Heinäkuu.

Sunnuntaiaamu klo 6.34

Ukki on purkanut Salon vanhan mökin ja rakentaa sen tilalle uutta talviasuttavaa rakennusta itselleen. Uusi talo nousee samalle paikalle ja samalla järvinäkymällä kuin vanha rakas mökki. 

Tulossa on hiiritiivis - toivottavasti :) sekä paukkupakkasia ja superhellettä kestävä rakennus, toisin kuin vanha mökki. Rakas vanha ja kulunut mökki, jossa suurperheemme viihtyi ympäri vuoden kaikilla lomillaan 1980-luvulta alkaen. Rakas vanha ja kulunut mökki, jossa vietimme lukemattomia kesä- ja hiihtolomia, pääsiäisiä ja jouluja. Ja nautimme - ainakin minä - pääosin :) 

Aika aikaa kutakin… Kaikella on kaarensa…

Rakentamisen ajan Ukki asuu pihan toisella puolella olevassa vierasmajassa, mikä hänelle toimii erinomaisesti. Yöpyessäni Ukin mökillä nukun järven rannassa olevassa saunatuvassa. Pienessä tuvassa on sähkövalo, hyvä sänky, nojatuoli, ulkohuussi ja iso ikkuna suoraan järvelle. Viihdyn ja nautin. Etenkin aamut ja illat mökissä ovat vertaansa vailla, kuten valokuvasta näkyy. 

Ukin uuden mökin perustukset on nyt valettu. Vesikatto on toiveissa syyskuun alkupuolella - saas nährä.

Perustukset valettu :)

Tilalla tapahtuu

Taattisten tilalla (täällä) aukesi tänään elokuun puoliväliin kestävä ihana taidenäyttely Piece of Earth. Vanhasta konehallista rakennetussa isossa näyttelytilassa on esillä kotimaisesta villisavesta tehtyä taidetta pienistä kokeiluista koriste- ja taide-esineisiin ja isoihin tilateoksiin. 

Kahdeksan kansainvälistä muotoilijaa ja taiteilijaa on kukin kesän aikana asunut Taattisilla yhden kuukauden. Tänä aikana he ovat työstäneet kahta Etelä-Suomesta löytyvää savea: Taattisten järven pohjasta nostettua sinisavea ja Somerolta kaivettua Kultelan Tiiliputki Oy:n tuottamaa punasavea.

Innostuneita, osaavia ja uutteria nuoria. Mielenkiintoisia luomuksia - useimmat :) myös kauniita ja kiinnostavia. 

Alex Simson (Englanti)

Jess Fuggler (Yhdysvallat)

Elliott Denny (Englanti)

Dylan Ray Arnold (Suomi) ja Oceane Bruel (Ranska)

Hanna-Kaisa Korolainen (Suomi)

Alex Simson (Englanti)

Osa taiteilijoista vas alkaen: Dylan Ray Arnold, Oceane Bruel, 

Hanna-Kaisa Korolainen, Alex Simson ja Elliott Denny

Talo/Työtila Naantalissa

Kävin Merimaskussa kesän asuvan Lontoontytön kanssa hakemassa artesaanisavilaastia Suveka Kymäläisen (täällä) työhuoneelta Naantalista. Mielenkiintoinen, vanha puutalo, jonka seiniin, lattiaan ja kattoon Suveka oli kokeillut kymmeniä erilaisia savimaaleja, -laasteja ja -värejä. 

Minä vain ihastelin ja ihmettelin. Tytär kantoi auton takaluukun täyteen remonttimateriaaleja…

Savimaali valmistuu porukalla.

Ja meikä hanslankarina: savirappausta kädet savessa. Kivaa :):)

Rappaan huomenna Tilalla alkavan taidenäyttelyn ”lavasteita”. 

Keltainen sairaala

Paimion sairaalan arkkitehtien Alvar ja Aino Aallon näkemyksen mukaan tuberkuloosiparantolassa sekä itse rakennuksen ja sisustuksen ensisijainen tehtävä oli auttaa potilaita parantumaan. Etelään eli valoon avauttu rakennus ja potilashuoneiden suuret ikkunat mahdollistivat sen, että ”parantavaa” auringon valoa tulvi sisälle rakennukseen.

Alvar Aalto valitsi rakennusta hallitsevan, ensimmäisestä seitsemänteen kerrokseen kulkevan portaikon lattian väriksi keltaisen, koska hän uskoi sen lisäävän rakennuksen valoisuutta. Tarina tosin kertoo, että Aalto katui värin ja sävyn valintaa, mutta lattiamateriaalit oli jo silloin tilattu eikä suurta tilausta voinut enää peruuttaa tai muuttaa. Sen sijaan tarina eikä dokumentit kerro, miksi arkkitehti päätyi juuri kyseiseen keltaisen sävyyn eikä sitä, miksi hän olisi halunnut vaihtaa väriä tai sävyä.

Nykyisin ala-aulassa oleva kaareva keltainen vastaanottotiski on vuodelta 1958. Alkuperäinen 1930-luvun tiski oli tätä matalampi, jolloin ikkunoita tuleva luonnonvalo pääsi vielä paremmin elämään aulassa.

Minusta sairaalan keltaiset lattiat ovat upeita, enkä vaihtaisi niitä. Tosin luulen, että olisin ihastunut myös Aallon vaihtoehtoiseen väri/sävyvalintaan :)

Rappusiin jäänyt vanha rautainen lepotuoli, jossa potilaita makuutettiin parvekkeella.

Ala-aulan vastaanottotiski

Luonnon keskellä

Paimion parantola (täällä) rakennettiin luonnon keskelle. Luonto oli - ja on edelleen - lähellä ja aistittavissa rakennuksen joka puolella.

Parantolan isoista ikkunoista luonto näkyy ja ”tulee sisälle” potilashuoneisiin, käytäviin ja yhteisiin tiloihin. Ylimmän kerroksen yli sata metriä pitkällä ulkoiluparvekkeella luonnon saattaa paitsi nähdä niin kuulla, haistaa ja tuntea. 

Rakennusta ympäröi mäntymetsä, minkä raikkaan ilman uskottiin 1930-luvulla edistävän keuhkotuberkuloosiin sairastuneiden potilaiden paranemista. Ehkä hoitavan myös eristyksissä elävien, pääosin nuorten ja keski-ikäisten ihmisten koti-ikävää ja lepuuttavan heidän sairauden rasittamaa mieltään.

Vaikea tietää, miten Paimiossa tuberkuloosin takia pitkiä aikoja asuneet potilaat tuolloin kokivat ja näkivät ympäröivän luonnon ja rakennuksen kauneuden. Vai kokivatko ja näkivätkö he vain oman vaikean sairautensa, ja kenties kanssapotilaansa? Ehkä läheisen luonnon kauneudella tai sairaalan tyylikkyydellä ei ollut heille niin väliä. 

Uskon kuitenkin, että ympäristöllä oli - ja on - väliä ja vaikutusta…

Luonnonvalo kaunistaa potilashuoneen.

Yhteisen lepohuoneen suuret ikkunat avautuvat suoraan mäntymetsään.

Nauhamaiset ikkunarivit valaisevat potilaskäytävää.

Ylimmän kerroksen ulkoiluparveke.

Näkymä parantolan parvekkeelta alas pihalle ja koristealtaalle.

Elämys Paimiossa

Potilashuone 1930-luvulta

Parikymmentä keski- ja eläkeikäistä ihmistä seisoo ison rakennuksen valoisassa ala-aulassa. Olemme Paimion parantolassa - entisessä tuberkuloosisairaalassa - Turun ja Salon puolivälissä. Odotamme pian alkavaa opastettua kierrosta Alvar ja Aino Aallon suunnittelemassa isossa sairaalarakennuksessa.

Aulassa seisoessa ei voi olla huomaamatta sisätilojen upeita ja poikkeuksellisia värejä. Keltainen lattia, joka jatkuu aulasta portaisiin, käytäviin ja toisen kerroksen kirjastoon. Ja ns. Paimion sininen, jota löytyy mm. huoneiden ovista ja maisemahissin seinistä. Lisänä turkoosia, oranssia, harmaata ja mustaa. Potilashuoneisiin arkkitehdit ovat valinneet levollisempia värejä - vihreän, ruskean ja valkoisen sävyjä: ”Seinät vaaleita, katot tummempia, jotta huoneelle tulisi rauhallisempi yleissävy makaavan potilaan kannalta katsoen.”

Puolitoista tuntia kestävällä kierroksella opas kertoo sairaalan suunnittelusta ja rakentamisesta sekä sen toiminnasta tuberkuloosiparantolana. Parantola oli mitoitettu lähes 300 potilaalle ja alueella työskenteli ja asui noin 60 vakinaista työntekijää. Potilaat viettivät parantolassa yleensä useita kuukausia ja hyväkuntoisimmat osallistuivat myös sairaalan huoltotöihin. Kaksi kolmasosaa potilaista parani, mutta yksi kolmasosa kuoli tautiin ennen 1950-luvun lopulla kehitettyjä tubi-bakteerilääkkeitä.

Parantolapaikkojen tarve väheni nopeasti 1950-60 -lukujen vaihteessa rokotteen yleistymisen ja tehokkaiden antibioottien löytymisen jälkeen. Tämän jälkeen rakennuksessa hoidettiin TYKS-alueen muita potilaita ja viime vuodet Paimiossa toimi Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kuntoutussäätiö. Vuonna 2021 rakennuksen omistus ja vastuu siirtyi Paimion parantolan säätiölle.

Saamme kierroksella tutustua toisen kerroksen korkeaan ruokasaliin ja sen parvelle rakennettuun ”roikkuvaan” kirjastoon. Sekä ikkunalliseen maisemahissiin - ”Suomen ensimmäinen” - ja pariin hienosti museoituun 1930-luvun potilashuoneeseen sekä asuntosiipeen. Ja lisäksi rakennuksen ylimmässä eli 7. kerroksessa olevaan, yli sata metriä pitkään ulkoiluparvekkeeseen, jossa potilaita makuutettiin eli ”hoidettiin” useita tunteja joka päivä ja joka säässä ympäri vuoden.

Näemme Aaltojen vartavasten parantolaan suunnittelemia huonekaluja ja valaisimia sekä kiintokalusteita, kuten pyöristettyjä vaatekaappeja ja loiskumattomia käsienpesualtaita. Valaisimista useimmat ovat edelleen paikoillaan ja toiminnassa. Sen sijaan huonekaluja on esillä vain jokunen. Osa kuuluisia Paimion vanerituoleja (Artek nojatuoli 41) myytiin vielä 1970-luvulla halvalla huutokaupassa ja osa varastettiin TYKS:n aikana. 

Kävin viimeksi tutustumassa Paimion parantolaan kesällä 2014, jolloin vain rakennuksen kaksi ensimmäistä kerrosta oli avoinna yleisölle (täällä). Sain hyvän kuvan rakennuksen arkkitehtuurista, mutta tällä laajemmalla opaskierroksella kokemus oli entistä voimakkaampi. Arkkitehtuurinen elämys sekä mielenkiintoinen matka funktionalismin ja tuberkuloosin historiaan Suomessa.

Kolmekymppiset Alvar (1898-1976) ja hänen ensimmäinen vaimonsa Aino (1894-1947) Aalto osallistuivat Paimion parantolasta 1920-luvun lopussa järjestettyyn arkkitehtuurikilpailuun. Heidän ehdotuksensa Piirretty ikkuna valittiin voittajaksi ja uusi parantola valmistui 1933.

Tuloksena oli aikanaan äärimmäisen moderni sairaalarakennus ja insinöörityön taidonnäyte. Rakennus, joka edelleen on funktionalismin helmi ja yksi Alvar ja Aino Aallon päätöistä. Kiitos, kun sain tutustua tähän valokuvaukselliseen helmeen.

Loiskumaton (äänetön) käsienpesuallas

Potilaiden yskös- eli sylkykuppeja.

