Mökin matelijoita

Vaskitsa

Mökillä liikun (harmillisen) vähän metsässä, pääosin kävelen koirien kanssa mökkiteillä ja selvästi erottuvia metsäpolkuja. Siitä huolimatta olen tapetun (?) pienen kyykäärmeen (täällä) lisäksi tällä viikolla nähnyt sekä sykkyrälle kuolleen vaskitsan että muurahaisten jo osin syömän tarhakäärmeen. Tästä päätellen metsässä näitä luikertelijoita löytynee enemmän - ja elävinä.

Useampia rantakäärmeitä on elellyt jo vuosia mökin pihapiirissä (täällä) - joka kesä törmäämme niihin lähes viikoittain. Selvitettyämme, että kyseessä on rantakäärme, ne ovat saaneet elellä rauhassa. Kyitä emme ole koskaan nähneet elävinä, ja ensimmäiseen vaskitsaankin törmäsin vasta juhannuksena, kun rantaan mennessä meinasin astua hopeisen ’kepin’ päälle.

Sopuisat rantakäärmeet ovat vähentäneet käärmekammoni minimiin. Silti toivon, että kyykäärmeet - komeudestaan huolimatta - pysyvät kaukana mökkipihastamme...

Keltapilkkuinen rantakäärme

Kesän eka keitto

Ennen maidon, aurajuuston ja valkosipulin (sic) lisäämistä :):)

Tein ison kattilallisen perheemme perinteistä sakeaa kesäkeittoa (täällä). Eikä tullut yhtään liikaa, sillä syömään tulivat Esikoisen viisihenkinen perhe lähimökiltä ja heillä viikonloppua viettävä Opiskelijatyttö.

Ulkona syötiin - uhmaten lähestyvää ukkosta (joka ei lopulta saapunut mökin päälle). Kaikille maistui, vaikka itse kesäkeittofriikkinä en ollut vielä tyytyväinen. Tämän kuultuaan Ukki hyrisi tyytyväisenä, sillä se tietää että teen lähiaikoina keittoa uudelleen, koska kesäkeitto on juttu jossa tähtään nappisuoritukseen :):) Ja saahan Ukki jatkaa herkuttelua ilman, että hänen täytyy olla kauhan varressa :):)

Ja jälkkärinä tietenkin raparperipiirakkaa...

C riisui turkkinsa

Usko tai älä, molemmissa kuvissa on sama 14-vuotias espanjanvesikoira - Opiskelijatytön Chloe.

Sisko kävi mökillä

Nautimme lämmöstä mökin pihalla aurinkovarjojen alla. 

Uimme ja välillä vähän räpiköimme lämpimässä Enäjärvessä. 

Heitimme palloa koirille, jotka helteestä huolimatta juoksivat innoissaan ympäri pihaa. 

Ihailimme täydessä kukassa olevia pionipuskia ja Ukin perustamaa yrttimaata.

Väittelimme (hymyssä suin) lohen kypsyydestä, kehuimme punajuurien maukkautta 

ja ihastuimme auringon pehmentämiin suklaapaloihin. 

Maistelimme kylmää roseviiniä ja alkoholittomia oluita. Ja joimme monta lasia vettä ja vissyä :):)

Kukkiva seinä

Ajan kerran-pari viikossa mökiltä Helsinkiin, jolloin mm. käyn hoitamassa ja kastelemassa Itä-Helsingin talon kukkia. Näillä helteillä kukat niin sisällä kuin ulkona kärvistyisivät aika nopeasti kuoliaaksi ilman kastelua.

Viime kastelukäynnillä parikymmentä vuotta etupihalla kasvanut vanha köynnöskuusama yllätti ihanasti - vanhus aivan hehkui täydessä kukkaloistossaan. Kuusaman alla kasvaa taponlehtiä, joiden seuraksi istutan joka vuosi - sävysävyyn - rivin keltaisia/oransseja samettikukkia.

Kukatkin vain komistuvat ja paranevat vanhetessaan :):)

Mittari ei enää riitä

PioniPäiviä

Mökin seinustalla kasvaa viisi ja puoli pionipehkoa. Puolikas on yllätyspioni, joka sitkeästi pukkaa yksikukkaista pehkoaan juhannusruusupensaan alta. Tämä pitänee syksyllä siirtää suotuisampaan kasvupaikkaan...

Keskimmäinen ja vanhin viidestä pionipuskasta on istutettu todennäköisesti jo 1960-luvulla. Kun tuoreena avioparina 1980-luvun alussa ostimme tontilla olleen pikkuruisen mummonmökin, samainen pionipuska könötti silloisen mökin takaseinällä (nykyisen mökkimme etuseinä). Tämän vanhan pionin uloimmat terälehdet ovat vaaleanpunaisia, keskimmäiset luonnonvalkoisia ja sisimmät vaalenpunaisia, mutta lilanpunaisilla reunoilla.

Kaksi puskista olen vajaat kymmenen vuotta sitten siirtänyt lapsuuteni kodin (rivitalo Kulosaaressa) pihalta, jonne Äitimuori on ne aikoinaan istuttanut joskus 1970-luvulla. Neljännen pioneista olen vuosituhannen alussa saanut Parasystävältä heidän entisen Kumpulan kotinsa pihamaalta. Ja viimeisen - korkea valkonen lajike - olen ostanut Salon torilta joskus 5-10 vuotta sitten.

Nyt kaikki viisi pionipuskaa kukoistavat ja kukkivat runsaasti ja todella upeasti. Kukat aukesivat täyteen loistoonsa yllättävän nopeasti: vielä toissa päivänä kaikki kukat olivat vain pulleita nuppuja. Pionien kukinta on yleensä ohi parissa viikossa, mutta näillä helteillä kukoistus saattaa olla ohi parissa päivässä.

Pionipäivät ovat kauneuden ja nautinnon aikaa - kesän upeampia päiviä. Onneksi nykyään on digikamerat, muuten kuluisi filmirulla toisensa jälkeen :):)

Selvä pyy

Mökkitiellä - kuolleena, tapettuna (?)

Vilskettä ja Vilinää

Rauhallisen Aaton (täällä) jälkeen vuorossa oli Vilskettä ja Vilinää, kun juhannuspäivän aamuna Opiskelijapoika saapui mökille Avovaimonsa ja puheliaan Pikkupoikansa kanssa, joka 20.6. täytti neljä vuotta. Iltapäivällä kylään tulivat vielä Esikoinen ja Vävypoika vilkkaiden, ihanien poikiensa (9v, 8v ja 2v) kanssa.

Porukalla katettiin pitkä pöytä mökin pihalle kahden aurinkovarjon suojaan, kannettiin keittiöstä loputtomasti syötävää ja istuttiin yhdessä lämpimään, mutta tuuliseen iltaan herkuttelemaan ja nauttimaan:

Äitimuorin ohjeen mukaan keitettyjä kesäperunoita 

Vaanilan puutarhan kukkakaalia

Silliä sekä Ukin valmistamaa sitruunalohta ja jääkellarin lohta

Vävypojan rakkaudella grillaamaa nautaa, kanaa ja maustettuja makkaroita

Sopivan löysäksi keitettyjä Salon torin kananmunia

Esikoisen tuomia hummus- ja tahinitahnoja

Vadillinen vihersalaattia, kesävihanneksia ja raasteita

Vaniljajäätelöä ja mansikoita

Fazerin vadelma-lakritsisuklaata

Valko- ja punaviiniä

Esikoisen oman mökin raparpereista valmistamaa mehua

Kuplavettä sitruunalla ja ilman

Aikuisten jatkaessa syömistä Pikkupojat karkasivat Ukin pihalle tilaamaan multakasaan laskemaan pyllymäkeä. Lopulta pehmeä ja auringon lämmittämä uusi multa houkutteli pojat riisuuntumaan ilkosilleen, eikä juoksusta ja riemusta meinannut tulla loppua. Onneksi lyhyen matkan päästä löytyi sekä järvi että saunan lämmin suihku, joten yltäpäältä multaiset Pikkupojat saatiin porukalla puhtaaksi ennen kotimatkaa.

Pitkän koronakaranteenin jälkeen oli ihanaa ja virkistävää herkutella taas (osan) perheen kanssa. Yritin ja yritimme noudattaa koronaetäisyyksiä, mutta hetkellisesti sekin tuntui unohtuvan. 

Toivotaan, että perhetapaamisista saadaan nauttia ainakin kesän ajan...

Aatto ja Aurinko

Ruokaa odotellessa... 

Aurinkoa, lämpöä ja valoa riitti aamusta iltaan, vaikka muuten juhliminen jäi minimiin. Silti juhannusaatosta jäi hyvä mielin: Pari tuntia Pikkupoikien riemua ja hössötystä, sopivasti hyvää ruokaa ulkona järven rannalla sekä tarpeeksi yksinolon rauhaa.

Aattoaamuna ajoin Murun kanssa Itä-Helsingin talolle katselemaan kymmenet kuumuudessa kärvistelevät kukat ja Ukki hurautti Chloen kanssa Salon torille ostamaan viimeiset juhannuseväät. Kukkien kastelun jälkeen suunnittelin syöväni Eromangan lihapiirakan Hakaniemen torilla, mutta käännyin nopeasti takaisin, sillä tori oli tupaten täynnä toisiaan tuuppivia ihmisiä - ilmeisesti kaikki kaupunkiin jääneet ihmiset olivat kerääntyneet sinne. Eli minun osalta aaton torireissu jäi väliin.

Yhden aikaan olimme molemmat takaisin mökillä. Ukki keräsi voimia pitkillä päiväunilla ja katsomalla Englannin Valioliigan edellisiltaista futismatsia. Minä syykytin Murua ja herkuttelin mansikoilla ja ihanan pehmeällä Tannisen leipomon herkkukierteellä :) Ja maitokahvilla.

Loikoilun jälkeen pistäydyimme Esikoisen mökillä, jossa juhannusta viettivät Vävypojan vanhemmat Lappeenrannasta - ensi kertaa olivat koronan jälkeen kotikaupunkinsa ulkopuolella. Heli-mummi ja Juho-pappa olivat jo toista vuorokautta nauttineet kolmen Pikkupojan kujeista. Alakoululaiset olivat saaneet mummin täysin pikkusormensa ympärille, mistä kaikki osapuolet tuntuivat nauttivan. Pitkälti yli 70-vuotias Lappeenrannan mummi oli karjalaisen ilon voimalla mm. seilannut monta tuntia poikien kanssa pienellä kumilautalla ympäri järveä ja sukellellut rantavedessä.

Alkuillasta palasimme Ukin ja koirien kanssa mökille ja herkuttelimme perinteisesti: annabella-perunoita, al dente kukkakaalia, kirnuvoita, matjes-silliä, sitruunamarinoitua kirjolohta ja savustettua villisiikaa. Ja kylmää valkoviiniä ja makeita mansikoita. Ruokailun lomassa iltaamme ilahdutti Opiskelijatytön facetime-puhelu Houtskarista, jossa hän ystävineen viettää keskikesän juhlaa maatilalla vastaten parin sadan lampaan hyvinvoinnista :):) Ja soitto Lontoontytölle, joka suunnitteli suurkaupungissa asuvien suomalaisten ystäviensä kanssa perinteistä juhannusjuhlaa. Sekä Veljen yhteydenotto läheiseltä mökiltä, jossa hän rauhoittui vaimonsa kanssa aattoiltaan. Veli kertoi aamulla pystyttäneensä lipputangon ja nauttivansa nyt kevyessä tuulessa lepattavasta siniristilipusta. ”Eläkeikäisten iloja”, hymyilimme yhdessä.

Nukkumaan mennessä aurinko oli vielä korkealla. Ja paistoi taas täysillä, kun viiden aikoihin aloin Murun kanssa heräillä. Kuikkapari uiskenteli järvellä - perässä kaksi pienenpientä poikasta :):)

Muutakin kuin kirjolohta

Talonpojan munakasta

Koronakuukausina mökillä on syöty muutakin kuin lohta tai kirjolohta (täällä). Kokki on sama, samoin Siniraita. Ja tuttu työnjako: Ukki kokkaa ja Mummi korjaa, ja mummin vastuulle ovat kuuluneet pääosin salaatit ja viikonloppujen jälkkärit. Siksi salaatit ja jälkkärit ovatkin pysyneet lähes samoina kuukaudesta (vuodesta) toiseen: tuoretta lehtisalaattia ja raastettua porkkanaa hyvän öljyn ja raastetun parmesaanin kanssa (täällä ja täällä) ja raparperipiirakka vaniljajätskillä (täällä). Miksi hyvää vaihtaisi :):)

Siskonmakkarakeitto on perinteinen herkku, jota meillä on syöty vuosia. Itsetehty makaronilaatikko taas on uusi tuttavuus, mutta jää varmasti kuukausilistallemme, samoin kuin silakkapihvit. Sen sijaan kanavartaat eivät tällä kertaa onnistuneet...

Kevätkuukausien jälkeen kesä- ja heinäkuun ateriamme tulevat - perinteitä noudattaen - rakentumaan tuoreiden ja ”oikein” keitettyjen uusien perunoiden (täällä) ja kotimaisten MAKEIDEN avomaan mansikoiden ympärille. Miksi hyvää vaihtaisi :):)

Siskonmakkarakeittoa

Makaronilaatikkoa

Silakkapihvejä ja kukkakaali-perunamuussia

Kanavartaita ja paistettuja perunoita

Kauneinta luontoa

Lähetys Lontoosta

Lontoontyttö on perustanut ja pystyttänyt oman nettikaupan NKDWare (täällä), jossa hän myy itse suunnittelemiaan, yksilöllisesti käsintehtyjä keramiikkatuotteita - tavoitteena mahdollisimman ekologiset materiaalit ja läpinäkyvä tuotantoketju. Alussa tuotannossa on käsindreijattuja vaaseja, joita kolme huolella valittua keraamikkoa työstävät Lontoossa, Pariisissa ja Bangkokissa. NKDWare (täällä) avautui kesäkuun alussa.

Tilasin Punavuoren kotiini lempeän keltaisen, mattapintaisen ja sisältä lasitetun parikymmentä senttiä korkean vaasin. Tämä ihanan (sopivan) painava ruukku on Lontoontytön suunnittelema ja tunnetun lontoolaisen keraamikon Linda Bloomfieldin (täällä) valmistama. Valitsin express-kuljetuksen, jolla ruukku tuli superhyvin pakattuna kolmessa vuorokaudessa Lontoosta Helsinkiin - tilaaminen ja lähettäminen toimivat yllättävän hyvin korona- ja brexit-aika huomioiden :):)

Mieluisaan ruukkuun olen jo kokeillut niin kaupasta otettuja kuin luonnosta poimittuja kukkia. Vaasissa sekä vankkavarsiset että hennompi rakenteiset kasvit löytävät helposti tukevan asennon.

Parasta keramiikkavaasissani on sen lämpimän pehmeä pinta, jota saan silittää sekä tuntea ja nauttia pinnan elävyydestä...

Rakkaudella neulottu

Keltaiset sydänsukat lähtevät kirjepostissa Helsingin Töölöön Opiskelijapojan avovaimolle ja mustat Lontooseen Lontoontytölle. Mustissa sukissa on varressa 13+14+13+14 ja kärkiosassa 4x14 silmukkaa - Lontoontytön toivomuksesta yritin tehdä mahdollisimman löysät sukat. Varsi jäi ehkä vieläkin liian tiukaksi...

Sydänsukkien ohje löytyy täältä.

Onnen apiloita

Mökin pihanurmikolla on vuosia ollut kohta, josta on joka kesä löytänyt takuuvarmasti useita neli-, viisi- ja kuusilehtisiä apiloita - helposti parikymmentäkin kerralla. Vuosien kuluessa alue on laajentunut ja on nykyään nelisen neliömetriä. Netin mukaan monilehtisyyden syitä voisi olla mm. saasteet ja geenimuutokset.

Olen aina tykännyt etsiä ja löytää neliapiloita. Mökillä into on tosin hieman laimentunut, kun nelilehtisiä löytää hetkessä kymmeniä. Usko onnenapilan voimaankin on laimentunut :):)

Tänä vuonna pyysin Ukkia jättämään leikkaamatta ko. alueen, jotta Pikkupojat saavat mökillä käydessään jakaa Mummin ilon neliapilan löytämisestä. Poikien keskittymisen pitäisi tällä erikoisalueella riittää onnensa etsimiseen...

Apiloiden lähellä jäykisteli tällainen - liekö haapakiitäjä?

Kesäkuun väri

Kirjeitä mökiltä

”Katso Riitta tyttöni, aina tulee pieniä erimielisyyksiä, kun on monta ihmistä yhdessä. Jos on yksin, on vain yksi mieli, se on oma mieli. Mutta ei se hauskaa ole, se on kovin yksinäistä. Mutta yhdessä muiden kanssa on leikit ja hauskat. Välillä joku on itsepäinen, ja silloin toinen antaa periksi. Vähitellen oppii, usko se ja ole iloinen ilolintu, muistathan.”

Näin äitini - Äitimuori - kirjoitti Siskolle Mathildedalin mökille, jossa vietimme Siskon, Veljen ja kotiapulaisemme kanssa noin kuukauden parina kesänä 1960-luvulla (täällä). Siskoni oli kirjeessään purkanut äidille harmiaan, kun en itsepäisempänä ollut antanut hänen leikkiä Sirpa-nukellani :):) Vanhempamme olivat työssä Helsingissä, mutta kanssamme oli usein joku Helsingin kavereistamme sekä liuta nukkeja, joilla Siskon kanssa leikimme intensiivisesti vielä yli 10-vuotiaina.

Pikkuruisessa huoneen ja keittokomeron mökissä oli asunut isäni isän eli Karkun taatan Lydia-äiti, joka oli kuollut 89-vuotiaana vuonna 1963 (täällä). Vaatimattomassa mökissä kaikki vesi haettiin naapurin kaivosta, pieni huussi oli kalliopihan perällä ja peseytymässä käytiin pienen matkan päässä olevassa järvessä.

Muistan Äitimuorin touhukkaana ja käytännöllisenä äitinä, joten kirjeestä löytyneet, Siskolle osoitetut tunteikkaat ja lämpimät sanat ovat (Siskolle ja) minulle tärkeitä. Ne tuovat näkyväksi Äitimuorin lämpöä ja välittämistä, jotka vaativassa ja välillä raskaassa arjessa helposti ehkä jäivät näyttämättä. Tosin hänen vanhetessaan ja muistisairauden voimistuessa hänen luontainen läheisyytensä ja lämpönsä ovat viime vuosina tulleet enemmän esille ja näkyville.

Sisko oli löytänyt ”piiloistaan” nämä kirjeet, joita innoissamme luimme yhdessä kun koronan jälkeen tällä viikolla ensi kertaa tapasimme. Jotain hyötyä koronastakin...

Muru monena

Portaat kirkolle

Salon keskustassa on kaksi kirkkoa - kumpikin 1800-luvulta. Korkealla kukkulalla, nykykeskuksesta hieman sivussa Sairaalakadulla kohoaa komea ja jäyhä Uskelan kivikirkko ja torin vieressä Kirkkokadulta löytyy tämän täydellinen vastakohta - pieni ja vaatimaton Salon puukirkko.

Olen mökkeillyt Salon seudulla säännöllisesti 1980-luvulta alkaen, mutta kertaakaan en ole vieraillut Salon kirkoissa. Toukokuussa 2020 asia tuli korjattua - osittain. Kävelin pitkän tovin Uskelan kirkon mäellä rakennusta ja kirkkomaata kiertäen ja ihaillen. Kivikirkko on aikansa kuuluisimman arkkitehdin Carl L. Engelin suunnittelema ja sen rakennusaineena käytettiin paikalla aiemmin olleen keskiaikaisen Pyhän Annan kappelikirkon kiviä. Liekö leveät ja lähes koko kirkon pitkän sivun levyiset upeat kiviportaat myös jäänteitä vanhasta kirkosta? Portaat toiminevat nykyään pääosin koristeena (tai istuimina)?

Toiveissa on, että saan vielä aikaiseksi piipahtaa myös upean kirkon sisällä. Kunhan korona-ajat hellittävät...

Metsän tähti

Vaatimaton metsätähti liittyy lapsuuteeni ja varhaisnuoruuteeni Itä-Helsingin metsissä. Rivitalomme takapihalta aukeni kapea metsäkaistale, joka päättyi alle puolen kilometrin päässä mereen. Kivien ja puun juurien väliin rakensimme ”koteja”, joissa leikimme Siskon ja naapurin Riitan sekä vastapäisessä kerrostalossa asuvien Sirpan ja Sipisen Riitan kanssa.

Alkukesästä leikkimetsässämme oli aina paljon metsätähtiä. Toisin kuin nykyään Salon mökillämme, jossa lähimetsästä löytyy vain jokunen metsätähti siellä täällä - valkovuokkojen jälkeen metsä täyttyy mm. kieloista.

Lapsuudessani metsätähti oli tavanomainen metsäkukka, kun kielo oli taas ihailtu harvinaisuus. Onko Etelä-Suomen metsät muuttuneet vai onko kyse vain erityyppisistä metsistä?

Kukkia Turusta

Lauantaina ajettiin Ukin kanssa Turkuun. Varsinainen syy reissuun oli vähän käytetty hybridiauto, jota Ukki halusi mennä katsomaan Kaarinaan. Mutta lämmin alkukesän päivä pakotti pistäytymään myös Turun torilla :):)

Epävarmoina menimme, sillä tori on ollut jo pari vuotta jättiremontissa, emmekä tienneet onko aukion nurkissa tilaa torimyyjille, kuten viime vuonna. Onneksi myyntitilaa oli löytynyt ja paikalla oli yli parikymmentä myyjää ja kaikkea mitä tarvitsimme: kukkia, yrttejä, vihanneksia ja kalaa, sekä kahvia ja kahvileipää.

Turun torilta olen aina saanut tuoretta ja hyvää tavaraa - niin nytkin. Ostin toistakymmentä upeaa, valkoista riippuvaa pelarkuuta, tai myyjän mukaan lajike oli isokukkainen cascada eli tavallisen riippapelakuun ja tutun pienikukkaisen cascadan välimuoto. Näyttävä lajike maksoi vain neljä euroa kappale, kun vastaava lajike Helsingissä maksaa yli seitsemän euroa. Ja sain vielä yhden kukan kaupan päällisiksi :):)

Torikahvien jälkeen minun piti tietty vielä katsastaa aina yhtä upea Turun Tuomiokirkko :):)

Siivekäs ja utelias torivieras :)

Kesäasuinen Tuomiokirkko 

Ötököitä ja elukoita

Itä-Helsingin kodin puutarhassa näkyi useita leppäkerttuja ja tervetulleita lihavia kastematoja. Ja tietty (inho)etanoita, mutta ei yhtäkään perhosta.

Yksi yleisimmistä leppäkertuista on - kuvassakin näkyvä - seitsenpistepirkko, jolla nimensä mukaisesti on seitsemän mustaa pilkkua. Leppäkerttu eli -pirkko -sanan alkuosa ”leppä” viittaa verenpunaiseen väriin, sillä leppä on itämerensuomalaisissa kielissä alkujaan tarkoittanut verta. Olen minäkin - lepän etymologiaa tuntematta - kevään kuluessa ihaillut mökin naapuritontilla leppien punertuneita kantoja, jotka ovat haavoitettuina värjäytyneet vahvan oranssinpunaiseksi.

Itä-Helsingin pihalla on vuosia saanut alkukesästä - niin tänäkin vuonna - kuunnella satakieliä, joiden luritus kantautuu läheisestä metsäpuistosta. Eräänä aamuna yksi linnuista vieraili pensasaidassamme ja sain kunnian nauttia sen irroittelusta aivan lähietäisyydellä. Hetkeä aiemmin pihan poikki oli löntystellyt hyvinvoiva ja tuuheahäntäinen kettu, ja aamun Muru-kävelyllä näin kesän ensimmäisen joutsenpoikueen.

Joten kyllä kaupungissakin eläimiä riittää. Kun mökille palatessa näin vielä useita valkokeltaisia perhosia, jotka netistä tunnistin urospuolisiksi auroraperhoseksi, niin loppuviikon eläinkiintiö täyttyi.