maanantai 13. toukokuuta 2024

Mursu museossa


Kävin viime viikolla kolmevuotiaan pojanpojan kanssa Helsingin keskustassa olevassa Eläinmuseossa, jonka virallinen nimi on nykyään Luonnontieteellinen keskusmuseo. Viimeksi kirjoitin museosta blogitekstin maaliskuussa 2019 otsikolla Eläinmuseossa ei yllätyksiä (täällä).  

Tällä kertaa museossa odotti yllätys :) Sisääntuloaulan seinällä köllötteli täytetty mursu, joka yllätti sekä isolla koollaan että jännillä räpyläjaloilla ja ohuilla syöksyhampailla. 

Mursu elää arktisilla vesillä, mutta kesällä 2022 yksinäinen isokokoinen naarasmursu harhautui Huippuvuorilta tai Pohjois-Venäjältä ensin Norjanmerelle, sitten Tanskan salmien kautta Itämerelle ja lopulta Suomenlahdelle, jossa se havaittiin ensin Haminan edustalla ja parin päivän päästä omakotitalon pihalla Kotkassa. Nälkiintynyttä mursua yritettiin siirtää hoitoon Korkeasaaren Villieläinsairaalaan, mutta eläin menehtyi siirron yhteydessä.

Mursu päätettiin konservoida ja asettaa täytettynä esille Eläinmuseoon, jonka kokoelmissa aiemmin on ollut vain kaksi mursun luurankoa ja nekin 1840-luvulta. Kuolleen merieläimen valmistelu näyttelykuntoon kesti lähes vuoden ja syyskuussa 2023 tämä 800-kiloinen täytetty eläin ripustettiin museon seinälle.

Jostain syystä viihdyin Eläinmuseossa paremmin kuin viitisen vuotta sitten (täällä). Jopa kahvila tuntui tällä kerralla kodikkaammalta ja mukavammalta kuin edellisellä käynnillä. Ja näin myös kaksipäisen vasikan, jonka viimeksi missasin :) Toisaalta nyt en huomannut vastasyntynyttä karhunpentua, johon viimeksi ihastuin (täällä). Kaksipäinen vasikka syntyi 1930-luvulla Suopellon kartanolla Hyvinkäällä. Molemmat sekä vasikka että sen emo kuolivat synnytyksessä, ja kartanon isäntä lahjoitti erikoisen vasikan museolle.

Eläinmuseosta jäi nyt tunne, että voisin palata - varsinkin, kun noita lastenlapsia riittää :) Voisin joku kerta jopa kokeilla Cafe Lumouksen keittolounasta…

Hyvinkäällä syntyi 1930-luvulla kaksipäinen vasikka. 

Venäläispoikien oppikouluksi aikoinaan rakennetun Aleksanterin kimnaasin upeaa portaikkoa. 

Täytetty laulujoutsen tarkkailee kahvittelijoita Eläinmuseon kahvilassa Cafe Luomuksessa. 

Yksityiskohta vuoden 1923 valokuvasta, jossa Helsingin yliopiston eläintieteelliset kokoelmat 
siirretään avolava-autoilla silloiseen Eläintieteelliseen museoon. 
Alkuperäinen valokuva (Eric Sundström, Helsingin kaupunginmuseo) 
on seinän kokoiseksi suurennettuna nähtävissä museon ylimmässä kerroksessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti