Ilon päivä

Viikonloppuna juhlimme kahden perheen ja kummien voimin juhannuksen jälkeen syntyneen suvun nuorimman (täällä) nimiäisiä. Tälläkin kokoonpanolla porukkaa riitti - aikuisia taisi olla kolmisen kymmentä ja 1-13 -vuotiaita lapsia paikalla vilisti viitisentoista. 

Pikkumies sai mukavan nimen ja me vieraat nautimme iloisesta, rennosta ja ennen kaikkea lämpimästä juhlatunnelmasta. Ja parhaat juhlat rakennetaan yhdessä :)

Juhlatilan syksyisestä koristelusta oli vastannut Pikkuriikin äiti eli nuorin tyttäreni - Opiskelijatyttö - siskonsa eli Lontoontytön ja Pikkuriikin maamon kanssa. Upeat hortensiat olivat maamon puutarhasta, lilat keijukukat punavuorelaisesta kukkakaupasta ja loput hörhelöt ja omenat Taattisten tilan pihalta ja metsästä. Maamo oli myös leiponut maukkaat (aidot) karjalanpiirakat ja minä useamman kanttarellipiirakan (täällä). Pikkuriikin vanhempien ystäväpiiriin kuuluva Outi oli taikonut kaksi herkullista porkkanakakkua ja Ukki kärrännyt paikalle juomat kuohuviinistä pillimehuihin - paitsi että omenamehu oli puristettu Taattisten omista hedelmistä (täällä). Ja loistavasti toimineen juhlatilan oli järjestänyt Pikkuriikin isän veli eli Pikkuriikin setä.

Kiitos rakkaat lapseni ja teidän ihanat perheenne. Loimme taas yhdessä yhden mieleen jäävän juhlan - Ilon juhlan :) 

Pikkuherran juhla-asun täydensi isänsä aikoinaan käyttämät ”ristiäistossut”. 

Outin leipoma porkkanakakku oli juuri sopivan kosteaa :)

Sateen jälkeen

Maja ja Muuseum

Viimeisenä retkipäivänä tutustuimme Ilumäen kirkon (täällä) lisäksi yhteen taiteilijoiden kesäasuntoon (viroksi suvemaja) ja yhteen kotihistorialliseen museoon, kuten sanakirja suomentaa viron kielen sanaparin Koduloo muuseum.

Oopperalaulaja Karl Viitol (1888-1944) ja hänen puolisonsa pianisti Helmi Viitol (1892-1970) rakennuttivat kesäasunnon nykyisen Lahemaan luonnonsuojelualueelle. Kaksikerroksinen rakennus valmistui Valge-joen mutkaan vuonna 1928. 

Vuonna 1950 Laine (1923-1981) ja Arvi (1914-1985) Sundja ostivat huvilan ja nykyään siellä viettää kesiään heidän poikansa Hannes Sundja vaimonsa kanssa. Pariskunta esittelee mielellään loma-asuntoaan ja sen puutarhaa sekä kertovat monisanaisesti huvilalla lähes sadan vuoden aikana käyneistä lukuisista taiteilijavieraista (täällä). 

Sundjan suvemajan lisäksi kävimme Juhani kaledoo Muuseum -nimisessä pikkuriikkisessä museossa. Museo oli rakennettu entisen kolhoosin varastorakennukseen Vihasoossa. Sinne oli kerätty satoja arkiesineitä Neuvostoliiton aikaisesta Virosta. Museota esitteli museon perustajan Juhanin pojanpoikaAndreas Piibemann, joka oli, joka kertoi kasvaneensa isoisän tarinoiden keskellä.

Kiinnostavaa oli kuulla niin taidejuttuja Sundjan majassa kuin Neuvosto-tarinoita Juhanin museossa, vaikka kaikkea en ymmärtänytkään…

Taiteilijahuvilalla riittää flyygelin soittajia…

Syksy tulee myös suvemajan saunarantaan :)

Rakentajat jättävät valmiin suvemajan vuonna 1928.

Juhani kaledoo Muuseum

Hyllyt täynnä Neuvosto-Viron tavaroita

Ei palatsia ilman kirkkoa

Viron retkellä (täällä) ohitimme sekä bussilla että pyörillä liikkuessamme joitakin mielenkiintoisen näköisiä kirkkoja, joihin olisin ehdottomasti pysähtynyt jos olisin liikkunut yksin. Mutta ryhmässä mennään ryhmän ehdoilla, ja näin toimittiin varsinkin tomeran Tuulan ryhmissä :)

Onneksi kolmantena pyöräilypäivänä pysähdyimme Ilumäen pienellä kivikirkolla. Aikoinaan kirkko kuului Palmsen kartanolle (täällä), jonne oli kirkolta matkaa vain noin 5 kilometriä. Kartanon omistajasuku rakensi paikalle jo 1700-luvulla puisen kirkon, mutta nykyisen kivikirkon rakennutti paroni Carl Magnus von der Pahlen vasta vuosina 1841-1943. Juuri Carl Magnuksen ”kirkkotuolihan” oli yksi kartanon kolmesta alkuperäisistä huonekaluista, jotka olivat säilyneet nykypolville (täällä). 

