Tutulla kolmen kilometrin kävelyreitillä mökin lähimetsässä näin viimein yhden sinivuokon - tai oikeastaan kaksi vierekkäistä. Mutta ne jäivät ainoiksi, vaikka kuinka koko matkan kuikuilin tienpientareita. Mutta nuo ainokaiset loistivat sitäkin upeampina ruskeanharmaassa kevätmetsässä - vaaleasta, vielä kalvakkaasta väristään huolimatta.
Toinen keväisen kävelyretken ilo oli kukkiin puhkeavat krookukset, jotka puskivat kauniin keltaisina, valkoisina ja lilan monissa sävyissä Sirpan ja Martin pihassa muistona ystävällisestä ja ahkerasta lähes 80-vuotiaasta isäntäparista. Sirpasta, joka kaikille yllätyksenä kuoli vuoden vaihteessa ja Martista, joka tämän jälkeen ei syöpänsä takia enää pärjännyt rakkaassa kodissaan yksin. Väki vähenee syrjäisessä Salon laitakylässä. Enää ei ole Ingaa, ei Munatalon tätiä eikä avuliasta Traktorikuskia.
Joutsenet ovat talven jälkeen kuitenkin palanneet lähilahteen ja lokit ”lokkisaareen”. Elämä jatkuu (ja muuttuu) Salon laitakylässä. Kaikesta huolimatta.
Niinhän se menee, että elämä kulkee omia latujansa, mutta muistot meille jäävät.
VastaaPoistaKuviesi hurmaavat kevään ensiairuet uhmaavat rohkeasti päät pystyssä talven otetta!! Leskenlehdet antavat täällä odottaa tulemistaan, mutta krookuksia on ollut jo lenkkien varrella pihoilla tervehtimässä ohikulkijaa.
Leskenlehdet pihistelevät täälläkin. Mutta onneksi näin tuon sinivuokon, joten alan uskoa kevään ja kesän tuloon... Aurinkoista pääsiäistä :)
Poista