Mökillä elämä on talvella - marraskuusta helmikuun alkupuolelle - hidasta, hiljaista ja hämärää. Hitaus ja hiljaisuus sopii minulle, mutta aikaisin pimenevät pitkät illat koettelevat. Neljän jälkeen on enää turha yrittää lähteä pihapiirin ulkopuolelle...
Hämäristä aamuista sen sijaan tykkään. Yleensä herään seitsemän aikoihin, joskin levottomana ”huoli-yönä” saatan nousta ylös jo viiden jälkeen. Mutta kummassakin tapauksessa nautin aamun pimeydestä, joka hitaasti mutta varmasti muuttuu ensin jännittäväksi hämäryydeksi, sitten lupaavaksi sinisyydeksi, joka lopulta hipihiljaa ja varovasti vaihtuu päivän valoksi.
Ja lähes koko tuon pitkän rupeaman istun tuvassa tutussa, Ukin vanhan tavaran kaupasta yli 30 vuotta sitten hankkimassa vihertävässä pienessä nojatuolissa, josta näen ulos kolmesta ikkunasta kolmeen eri suuntaan. Yhdestä ikkunasta näkyy lintujen ruokintapaikka, jossa hyörintä alkaa heti pimeyden vaihtuessa hämärään. Toisesta näkyy järvelle, joka alkaa häämöttää kun hämärä vaihtuu sinisyydeksi. Kolmas ikkuna avautuu suojaisalle pihalle, ja se herää henkiin vasta kun sinisyys hellittää ja päivä voittaa.
Pimeän vaihtuessa hitaasti valoksi minä ehdin rauhassa nauttia aamiaista, lueskella hesaria, selata läppäriä ja miettiä mm. pimeän vaihtumista valoksi. Ja valmistautua uuteen päivään :):)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti