keskiviikko 15. toukokuuta 2024

Ranskalaista puutarhaa


Sain taas nauttia Siskon vieraanvaraisuudesta hänen ja Puolisonsa Ranskan kodissa. Pitkästä aikaa, sillä osin koronavuosien takia edellisestä kerrasta on lähes kuusi vuotta (täällä). Tällä kertaa Puoliso ajettiin evakkoon, sillä huvilasta ja sen puutarhasta nautittiin naisporukalla :)

Minun lisäkseni Sisko oli kutsunut riemulomalle Ranskaan kolme serkkuamme eli iloiset SerkkuLeidit. Porukan, jolla viime vuosina olemme retkeilleet mm. eri puolilla Etelä-Suomea (täällä). Ja nyt pääsimme pitkään suunnitellulle reissulle Siskon Ranskan huvilalle :) 

Yksi vuorokausi on oltu, ja kaksi on jäljellä. On ehditty tutkia huvilan puutarhaa, ihailla kymmeniä ruusuja ja kokeilla uima-allasta. Lähileipomon patongit ja kroisantit on hyviksi havaittu. Ja Siskon ajotaito vakuutti, kun hän tänään sukkuloi sujuvasti ranskalaisen liikenteen lomassa kierrättäessään meitä lähitienoon kylissä. 

Huomista odotellessa…




Salainen vesiallas :)

Siskon lempiruusu

2 kommenttia:

  1. On vaikeaa kuvitella ihanampaa paikkaa kuin tämä huvila puutarhoineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta Sara. Ihanuuksia löytyi niin ulkoa kuin sisältä. Viihtyisää ja tyylikästä :)
      Terv InnaVaara

      Poista