Sisältä kirkko oli kauniin konstailematon ja levollinen. Puisten penkkien päässä saattoi polttaa aitoja kynttilöitä. Nurkassa könötti arkun kantolavitsa ja pienelle parvelle mahtui juuri ja juuri puinen urkukaappi. Kotona luin kirkon esitteestä, että entisestä puukirkosta oli siirretty 15 pientä, 1700-luvun alussa maalattua lasimaalausta uuden kirkon ikkunoihin, mitä en käydessä huomannut :)

Sopusuhtaista, vaaleaksi rapattua kirkkoa ympäröi silmiin pistävän hyvin hoidettu pieni hautausmaa, jonka tien puoleisessa kulmassa oli aidattu alue. Eristetylle alueelle oli haudattu 20 von der Pahlinin aatelisperheen jäsentä, mm. paronit - isä ja poika - Carl Magnus (1779-1863) ja Aleksander Johann (1819-1895) puolisoineen. 

Onneksi sain kuin sainkin myös tällä matkalla käydä edes yhdessä kirkossa. Ei reissua ilman kirkkoa, kuten jo täällä totesin - ja väliin se pätee palatseihinkin :)

Tunnettu baltiansaksalainen muotokuvamaalari Carl Sigismund Walther (1783-1866) maalasi

kirkon Kristus Ölimäel -nimisen alttaritaulun 1834. 

Pienet urut pienellä parvella.

Hautausmaalla oli poikkeuksellisen paljon hyväkuntoisia

paikallisten seppien ja kivenhakkaajien 1700- ja 1800-luvuilla tekemiä rauta- ja kiviristejä.

Mutta jopa yllättävän vähän kukkia…

Viestejä menneisyydestä

Palmsen kylässä Lahemaan kansallispuistossa oli muutakin mielenkiintoista kuin Pahlinien palatsi (täällä). Muun muassa kävelymatkan päässä kartanosta oli pieni, mutta hyvin hoidettu esihistoriallisen kalliotaiteen museo Muinaistaide Koda (täällä).

Museossa oli nähtävillä valokuvia ja ennen kaikkea aidon kokoisia (1:1) kopioita kalliopiirrustuksista ja -maalauksista, jotka kivikaudella eli noin 6000 vuotta sitten on hakattu Äänisjärven rantakalliohin Venäjän Karjalassa. Vuosina 1982-2015 virolaisen Väinö Poikalaisen (s.1947) johtama ryhmä teki useita, viikkoja kestäviä retkiä Karjalaan etsimään, tutkimaan ja tallentamaan kallioihin hakattuja kuvia. 

Ryhmä, johon kuului mm. geologeja, astronomeja, sukeltajia ja taiteilijoita - pääosin virolaisia, mutta joukossa myös joitakin suomalaisia, teki työtään ilman palkkaa - harrastuspohjalta ja intohimosta. Tämän aikaansaavan ryhmän tutkimusten tuloksia on ollut jo useamman vuoden esillä muinaistaidetta esittelevässä museossa Kodassa. Vuonna 2021 nämä innokkaat vapaaehtoiset saivat merkittävän tunnustuksen työstään, kun Äänisjärven kallioihin hakatut kuvat hyväksyttiin Unescon maailmanperintölistalle.

Harvoin tapaa niin aiheestaan innostunutta ja läsnäolevaa opasta - tai kanssaihmistä yleensä - kuin sydämellinen Anne Kurepalu, joka toimi vapaaehtoisena oppaanamme Koda-museossa. Ja kaiken kukkuraksi hän tuntui tuntevan asiansa perinpohjin…

Annen kuvaillessa hyvällä suomen kielellä, miten hän istui Äänisjärven rantakalliolla ja tunnusteli käsillään vanhoja kaiverruksia ja piirrustuksia ja miten hän ikäänkuin sai yhteyden tuhansia vuosia sitten paikalla asuneisiin ihmisiin, hänen kokemuksensa ja aistimansa yhteys välittyi vahvana myös minuun. Ja ehkä myös muihin kuulijoihin. 

Sykähdyttävä hetki - sydämeni tykytti ja silmäni kostuivat. Kiitos Anne :)

Tutkijoista on ollut juttua mm. Helsingin yliopiston tiedelehdessä Yliopisto nro 6-7/2007.

Kuva siitä, miten piirroksia olivat asettunut rantakallioille.

Yli kaksimetrinen ihmishahmo oli yksi kookkaimmista kalliomaalauksista.

Sanoja ei tarvita :)

Tanssivat joutsenet

Taiteilija Ulle Meisterin (1948-2021) piirros tutkijaryhmän päivistä Karjalan kallioilla. 

Oikeassa yläkulmaan on piirretty oppaamme Anne Kurepalu.

Palmse - Pahlinien palatsi

Viron retken (täällä) toisena päivänä pyöräilimme Palmsen kartanolle, jonne oli noin kymmenen kilometriä Vösun majapaikasta. Kartano on kunnostettu ja entisöity perusteellisesti 1980-luvulla - ensimmäisenä Viron lukuisista vanhoista kartanoista. Nykyään Palmsen päärakennus puutarhoineen puistoineen ja lukuisine sivurakennuksineen on yksi naapurimaan tunnetuimpia ja kauneimpia kartanokokonaisuuksia.

Aikoinaan kartanon alueella on ollut sisterissiläinen nunnaluostari, mutta 1600-luvulla baltiansaksalainen von der Pahlenin aatelissuku hankki viljavat maa-alueet itselleen ja alkoi rakentaa alueelle maaseutuasuntoaan. Tosin nykyisen päärakennuksen ulkomuoto on pääosin vasta 1780-luvulta. Pahlenin suku omisti Palmsen kartanon yli 250 vuotta - 1920-luvun alkuun, jolloin vasta itsenäistynyt Viro jakoi kartanoiden maat talonpojille.

Pitkäaikaisia ja aikaansaavia kartanonherroja ovat olleet paroni Carl Magnus von der Pahlen (1779-1863), joka isännöi Palmsen kartanoa peräti 45 vuotta - vuodesta 1818 kuolemaansa asti, sekä hänen vanhin poikansa paroni Aleksander Johann von Pahlen (1819-1895). 

Carl Magnuksen ensimmäinen vaimo Elisabeth eli Betsy (1797-1820) kuoli 23-vuotiaana, kun heidän ainoa lapsensa Aleksander oli alle vuoden ikäinen. Carl Magnus meni pian uusiin naimisiin Katharinan eli Kittyn (1802-1869) kanssa ja he saivat nopeassa tahdissa neljä tytärtä. 

Aleksander taas sai vaimonsa Olgan (1826-1888) kanssa vuosina 1846-1858 yhdeksän lasta - kuusi tyttöä ja kolme poikaa, jotka kaikki elivät yli 20-vuotiaiksi. Kolmanneksi nuorin eli 80-vuotiaaksi elänyt Olga kuoli vasta vuonna 1936. Kartanon päärakennuksen seinillä oli useita mielenkiintoisia valokuvia ja joitakin maalauksia Carl Magnuksesta ja Aleksanderista sekä heidän perheistään. 

Sopusuhtainen Palmsen kartano puistoineen ja lampineen oli viehättävä ja hyvin hoidettu - paljon mielenkiintoista nähtävää ja opittavaa Viron hyväosaisten historiasta. Kartanoalueeseen ja eri rakennuksiin saattoi tutustua maksua vastaan joko yksinään tai osallistua opastetuille kierroksille, joita järjestettiin myös suomen kielellä.

Viron kartanoiden kulta-aika oli 1700-luvulla, jolloin mm. Palmsen kartanoon kuului 7000 hehtaaria maata ja tilalla sanotaan olleen työssä peräti 7000 ihmistä. Tosin kaiken karatanokoreuden keskellä ei pidä unohtaa, että - toisin kuin Pohjoismaissa - Virossa oli maaorjia vielä pitkälle 1800-luvulle…

Ruokasaliin oli katettu kuvitteellinen aatelisperheen juhlaillallinen vuonna 1880.

Makuuhuoneen kalusto oli 1830-luvulta ja se oli kuulunut Volkonskyn aatelisperheelle,

joka oli asunut Keila-Joan kartanossa Länsi-Virossa.

Kartanon lukuisat komeat takat olivat alkuperäisiä, 

toisin kuin huonekalut ja muu irtaimisto, joka oli pääosin kerätty ympäri Viroa. 

Kartanossa oli esillä vain kolme kartanossa alunperin ollutta huonekalua:

yksi sohva sekä kuvassa olevat kaksi tuolia.

Vasemmalla oleva tuoli oli Carl Magnus von der Pahlinin henkilökohtainen ”kirkkotuoli”,

joka oli aikoinaan ollut kartanon kirkossa läheisellä Ilumäellä. 

Kartanon puistossa oli kaunis lampi paronittaren huvimajoineen.

Vasemmalla on entinen saunarakennus, joka nykyään toimii kesäkahvilana.

Aleksanderin ja Olgan yhdeksän lasta aikuisuuden kynnyksellä: 

Ylärivissä vasemmalta oikealle: Isabella (1846-1915), Olga (1856-1936), 

Mathilde (1852-1873), Margarethe (1857-1930), 

Katharina eli Kitty (1853-1877) ja Elisabeth eli Betsy (1848-1898).

Alarivissä vas. oikealle: Friedrich (1858-1889), Magnus (1850-1925) ja Wilhelm (1854-1892).

Tässä kuvassa lapsikatras hieman nuorempina vanhempiensa 

Aleksander (1819-1895) ja Olga (1826-1888) von der Pahlenin kanssa. 

Sisarusten isoisä Carl Magnus von der Pahlen (1779-1863)

Kartanon alueelta löytyi aikoinaan kaikkea: 

ruusutarhasta ja hevostalleista viinapolttimoon ja tiilitehtaaseen. 

Portin suippupylväät oli virolaisoppaan mukaan tehty suomalaisesta graniitista. 

Sagadi möis - tulipa nähdyksi

Pyöräretken (täällä) ensimmäisenä päivänä kävimme mm. Sagadin kartanossa, jonne Vösun majapaikasta oli noin 7 kilometriä. Historian kirjoissa kartano mainitaan jo 1500-luvulla, mutta nykyinen sekatyylinen päärakennus sai lopullisen muotonsa 1800-luvulla, jolloin mm. rakennuksen takapuolelle lisättiin pylväiden reunustama iso parveke. 

Päärakennuksen molemmin puolin olevat isot sivurakennukset rakennettiin vasta 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Parhaimmillaan kartanokokonaisuuteen on kuulunut 52 rakennusta, joista edelleen on 30 pystyssä joko entisöitynä tai uudelleen ”vanhaksi” rakennettuna. 

Kartano oli von Fock -nimisen ruotsalaissyntyisen aatelissuvun hallussa yli kaksi sataa vuotta - vuodesta 1687 vuoden 1919 maareformiin asti. Tällöin kartanoa isännöi nuori Ernst von Fock (1898-1940), joka jäi asumaan kartanoon vuokralle, kunnes hän vuonna 1939 muutti vaimonsa ja 10-vuotiaan poikansa kanssa Saksaan. Entisen kartanonherran läsnäolosta huolimatta päärakennuksessa alkoi jo 1920 toimia koulu, joka jatkoi toimintaansa aina vuoteen 1974 asti. 

Vuodesta 1987 Viron metsähallitus on omistanut koko kartanon. Tätä ennen valtio oli jo entisöinyt useimmat alueella säilyneet rakennukset ja mm. kalustanut päärakennuksen 1800-luvun huonekaluilla, joita oli hankittu ympäri maata. Nykyään kartanon entisessä hevos- ja vaunutallissa toimii Viron metsämuseo. 

Sagadin kartanoa, kuten useita muitakin entisöityjä kartanoita, ympäröi kaunis puutarha lampineen. Lammen synnystä kerrotaan villiä tarinaa: Kartanonherra halusi antaa vaimolleen synttärilahjaksi lammen. Kaivuu-urakka piti toteuttaa yllätyksenä yhdessä yössä, ja työhön oli komennettu 122 orja-talonpoikaa. Ylimääräistä maata kuljetettiin pois hevosilla ja eläinten kaviot peitettiin kankaalla, jottei kavioiden kopse herättäisi vaimoa. Ja vaimo sai yllätyksensä, joka nykyään on kaiken kansan ihasteltavana puutarhassa.

Sagadin kartanossa minulle jäi erityisesti mieleen kaksi ullakon halkaisevaa valtavaa takkamuuria, jotka olivat toimineet savustusuuneina - toinen kalalle ja toinen lihalle. Kumpaankin mentiin ovesta sisään ja laskeuduttiin alas portaita noin 5x5 metrin kokoiseen savustustilaan. 

Mieleeni jäi myös pala upeaa, käsin ommeltua ruusutapettia, joka oli otettu talteen joko Sagadin tai jonkun toisen virolaisen kartanon seinästä. Sekä kahdet puiset, sirot kierreportaat, joita toisia pitkin kiivettiin ylös ullakolle ja ullakon toisessa päässä taas laskeuduttiin takaisin paraatikerrokseen.  

Sagadin kartanon marjapuuron punainen päärakennus oli ulkoapäin viehkoa katseltavaa. Alueella oli myös paljon kiinnostavia yksityiskohtia, mutta silti kokonaisuus ei minua jotenkin lumonnut. Jostain syystä minulle tuli vähän päälle liimatun ja pakosta väännetyn vaikutelmaa…

Puiset pyöröportaat johtivat kartanon ullakolle.

Kartanon ullakolla oli kaksi valtavaa savustusuunia.

Pala vanhaa kangastapettia oli raamitettu seinälle.

Jäälohkareiden kylmentämässä kellarissa ruoka ja juoma säilyivät kylmänä jopa kesällä. 

Sagadin kartanon tunnusmerkki on kuulemma kartanon komea kiviportti, 

joka käydessämme oli peitetty korjausta varten pressulla. 

Sagadin kartano sivurakennuksineen

Terassi avautui puutarhaan ja takana pilkistävälle lammelle. 

Vaaleanpunaiset hortensiat kukkivat komeasti kartanon puutarhassa.

Viro tutummaksi

Heinä-elokuun vaihteessa olin pyöräretkellä Saarenmaalla ja Hiidenmaalla ja ihastuin sekä Viroon että pyöräilyyn ja varsinkin Virossa pyöräilyyn (täällä). Kun elokuun puolivälissä näin ilmoituksen, että Tuulan matkat/Resviaria järjestäisi syyskuun alussa neljän yön pyörämatkan Pohjois-Viroon, olin heti myyty. Ja kun vielä retken aikana tutustuttaisiin ainakin kahteen vanhaan, kunnostettuun kartanoon :)

Varasin siltä istumalta yhden hengen matkapaikan, ja taisin saada viimeisen vapaan paikan. Nyt reissussa on oltu kolme yötä ja viimeinen kokonainen pyöräilypäivä on alkamassa. Olen supertyytyväinen, että uskaltauduin taas reissuun - ja yksin :) 

Toisin kuin edelliselle pyörämatkalleni (täällä), tälle matkalle ei saanut ottaa mukaan omia pyöriä. Matkanjärjestäjä oli vuokrannut osallistujille Tallinnasta sähköpyörät, jotka koeajoimme paikan päällä ennen matkan jatkamista eteenpäin. Tallinnassa meitä odotti pikkubussi, joka kuljetti meidät 70 kilometrin päähän Pohjois-Viron pieneen Vösun rantakaupunkiin, jonne vuokraamo kuljetti testaamamme pyörät. 

Reissussa on mukana 14 innokasta eläkeikäistä pyöräilijää - 12 naista ja 2 miestä - sekä matkanjohtajana kokenut Tuula Kanninen ja paikallisoppaana suomea puhuva virolainen Tiiu. Ja toisin kuin edellisellä pyörämatkallani, tällä matkalla nukumme kaikki yöt samassa majapaikassa Vösussa, josta tehdään neljä 15-40 km päiväretkeä kaupunkia ympäröivään Lahemaan kansallispuistoon - pitkin vähäliikenteisiä, päällystettyjä autoteitä. 

Ensimmäisenä eli tulopäivänä ajoimme lyhyen noin 15 kilometrin reissun Käsmuun ja takaisin. Seuraavana päivänä kiersimme noin 35 kilometrin reitin Vösu - Sagadin kartano - Altia - Vergi -Lahe - Vösu. Kolmantena päivänä vuorossa oli noin 20 km matka Palmsen kartanolle ja takaisin. Ja tänään on tarkoitus ajaa noin 40 kilometriä, ja käydä ainakin Nömmeveskin ja Joaveskin kylissä. Ja huomenna pikkubussilla ja laivalla takaisin koti-Suomeen.

Kuluneen kolmen päivän aikana ihastukseni Viroon ja pyöräilyyn - ja kartanoihin - on entisestään kasvanut. Ja tietämykseni Virosta ja sen historiasta lisääntyy pienin askelin…

Kiinnostava Peipsijärvi Viron ja Venäjän rajalla.

Josko se oisi seuraavan Viron matkani kohde…

Lahemaa tarkoittaa lahtien ja niemien maata - aluetta, jolla on kolme lahtea ja neljä niemeä.

Vösu asettuu itäisimmän lahden poukamaan.

Tallinnasta vuokratut sähköpyörät kuljetettiin vuokraamon puolesta perille Vösuun. 

Auringonlaskua Läänemeren rannalla Vösussa. Suomen Itämeri kääntyy Virossa Länsimereksi :)