keskiviikko 25. syyskuuta 2024

Urhon koti


Tällä kertaa en tarkoita Tamminiemeä - presidentti Urho Kekkosen pitkäaikaista kotia, josta kirjoitin syyskuussa 2020 (täällä) - vaan Luonnontieteellistä museota Helsingin Etu-Töölössä. Tämän komean kivirakennuksen parvekkeella on nimittäin asustanut helmikuusta lähtien kolmemetrinen karhu, joka on nimetty Urhoksi. 

Moni meistä muistaa, että samaisella parvekkeella istui vuosikymmeniä kaksi leikkisää puista kirahvia. Nämä pitkäkaulat poistettiin jo vuonna 2019, ja ne löysivät uuden paikan Verkkosaaressa olevan, Sompasauna-nimisen yleisen saunan pihalta. 

Vilkuttavan Urho-karhun on suunnitellut ja luonut helsinkiläinen kuvanveistäjä Eliya Zweygberg (s.1987). Eläimen tukiranka on tehty teräsverkosta, mistä on tehnyt myös kookas pöllö, joka tiirailee ulko-oven yläpuolella museovieraita. 

Minun tulee käytyä lastenlasten kanssa aika usein Eläinmuseoksi kutsutussa graniittilinnassa, viimeksi tämän vuoden toukokuussa (täällä). Huomasin, että en ole kuitenkaan julkaissut yhtään valokuvaa itse rakennuksesta, vaikka vanhoissa postauksissa löytyy sisäkuvia rakennuksen, mm. täällä. Joten pitäähän tämä puute korjata :) 

Venäläisten arkkitehtien suunnittelema rakennus valmistui 1913. Siihen muutti Helsingissä vuodesta 1870 toiminut venäläinen poikakoulu, jota kutsuttiin myös Aleksanterin kimnaasiksi. Koulun toiminta jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä Suomen itsenäistyttyä 1917 kaikki venäläiset laitokset lakkautettiin ja niiden omaisuus siirtyi Suomen valtiolle. 

Ennen Eläinmuseolle siirtymistä 1923 rakennuksessa oli ehtinyt toimia pari vuotta myös Suomeen vasta perustettu Kadettikoulu. Museon ylimmästä kerroksesta löytyy mielenkiintoisia vanhoja valokuvia sekä venäläisen koulun että Kadettikoulun toiminnasta.

Miksiköhän karhusta tuli Urho eikä vaikka Otso? Saunalle lahjoitettujen puukirahvien nimet olivat Raffe ja Kira - ilmeisesti johdettu kirahvi-sanasta…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti