Eilen pitkäperjantaina pysähdyin miettimään, miksi tavanomainen perustyytyväinen ja -onnellinen mieleni on nykyään herkästi alavireinen, ärtynyt ja saamaton. Ei tuttua minua...
Huomaan ja alan ehkä jopa hyväksyä, miten paljon korona-aika on verottanut myös minun elämääni. Toistuvasti olen pyrkinyt vakuuttelemaan, että mitä minä valitan kun ”kaikki on hyvin”. Verrattuna ruuhkavuosissa etätyön ja/tai työttömyyden sekä koulu- ja tarhaikäisten lasten etäelämän sekä mahdollisten karanteenijärjestelyjen keskellä eläviin 30-50 -vuotiaisiin suomalaisiin. Tai teini-ikäisiin ja nuoriin aikuisiin, jotka koronan puristuksessa ovat joutuneet kohtuuttomasti rajoittamaan elämäänsä ja nuoruuttaan. Puhumattakaan koronaan sairastuneiden ihmisten ja heidän omaistensa kärsimyksistä.
Mutta silti huomaan ja tunnistan, että korona on selvästi vähentänyt myös omaa arkionnellisuuttani. Poissa on aikuisten lasten ja nopeasti kasvavien lastenlasten spontaanit tapaamiset. Poissa on sydämelliset taputtelut ja halailut. Poissa on kahvittelut Siskon ja ystävien kanssa. Poissa on herkuttelut ravintoloissa yksin, kaksin tai porukalla. Poissa on museo- ja teatterivierailut. Poissa on kiehtovat kirpputorit. Poissa on Välimeren reissut Ukin kanssa. Poissa on Lontoontytön vierailut puolin ja toisin. Poissa on tutut Tallinnan matkat Parasystävän ja Inan kanssa. Poissa on rakas tanssiharrastus sekä ihanat tanssitutut ja ilon täyteiset tanssireissut. Poissa on Kaikki Yllätykset ja Kaikki Kiva - jopa Salon torin keväiset kaffehetket.
Jäljellä on sentään lisääntynyt kävely, heräävä puutarha ja pitkittyneet puhelinkeskustelut. Ja blogikirjoittelu :):) Ja onneksi en elä ypöyksin, vaan Ukin lisäksi on pari Sydänystävää. Josko nämä pitäisivät mummin pinnalla post-korona-aikaan...
Kuvasi taustoittaa osuvasti sen kaiken mikä on poissa ja aprikoinnit siitä, mikä ehkä palatakseen... Peruspositiivisuus ja huumor'mieli ovat kovalla koetuksella aika ajoin.
VastaaPoistaLuettelollesi nyökyttelen ja luontokävelyltä juuri palattuani paljolti samojen voimaannuttajien nimiin - vaikkei sitä ens. leskenlehteä vieläkään löytynyt - vannon ml. musiikin kuuntelu.
Pidetään pää pinnalla ja muistetaan keväpäivinä huokaillessamme, että:
"Realismi on kyky säilyttää sielun jaloimmat kaipaukset sen huokauksista huolimatta." - Alexandre Havard
Realisteina kohti kesää - yhdessä toivoen ja unelmoiden :) Eikö Takkutukka?
PoistaPaljon on poissa. Peruspositiivisellakin on lupa pysähtyä suremaan.
VastaaPoistaOn ihmisiä, jotka vakuuttelevat että heillä elämä ei ole korona-aikana muuttunut lainkaan. Onnekkaita ovat, kun/jos eivät menetä mitään, mutta onhan se sitten ollut aika hiljaista elämää.
Me ajelimme tänään kävelemään vaihteeksi Kuusankosken rantaraitille. Voi, millaisia entisten tehtaan johtajien asuntoja, Villa Wolmar, Villa Bertil jne tenniskenttineen. Voi kuvitella, millaista elämä on ollut tehdasyhteisön kulta-aikana. Nyt kaikki on hiljaista ja autiota, vähän sama kuin maailma ennen koronaa ja nyt.
Koitetaan pitää pintamme. Rajoitukset, rokotukset ja toivo johtakoot meitä kesään!
Marjatta, Eikö olekin niin, että kun tunnistaa ja uskaltaa tunnustaa surunsa ja kaipuunsa, niin eteenpäin on helpompi suunnistaa? Keväästä nauttien ja Exit-suunnitelmaa odottaessa :):)
PoistaJust niin.
Poista