Potilashuone 1930-luvulta

Parvella oleva kirjasto on kiinnitetty teräsputkilla kattoon.

Ulkoikkunoiden värikkäitä markiiseja

Sattuman satoa

Tykkään kaupunkikävelystä. Tykkään kävellä ja vaellella ilman päämäärää - sattumanvaraisesti. Väliin pysähdyn vain tutkimaan ja ihmettelemään ympäristöä. Väliin levähdän puiston penkillä tai kiviportaalla ja väliin istun johonkin katukahvilaan juomaan ja/tai syömään. Etenkin ulkomaan matkoilla minulla kuluu näin päivä jos toinenkin. Uskon, että tämänkin aika (koronasta huolimatta) taas koittaa - ehkä syksyllä…

Nyt kävelen, vaeltelen ja pysähtelen Suomessa. Se on erilaista, mutta yllätyksiä voi tulla eteen täälläkin :) Viimeinen ”yllätys” löytö oli kartanoalue Vanhankylänniemessä Järvenpäässä. 

Villa Kokkosessa vierailtuani (täällä) jäin lähistölle kävelemään Murun kanssa. Alle puolen kilometrin kävelyn jälkeen törmäsin 1800-luvulla rakennettuun Stålhanen kartanoon, jonka päärakennus toimii nykyään monipuolisena kahvilana.

Kartanon historia alkaa 1600-luvulta, ja alueella on edelleen kaunista vanhaa luontoa - mm. ikivanhoja tammipuita ja kauniita niitty- ja kalliokasveja. Kiva ”yllätys” oli myös lähes 200 vuotta vanha komea tuulimylly. Tosin ”kivuus” vähän karisi, kun luin netistä, että tuulimylly ei ole kartanon peruja, vaan se on siirretty Järvenpäähän Pihtiputaalta 1985 Lions Clubin toimesta. Kaikkea ne herrat hommaavat…

Vanhankylänniemi on mukava retkikohde. Suunnitellustikin :)

Kahvila kartanon vanhassa päärakennuksessa. 

Laura ja Linda kirkossa

Flyygeli, viulu ja sello. Pianisti Laura Mikkola, viulisti Linda Lampenius ja sellisti Jaani Helander. Karjalohjan kivikirkko, Sergei Rachmaninov ja lämmin kesäilta. Kolme kolmikkoa, jotka loivat minulle ja Ukille ihanan illan.

En ole mikään klassisen musiikin tuntija enkä ”ymmärtäjä”. Mutta usein klassinen musiikki yllättää minut - kietoo otteeseensa, kuten keskiviikkoiltana Karjalohjalla. Mikkolan, Lampeniuksen ja Helanderin soittama venäläisen Rachmaninovin (1873-1943) Trio elegiaque no.2 teki juuri näin. Istuin ja kuuntelin hievahtamatta. Musiikki myllersi sisälläni, etenkin voimalla kirkossa kaikuvat Mikkolan flyygelin sävelet. Aika kului siivillä ja olin koko ajan ”messissä”. Tykkäsin ja nautin :)

Esitys kuului Karjalohjalla vietettävän Koivu ja tähti -festivaaliviikon ohjelmistoon. Eka kerta olin mukana. Muina päivinä en pääse, mutta ehkä ensi vuonna…

Samalla tutustuin Karjalohjan kirkkoon sisältä, kuten viime vuoden toukokuussa toivoin (täällä). Silloin sain valokuvata yli satavuotiasta, 1970-luvulla kertaalleen palanutta kirkkoa vain ulkoa. 

Kirkko oli ihan kaunis, ei huippu. Tykkäsin tulipalossa säilyneestä alttaritaulusta ja uusista kaari-ikkunoista, mutta alttarin yläpuolen pyöreän ikkunan lasimaalaus oli outo eikä mielestäni sopinut kirkon tyyliin. Kirkon akustiikkaa on kehuttu, mutta minusta flyygelin ääni peitti usein alleen Lindan viulun ja Jaanin sellon. Oliko kyse akustiikasta vai mikrofoneista, en tiedä…

Kiva kesäilta. Kesäisiä ihmisiä ja voimamusiikkia :)

Alttaritaulun on maalannut taidemaalari Aleksandra Frosterus-Ståltin (1837-1916), 

josta lisää täällä.

Lähes huomaamaton

Olen usein Salon keskustassa käydessäni ajanut autolla puisen kirkon ohi. Jotenkin olen kokenut, että kirkko on puristuksissa viereisten talojen välissä. Huomaamaton ja helposti ohitettavissa.

Näinhän ei ole. Kun kävelen kirkon ohi, huomaan, että kirkon ympärillä on vehreä ja hyvin hoidettu pieni puutarha, ja viereiset talot antavat rakennukselle sille kuuluvan tilan. Paitsi kirkon takana oleva kerrostalo, joka tuntuu varastaneen kirkon takapihaa. 

Kyseessä on Kirkkokadulla oleva Salon kirkko, joka on alkuun ollut rukoushuone. Rakennus valmistui 1894 ja sen suunnitteli arkkitehti Gustav E Ekestubbe (1855-1905) - arkkitehti, josta ei paljon tietoa netistä löydy. Rukoushuone vihittiin kirkoksi 1927, ja torni rakennettiin vuonna 1933.

Kirkossa on isot ikkunat, joista valo näyttää pääsevän kivasti sisään. Kirkko on kiinni, joten sisäosa jää näkemättä. Puutarhassa kirkon takana on neljä penkkiriviä, jotka on asetettu kivasti viistoon. Ilmeisesti pihallakin järjestetään toimintaa, mikä tuntuu mukavalta…

Katsoin netistä, että elokuussa Salon kirkossa on mielenkiintoinen pieni urkutapahtuma, johon yritän päästä. Samalla pääsen näkemään kirkon sisältä - jee :)

Sama, mutta Eri

Kävin maaliskuussa Helsingin Ateneumissa katsomassa Moderni nainen -näyttelyn - ja tykkäsin (täällä). Näyttelyn suppeampi versio on kiertänyt maailmalla erilaisilla painotuksilla vuodesta 2017 alkaen, mm. New Yorkissa, Tokiossa ja Tukholmassa. Viisi vuotta sitten suppea versio oli esillä Oulun taidemuseossa, ja nyt on Turun taidemuseon vuoro.

Turun Moderni nainen -näyttelyssä on esillä neljä suomalaista kuvataiteilijaa - Helene Schjerfbeck (1862-1946), Sigrid Schauman (1877-1979), Elga Sesemann (1922-2007) ja Ellen Thesleff (1869-1954) - ja heidän maalauksiaan pääasiassa Ateneumin taidemuseon kokoelmasta. Kiehtovia töitä osaavilta ja intohimoisilta naistaiteilijoilta :) Ja juuri sopiva määrä maalauksia minulle.

Schjerfbeck: Saariston tyttö, 1929

Alakerran kaksi ensimmäistä huonetta ja niiden väliin jäävä pieni välihuone olivat Helene Schjerfbeckiä. Monet maalauksista olivat tuttuja aikaisemmista näyttelyistä, mutta aina niitä katsoo mielellään. 

Huomasin taas pysähtyväni pidemmäksi aikaa Saariston tytön eteen. Maalaus, jonka Helene on maalannut 67-vuotiaana vuonna 1929. Jokin tytön katseessa ja suppusuussa sekä maalauksen lilassa värityksessä kiehtoo minua.

Schauman: Omakuva, ajoittamaton

Seuraava näyttelyhuone oli omistettu Sigrid Schaumanille. Mielenkiintoisen ja pitkän elämän eläneelle kuvataiteilijalle, jonka töihin ihastuin toukokuussa 2021 yksityisnäyttelyssä Turun taidemuseossa (täällä). 

Tällä kertaa jäin katsomaan ja tutkimaan Schaumanin tummasävyistä ja masentuneen oloista omakuvaa. Maalaus kuuluu Turun taidemuseon kokoelmiin, toisin kuin useimmat muut näyttelyn maalaukset.

