Yksi miljoonasta

Torstaina liityin niihin miljoonaan suomalaiseen, jotka ovat saaneet covid-19 -rokotteen. Olo pitäisi olla helpottunut, mutta huomaan olevani hieman ärtynyt ja jännittynyt, koska sain juuri tuon Astra-Zenecan rokotteen, joka parastaikaa on otsikoissa rokotteeseen yhdistettyjen vakavien, mutta harvinaisten haittavaikutusten takia.

Olin varannut rokoteajan Helsingin Messukeskuksesta. Paikalle pääsi helposti ja opastetusti niin omalla autolla, julkisilla kuin kävellen. Menin autolla ja jätin auton viereisen maksuttoman Messuparkin lähinnä maanpintaa olevaan eli ylimpään kerrokseen. Pääosin kulku rokotuspaikalle oli hyvin merkattu, mutta kyseisessä parkkikerroksessa en läytänyt yhtään opastetta enkä viittaa. Autoja ja ihmisiä kerroksessa liikkui vähän. Lopulta viereisessä portaikossa ikäiseni nainen neuvoi kävelemään kaksi kerrosta alaspäin ja vastaan tulevasta ovesta ulos. Seurasin hänen ohjeitaan ja löysin takaisin hyvin merkitylle ”rokotereitille”, jossa sekä opasteita että vapaaehtoisia opastajia löytyi pilvin pimein. 

Suuressa Messukeskuksessa astelin tiukasti koronaetäisyydet säilyttävässä jonossa kohti tilavaa odotusaulaa. Aulassa oli noin 50 harvakseltaan asetettua tuolia, joista kolmannes oli varattu. Istuin opastajan osoittamaan tyhjään tuoliin.

Odottaessani kymmenisen minuuttia vuoroani jännitykseni ja epäilyni rokotteesta ehti sopivasti rauhoittua, kun tunnustelin aulan ilmapiiriä ja ihmettelin tilanteen outoutta. Tässä me kymmenet 65-69 -vuotiaat istuimme säntillisesti ja puhumattomina epämukavilla tuoleilla naamarin/maskin taakse piiloutuneina. Kymmenien punaliivisten, maskipäisten ”tätien” ja ”setien” virastoystävällisessä komennossa: ”Menette tuohon jonon päähän odottamaan.” ”Istukaa tuohon odottamaan kollegaani.” ”Pitäkää koko ajan esillä henkilöllisyystodistus, ei laukussa.” ”Nyt menette kohti tuota kollegaa, joka heiluttaa keltaista lappua.” 

Odotusaulan perällä oli ainakin parikymmentä pientä ”yksityis”kopperoa, joista yhdessä nuori nainen pisti Astra-Zenecan rokotteen vasempaan olkavarteeni. Muuta vaihtoehtoa ei ollut - Astra-Zeneca tai ei mitään rokotetta. 

Rokotuksen saatuamme istuimme kaikki kuuliaisesti seuraavassa odotusaulassa 15 minuuttia mahdollisten allergisten reaktioiden takia. Tiukasti vartioituina koronaetäisyyksillä ja eristettyinä koronamaskeilla - ilman puhekumppania, ilman kommunikointimahdollisuutta. Turvallisesti, mutta yksin.

Rokotusta seuraava yö oli tosi levoton ja vaikea. Lihakset ja aivot eivät millään rauhoittuneet. Vielä perjantaina koko kroppa oli täysin ryytynyt, kuin jyrän alle jäänyt tai kuin tosi kovassa flunssassa, mutta ilman kuumetta. Särkyä, pahoinvointia, janoa, vilunväristyksiä ja outoa sekä fyysistä että psyykkistä levottomuutta. 

Mutta tänään lauantaina kaikki on ohi. Ehkä pikku hiljaa alan vakuuttua, että parin viikon kuluttua olen rokotteen ansiosta suojassa vakavalta koronainfektiolta. Ja että rokotteen vakava tukoshaitta on erittäin harvinainen ja hyvin epätodennäköinen. 

Olemme matkalla rajoittuneesta ja suljetusta koronaelämästä kohti avoimempaa ja vapaampaa normielämää. Kesällä taas halataan ja tanssitaan - toivottavasti. Vaikka nyt Salossa sataa lunta :)