari viikkoa sitten viimein kokeilla omanlaisia sämpylöitä. Innoittajanani toimi Hesarissa julkaistu Emilia Kolarin supersuperhelppo ja yksinkertainen sämpyläohje, jossa taikinaa ei tarvitse vaivata (täällä):

5 dl hiivaleipä- tai vehnäjauhoja                                                                                     2,5 dl kaurahiutaleita                                                                                                        1 pussi kuivahiivaa                                                                                                          1 tl suolaa                                                                                                                         4 dl kylmää vettä                                                                                                             0,5 dl öljyä

Sekoita jauhot, kaurahiutaleet, hiiva ja suola puuhaarukalla kulhossa. Lisää vesi ja öljy ja sekoita tasaiseksi. Peitä löysä taikina liinalla ja anna kohota huoneenlämmössä 2 tuntia. Laita tyhjä pelti uuniin ja kuumenna uuni 225 asteiseksi. Nostele kahdella lusikalla taikinasta 8-9 nokaretta leivinpaperin päälle. Vetäise leivinpaperi sämpylöineen kuumalle pellille ja paista keskitasolla 20-25 minuuttia.

Koronaviikkojen aikana olen ehtinyt leipoa jo useamman kerran näitä Kolarin sämpylöitä. Joka kerta ne ovat onnistuneet yhtä hyvin ja maistuneet yhtä hyviltä - paitsi silloin, kun unohdin suolan :):) Viimeksi keksin lisätä taikinaan yhden raastetun porkkana, mikä maistui kivalta.

Eilen Esikoinen kävi Pikkupoikien kanssa tervehtimässä mökin ikkunan takaa karanteeniUkkia ja minua. Seurasimme Ukin kanssa tiiviisti lasitetulta verannalta, kun pojat juoksivat ympäri pihaa etsien pääsiäismunia. Kaikki kolme aamulla piilottamaani, karkkitäytteistä peltimunaa löytyi nopeasti :):)

Lähtiessä Esikoinen oli jättänyt rappusille leipomansa vanhanajan unelmatortun - 

vanhempiensa iloksi.

Sisko ja sen Veli

Lontoontyttö 10v ja Juniori 1v kesällä 1993. Osa rakkaistani...

Vuodet vierivät

Mökin rauhassa olen mm. selaillut vanhoja valokuvia. Pääosin tuttuja kuvia ja tuttuja muistoja. Vuosien kuluessa samoja kuvia on tullut selailtua aiemminkin - useimmiten yksin taikka Lontoontytön ja/tai Opiskelijatytön kanssa.

Eilen löysin ihanan kuvan, jossa kävelen Alma-mummin (täällä) kanssa Siskon ja Miehensä vihkitilaisuuteen Kulosaaren kirkkoon. Tulevaisuutta luottavaisena ja innokkaana odottava 29-vuotias nuori nainen taluttaa pitkän, mielenkiintoisen ja haastavan elämän elänyttä, parin viikon päästä 90 vuotta täyttävää vanhaa, mutta määrätietoista naista. Kuva on toukokuulta 1981, jolloin odotin syyskuussa syntyvää Esikoista.

Aurinkoinen ja lämmin toukokuinen lauantai. Rakastunut ja onnellinen morsiuspari. Pieni ja kodikas kirkko. Vihkipappina Simo-eno eli Äitimuorin veli (täällä ja täällä). Kuutisenkymmentä sukulaista ja läheistä ystävää. Kakkukahvit Siskon ja minun vanhempien kotona Kulosaaressa (täällä). Vanhimpien sukulaisten lähdettyä juhlia jatkettiin vielä tanssiravintelissa meren rannalla.

Juhlista jäi hyvä mieli ja mukavia muistoja. Uskotko Sisko, että siitä on jo 39 vuotta?

Kiitos Kahdelle

Kirjoitan tätä blogia, koska tykkään kirjoittamisesta. Yksinkertaisesti.

Tykkään kirjata ylös pieniä ja suuria tapahtumia elämässäni. Eli blogini toimii eräänlaisena muistikirjana. Tykkään kertoa lyhyistä ja pitkistä matkoistani, jolloin tavallaan elän uudelleen matkan kokemuksia ja samalla tulee selvitettyä myös itselle mm. vierailemieni paikkojen historiaa.

Väliin blogikirjoitukseni toimii ”kiitospäiväkirjana”. Kirjoittaminen auttaa minua huomaamaan arkisia asioita, joista olen kiitollinen: Kukat, meri ja luonto. Käsityöt, kävely ja koira. Kirpputorit ja torit yleensä sekä puistot. Koti ja sen rauha. Mökki ja sen piha. Näyttelyt ja museot. Kirkot ja hautausmaat. Kauniit ja jännittävät rakennukset. Hyvä ruoka, ravintolat ja kahvilat - laidasta laitaan.

Väliin kirjoittaminen auttaa minua konkretisoimaan onnellisuuden isoja asioita: Lapset, lastenlapset ja perhe. Riittävä toimeentulo, joka mahdollistaa ihanan kodin ja matkustelun. Toimiva kroppa, joka puolestaan mahdollistaa intohimoisen tanssiharrastuksen.

Kirjoitan pääosin itselleni. Siitä huolimatta tuntuu tosi kivalta, kun yllättävissä paikoissa törmään ihmiseen, joka kertoo vierailleensa blogissani. Joku vuosi sitten tanssitreeneissä parikseni sattunut mies sanoi yllättäen: ”Kiitos blogista.” Käydessäni hammaslääkärissä tuttu hammashoitaja kertoi nauttivansa blogistani :):) Syksyllä Itä-Helsingin kodin naapuri tokaisi yllättäen tietävänsä, että tulin juuri ulkomailta: ”Luin blogistasi.” Kerran punavuorelaisen Kaunis Veera -vaatekirpparin myyjä mainitsi ilahtuneensa, kun olin maininnut hänen kauppansa blogissani :):) Joka kerta viittaus blogiini yllättää iloisesti, ja tuntuu tietty mukavalta.

Lopuksi erityiskiitos kahdelle lukijalle, jotka ahkerasti jaksavat kommentoida tekstejäni. Kiitos Lissu Akanvirtaa -blogista (täällä) ja Takkutukka Mummo matkalla -blogista (täällä). Itse olen laiska kommentoimaan lukemiani blogeja, mutta ilahdun jokaisesta viestistä joka blogiini jätetään.

Elämä ja jutut jatkuvat...

Lempiblogejani III

Blogivuosieni aikana olen kahdesti kirjannut lempiblogejani - marraskuussa 2014 (täällä) ja marraskuussa 2015 (täällä). Ehkä huhtikuussa 2020 olisi jo aika päivittää tätä blogiasiaa :):)

Aiemmin kirjoittamistani blogisuosikeistani seuraan edelleen tiiviisti Itä-Suomessa asuvan Marjatan blogia, jossa eläkkeellä oleva englanninopettaja kertoo lukemistaan kymmenistä kirjoista ja vähän muustakin (täällä), ja Salon seudulla viihtyvän Ilonan puutarhaan ja luontoon keskittyvää blogia (täällä). Unohtamatta yhtä suosikkiblogiani - Katveita - jonka kaunis ja puhutteleva kieli saa minut joka kerta mietteliääksi (täällä).

Viimeisten vuosien aikana suosikkieni joukkoon on - edellisten lisäksi - noussut neljän blogin sekalainen seurakunta. Näistä ykköseksi kiilaa kirjailija Hannu Mäkelän ahkerasti päivittyvä Mutinaa-blogi, joka löytyy miehen kotisivujen (täällä) sivupalkin kautta. Omien sanojensa mukaan ”vanha” mies mutisee ihmisistä, kirjoista ja elämästä - ja luettavasti ja kiehtovasti mutiseekin.

Seuraan ahkerasti myös entisen mainosalan yrittäjän Annemarian Shampanjaa muovimukista -nimistä matkablogia (täällä). Blogi nappasi minut lähinnä siksi, että Annemaria - muiden matkakertomuksien lisäksi - kirjoittaa monipuolisesti ja kiinnostavasti Espanjan Aurinkorannikosta, jossa Ukki on parina viime vuonna viettänyt useita viikkoja/kuukausia. Ja minäkin olen lyhyemmin vieraillut.

Edellisten lisäksi olen huomannut lukevani ahkerasti Hanna Sumarin blogia (täällä), jossa hän kirjoittaa ”naistenjuttuja” ja antaa käyttökelpoisia Tallina/Viro-vinkkejä. Viime kuukausina olen jäänyt usein lukemaan myös tamperelaisen Heidi Mäkisen Ei saunaiholla -nimistä blogia (täällä). Minua viehättää äskettäin eläkkeelle jääneen lääkärin sopivan lyhyet tekstit, joissa hän humoristisesti kuvaa tekemisiään sekä teräväsanaisesti havainnoi elämäänsä ja itseään.

Ja tietty minun tulee selailtua epäsäännöllisin välein myös muita blogini sivupalkkiin keräämiäni Kivoja blogeja...

Koronaherkkua

Savukalaa, parsarisottoa, kultamunia ja kevätsalaattia.

Tuttua ja turvallista. Onneksi edes joku pysyy entisellään :):)

Kevättä kohti :):)

Luonnon sylissä

Poikkeuksellista

Vakiotietolähteessäni :):) oli eilen Kimmo Rentolan kolumni, jossa hän pohdiskeli aiempia poikkeustiloja Suomessa (HS 31.3.20). Rentolan jutussa minua hämmästytti tieto, että 2. maailmansodan aikana Suomessa kuoli vain 2 000 siviiliä, kun sotilaita kuoli lähes 100 000.

Kaikkiaan sodassa kuoli yli 60 miljoonaa ihmistä, joista yli puolet oli siviilejä. Suomea lukuunottamatta lähes kaikissa sotaan osallistuneissa maissa siviiliväestöä kuoli yhtä paljon tai enemmän kuin sotilaita. Tosin Suomen kaupunkeja - puhumattakaan harvaanasutusta maaseudusta - ei pommitettu sellaisella voimalla kuin useita Keski-Euroopan kaupunkeja. Mutta silti...

Poliittisen historian professorina toimiva Rentola lopettaa kolumninsa ”Onko sellaiseen kykyä ja asennetta enää tänään?”