perjantai 22. heinäkuuta 2022

Sama, mutta Eri


Kävin maaliskuussa Helsingin Ateneumissa katsomassa Moderni nainen -näyttelyn - ja tykkäsin (täällä). Näyttelyn suppeampi versio on kiertänyt maailmalla erilaisilla painotuksilla vuodesta 2017 alkaen, mm. New Yorkissa, Tokiossa ja Tukholmassa. Viisi vuotta sitten suppea versio oli esillä Oulun taidemuseossa, ja nyt on Turun taidemuseon vuoro.

Turun Moderni nainen -näyttelyssä on esillä neljä suomalaista kuvataiteilijaa - Helene Schjerfbeck (1862-1946), Sigrid Schauman (1877-1979), Elga Sesemann (1922-2007) ja Ellen Thesleff (1869-1954) - ja heidän maalauksiaan pääasiassa Ateneumin taidemuseon kokoelmasta. Kiehtovia töitä osaavilta ja intohimoisilta naistaiteilijoilta :) Ja juuri sopiva määrä maalauksia minulle.

Schjerfbeck: Saariston tyttö, 1929

Alakerran kaksi ensimmäistä huonetta ja niiden väliin jäävä pieni välihuone olivat Helene Schjerfbeckiä. Monet maalauksista olivat tuttuja aikaisemmista näyttelyistä, mutta aina niitä katsoo mielellään. 

Huomasin taas pysähtyväni pidemmäksi aikaa Saariston tytön eteen. Maalaus, jonka Helene on maalannut 67-vuotiaana vuonna 1929. Jokin tytön katseessa ja suppusuussa sekä maalauksen lilassa värityksessä kiehtoo minua.

Schauman: Omakuva, ajoittamaton

Seuraava näyttelyhuone oli omistettu Sigrid Schaumanille. Mielenkiintoisen ja pitkän elämän eläneelle kuvataiteilijalle, jonka töihin ihastuin toukokuussa 2021 yksityisnäyttelyssä Turun taidemuseossa (täällä). 

Tällä kertaa jäin katsomaan ja tutkimaan Schaumanin tummasävyistä ja masentuneen oloista omakuvaa. Maalaus kuuluu Turun taidemuseon kokoelmiin, toisin kuin useimmat muut näyttelyn maalaukset.

Sesemann: Sisäkuva, ajoittamaton

Seuraava huone oli lempparini. Tykästyin jo maaliskuussa Ateneumissa (täällä) Viipurissa syntyneeseen Elga Sesemannin töihin, ja Turun näyttelyssä tykästymiseni vain voimistui :) Taiteilijan voimakkaat, murretut värit hurmasivat ja kiehtoivat minua. 

Näyttelyssä Sesemannin kaksi maalausta - Sisäkuvia ja Kukkaismyyjä - oli ripustettu rinnakkain. Niiden eteen palasin useampaan kertaan. Seison tukevasti hajareisin, hengitin syvään, katsoin ja nautin :):)

Turun sanomien pikku-uutisen mukaan Sesemannin yksityisnäyttely on jo suunnitteilla Helsingin Ateneumiin lähivuosina. Eli on muitakin Elga-faneja :)

Sesemann: Kukkaismyyjä, 1946

Thesleff: Valkosaari, 1919

Ellen Thesleffin maalaukset oli ripustettu alakerran näyttelyn kahteen viimeiseen huoneeseen. Usein minulle käy niin, että jopa pienessä näyttelyssä mielenkiintoni saattaa herpaantua näyttelyn loppua kohti. Turussa kävi vähän niin, etenkin kun Thesleffiä ennen olivat Sesemannin työt joita oikein voimalla imin itseeni.  

Esillä olleista Thesleffin töistä mieleeni jäi Valkosaari-niminen vesivärimaalaus. Teoksessa oli kuvattu Helsingin Eteläsatamassa oleva Valkosaari-niminen pieni saari, jolle vuonna 1900 rakennettiin pursiseura NJK:n klubirakennus. Rakennus näkyy hyvin myös 1919 maalatussa taulussa. 

Isossa huvilamaisessa talossa on vuosikymmeniä toiminut myös muille kuin NJK:n jäsenille avoin kesäravintola. Rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Gustaf Estlander (1876-1930), joka oli myös voittoisa kilpapurjehtija ja merkittävä venesuunnittelija. Apunaan Estlanderilla oli Ruotsissa syntynyt arkkitehti John Settergren (1868-1917).

Ja lopuksi torttukahvit museon kodikkaassa Victor-kahvilassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti