keskiviikko 23. joulukuuta 2020

Yksi yö jouluun


”Kinkun paisto, hautausmaa ja joulusauna”, luetteli Marko Maunuksela RadioSuomessa tänään aatonaattona Paikka auringossa - lauluja Pohjantähden alta -musiikkiohjelmassa miettiessään juttuja, jotka kuuluvat lähes jokaisen suomalaisen jouluaattoon. Tanssi-ihmisenä Paikka auringossa kuuluu lempiohjelmiini, jonka pyrin kotona ollessani aina kuuntelemaan arkipäivisin yhdestä kahteen.

Tänä jouluaattona minä skippaan jokaisen Markon luetteleman jutun. Ison Koon takia vietämme Ukin kanssa joulua kaksistaan ja Esikoinen perheineen pysyy jouluna tiiviisti omalla mökillään viiden kilometrin päässä. Olemme kuitenkin sopineet, että Vävypoika tuo meille kymmenkunta siipaletta kinkkua, jonka hän ensi yönä aikoo paistaa, ja samalla Ukki antaa hänelle kulhollisen Ukin marinoimaa sitruunalohta.

Hautausmaalla - isäni haudalla - kävin jo viime viikonloppuna, kuten useina muinakin päivinä menneen vuoden aikana. Tykkään hautausmaista, kuten blogin lukijat ovat ehkä huomanneet :):)

Saunassa käyn tänään aatonaattona ja uudelleen ehkä taas joulupäivänä. Kun nykyään saan itse päättää, niin jätän aattosaunan mieluusti väliin. Aattona on herkästi paljon muuta häslinkiä, ja saunasta haluan nauttia rauhassa.

En siis jouluna jää ilman joulukinkkua, en hautausmaata enkä joulusaunaa, mutta eläkeläisenä pystyn jakamaan ne useille eri päiville. Kaikkea kivaa ei tarvitse enää ahtaa yhteen päivään eli jouluaattoon. Eläkkeellä olon ja vanhenemisen hyviä puolia.

Joulun kukista, kynttilöistä ja kuusesta nautin myös vähintään pari viikkoa. Keskittyen ja rauhassa nauttien :):)


2 kommenttia:

  1. Nautinnollista ja rauhaisaa joulua, jossa annamme aikaa itsellemme, mielellemme sekä voimme iloita kokemuslisien kerttymisen suomista iloista:)

    VastaaPoista