Sesemann: Sisäkuva, ajoittamaton

Seuraava huone oli lempparini. Tykästyin jo maaliskuussa Ateneumissa (täällä) Viipurissa syntyneeseen Elga Sesemannin töihin, ja Turun näyttelyssä tykästymiseni vain voimistui :) Taiteilijan voimakkaat, murretut värit hurmasivat ja kiehtoivat minua. 

Näyttelyssä Sesemannin kaksi maalausta - Sisäkuvia ja Kukkaismyyjä - oli ripustettu rinnakkain. Niiden eteen palasin useampaan kertaan. Seison tukevasti hajareisin, hengitin syvään, katsoin ja nautin :):)

Turun sanomien pikku-uutisen mukaan Sesemannin yksityisnäyttely on jo suunnitteilla Helsingin Ateneumiin lähivuosina. Eli on muitakin Elga-faneja :)

Sesemann: Kukkaismyyjä, 1946

Thesleff: Valkosaari, 1919

Ellen Thesleffin maalaukset oli ripustettu alakerran näyttelyn kahteen viimeiseen huoneeseen. Usein minulle käy niin, että jopa pienessä näyttelyssä mielenkiintoni saattaa herpaantua näyttelyn loppua kohti. Turussa kävi vähän niin, etenkin kun Thesleffiä ennen olivat Sesemannin työt joita oikein voimalla imin itseeni.  

Esillä olleista Thesleffin töistä mieleeni jäi Valkosaari-niminen vesivärimaalaus. Teoksessa oli kuvattu Helsingin Eteläsatamassa oleva Valkosaari-niminen pieni saari, jolle vuonna 1900 rakennettiin pursiseura NJK:n klubirakennus. Rakennus näkyy hyvin myös 1919 maalatussa taulussa. 

Isossa huvilamaisessa talossa on vuosikymmeniä toiminut myös muille kuin NJK:n jäsenille avoin kesäravintola. Rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Gustaf Estlander (1876-1930), joka oli myös voittoisa kilpapurjehtija ja merkittävä venesuunnittelija. Apunaan Estlanderilla oli Ruotsissa syntynyt arkkitehti John Settergren (1868-1917).

Ja lopuksi torttukahvit museon kodikkaassa Victor-kahvilassa.

Seipään avulla

Someron keskustassa en voinut olla huomaamatta seiväshyppääjä Pentti Nikulan patsasta. Olihan Nikula lapsuuteni ja varhaisnuoruuteni The Urheilija. Mies, joka ensimmäisenä maailmassa ylitti viiden metrin ”haamurajan”.

Pentti Nikula syntyi 1939 Somerolla, minkä takia hänelle on 2012 pystytetty kuvanveistäjä Sofia Saaren (s.1976) tekemä patsas kauniiseen Kiiruun puistoon. Tykkäsin myös patsaan vieressä olevasta pienestä, mutta komeasta Kivimakasiinista. Rakennus on alkujaan 1800-luvun lopussa rakennettu viljavarastoksi, mutta on nykyään entisöity kaupunkilaisten näyttelytilaksu.

Somerolta löytyy muutakin kuin nuorena kuollut Rauli Badding Somerjoki (1947-1987), jonka lauluja rakastan. Myös laulajalle on 2015 pystytetty keskustaan teräksinen muistomerkki, mitä en muistanut ja jäi osin siksikin näkemättä…

Kivimakasiini - näyttelytila Somerolla

Muistoja menneestä

Arvon vanhoja lasitusmalleja.

Kultelan tiilitehdas Somerolla on jo vanha ja huonokuntoinen, eikä sen isoissa lieskauuneissa polteta enää rakennustiilejä eikä tiiliputkia (täällä). Tehdas isoine halleineen ja antiikkitiilikasoineen on kuitenkin rosoisen kaunis ja kuvauksellinen. 

Kokemattomammallekin kuvaajalle tulee halu napsia valokuvia. Ja muistella menneitä aikoja…

B

Airin saviset puukengät odottavat käyttäjää.