torstai 30. toukokuuta 2024

Metsä Tilalla


Sain piipahtaa ennakkoon Taattisten tilalla Merimaskussa lauantaina avattavassa Metsä-nimisessä ryhmänäyttelyssä. Kaksikerroksisessa entisessä myllyssä olevassa kesänäyttelyssä on esillä neljän suomalaisen taiteilijan teoksia - yhteensä parikymmentä keramiikka-, puu- ja tekstiiliteosta.

Metsä-näyttelyn teoksissa taiteilijat tutkivat mm. omaa sisäistä luontokokemustaan sekä metsään liittyviä uskomuksia ja luonnon kiertokulkua. Näyttelyn on kuratoinut Kirsi Enkovaara. Lisätietoa Taattisten tilan Metsä-näyttelystä ja muista kesänäyttelyistä löytyy täältä

Puurakennuksen alakerrassa on esillä Eve Hamarin kierrätetyille tekstiileille piirrettyjä pieniä liinoja ja Saara Renvallin värikkäitä puuveistoksia. Yläkertaan on aseteltu rintarinnan Laura Pehkosen uniikkeja keramiikkaveistoksia ja Hanna-Kaisa Korolaisen käärmeaiheisia lasiteoksia. Mutta tilaa hallitsee kaksi Hanna-Kaisan suunnittelemaa ja toteuttamaa upeaa ryijyä, jotka vangitsevat tulijan katseen.

Ihastuin kesäkuun Tilalla esillä olevaan ilmaiseen pikkunäyttelyyn. Ja etenkin siihen, miten erilaiset ja eri materiaaleista toteutetut teokset sopivat yhteen ja ikäänkuin voimistivat toisiaan. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti