Kavereiden peesissä

Vesialtaassa Aimo Tukiaisen (1917-1996) Liikevoitto-niminen lintuveistos vuodelta 1954.

Vuosikymmeniä sitten opiskelin vuoden päivät kauppatieteitä, kunnes tajusin ettei se ollut minun juttuni, ja pyrin ja pääsin opiskelemaan ihmisläheisempiä tieteitä. Helsingin Kauppakorkeakoulun keltatiilinen rakennus Runeberginkadulla Etu-Töölössä ehti kuitenkin tulla tutuksi, vaikka en montaa kurssia tenttinytkään :). 

Rakennus valmistui 1950 ja sen suunnittelusta vastasivat arkkitehdit Woldemar Baeckman (1911-1994) ja Hugo Harmia (1907-1952). Sama Woldemar, joka pari kymmentä vuotta myöhemmin suunnitteli Turkuun ihastuttavan Sibelius-museon (täällä). 

Rakennus suunniteltiin kauppakorkeakouluksi, minä se ehti toimia lähes 70 vuotta, kunnes Aalto-yliopiston perustamisen jälkeen kauppatieteilijöiden koulutus siirrettiin 2019 kokonaan Espoon Otaniemeen. Entinen korkeakoulun päärakennus on edelleen osa Aalto-yliopistoa ja toimii koulutus-, toimisto-, ravintola- ja tapahtumakäytössä. 

Nuoruudessani Kauppis oli vain opiskelupaikka muiden joukossa, enkä kiinnittänyt mitään huomiota rakennuksen arkkitehtuuriin puhumattakaan sen sisustuksen yksityiskohdista. Nyt viisikymmentä vuotta myöhemmin olen usein ohikulkiessa jäänyt katsomaan rakennusta, ja kesäkuisena keskiviikkona päätin kurkata myös entisen kouluni sisätiloja. 

Pääsin kuitenkin kurkistamaan vain eteisaulaan, sillä kaikki muut tilat oli varattu kokouskäyttöön. Ehkä toinen kerta sanoo toden, ja seuraavalla kurkistuskerralla saan tilaisuuden tutustua kolmen sisustusarkkitehdin - Olli Borgin (1921-1979), Ilmari Tapiovaaran (1914-1999) ja Maija Heikinheimon (1908-1963) - luomaan funkkissisustukseen ja kymmeniin ellei satoihin Paavo Tynellin (1890-1973) suunnittelemiin messinkivalaisimiin, joista valtaosa on edelleen alkuperäisillä paikoillaan. 

Rakennuksen julkisivua koristaa Arabialla elämäntyönsä tehneen Michael Schilkinin suuret keraamiset reliefit, jotka kuvaavat kaupantekoa ja elinkeinoelämää. Kuvanveistäjä Michael Schilkinin (1900-1962) keramiikkatöihin ihastuin Designmuseon näyttelyssä huhtikuussa 2022 (täällä). 

Ihmeen vähän minulla on muistoja opiskelustani tuossa rakennuksessa. Kurssikavereista mieleeni muistuu ainakin Marke, Nökö ja Riitta - kaikki kavereitani jo lukiossa - sekä keskikoulukaverini Pirjo Kulosaaren yhteiskoulusta. 

Nämä kaverit olivat myös pääsyy siihen, miksi alkujaan edes pyrin kauppiksen, ei niinkään kiinnostus kauppatieteisiin. Kaverien perässä…

Eteisaulaa komeine lamppuineen.

Kauppislaisten siirryttyä opiskelemaan Otaniemeen rakennuksen alakerrassa olleen entisen opiskelijaruokalan Raflan tilalle avattiin Töölö-niminen ravintola ulkoterasseineen. 

Samalla Runeberginkadun ja Arkadiankadun risteyksessä ollut 

vanha lippakioski siirrettiin osaksi uutta ravintolaa :) 

Vihreitä kyyneliä

Julkisivu Kipparinkadulle

Olin pitkään ajatellut käydä katsomassa Espoonlahden kirkkoa, jonne on noin puolen tunnin automatka kotoani Punavuoresta. Kirkko kiinnosti, koska sen on 1970-luvun lopussa suunnitelleet arkkitehtiveljekset Timo (1928-2021) ja Tuomo (1931-1988) Suomalainen. Samat miehet, jotka toista kymmentä vuotta aiemmin olivat suunnitelleet suositun Temppeliaukion kirkon Helsingin Töölöön (täällä). 

Kirkoissa on sanottu olevan paljon samoja elementtejä. Kiveä, betonia ja kuparia kallioiden keskellä. Ja kirkkoja yhdistää myös huomaamattomat taotut ristit (täällä), joista tykkään. Espoonlahden kirkkoa onkin kutsuttu Temppelikirkon pikkusiskoksi, joten pitihän tämä pikkusisko nähdä. 

Mutta tiistainen vierailuni päättyi pettymykseen. Kirkko oli neljän jälkeen visusti kiinni, vaikka olin netistä kahteen kertaan tarkistanut kirkon aukioloajat: ma-to klo 8.30-18. Ulko-oven vieressä oli kuitenkin tyly kyltti: Auki Ma-pe klo 8.30-15 - joten kiinni mikä kiinni. 

Seisoessani sisäpihan puoleisella pääovella viereisestä ovesta tuli ulos ilmeisesti joku kirkon työntekijä, joka ystävällisesti huikkasi, että kirkko on jo suljettu. Kun purin hänelle harmiani ja kerroin netistä lukeneeni, että kirkko suljettaisiin vasta kuudelta, hän sanoi tiedon olevan ”näppäilyvirhe, joka on huomattu ja korjattu”. Mutta sieltä se ”näppäilyvirhe” löytyi ainakin vielä tiistai-iltana…

Kaikkinensa Espoonlahden kirkosta jäi pettynyt fiilis. Luulen, että tuntemukseni olisivat olleet toiset, jos olisin päässyt tutustumaan kirkon sisäosiin. Valokuvien perusteella sisältä löytyy samaa tunnelmaa kuin Temppeliaukion kirkosta. Jänniä tilaratkaisuja, luonnon materiaaleja ja valon leikkiä - asioita, joihin yleensä hurahdan :)

Nyt näin vain surullisen näköisen rakennuksen, joka oli ikäänkuin puristuksissa kauppakeskuksen, metroaseman, rakennustyömaan ja parkkipaikan välissä. Kirkko tuntui kärsivän tilan puutteesta - ja itkevän vihreitä kyyneleitä. Näin koin, kun katselin kuparipanelista betonisen sokkelin päälle valuvia (?) leveitä vihreitä juovia. 

Jo parkkipaikalle ajaessa hämmennyin. Missä on kirkon ovi? Edessä oli vain kirkon sokkeloinen taka- tai sisäpiha, josta en alkuun tajunnut, että sen läpi piti kävellä löytääkseen kirkon toisen pääoven. Kirkossa oli siis kaksi, samaan eteistilaan johtavaa pääovea rakennuksen etelä- ja pohjoispuolilla. Sinänsä kiva ja toimiva ratkaisu, mutta minulle se ei heti valjennut. Parkkipaikalla lähinnä koin, että rakennus näyttää minulle selkäänsä, ja lähdin kiertämään rakennuksen ”etupuolelle” etsien pääovea. Ja todetakseni sen olevan lukossa :)

Ehkä pitää niellä pettymys ja antaa Espoonlahden kirkolle toinen mahdollisuus…

Kirkon metsän puoleinen pääsisäänkäynti

Kesää Tilalla

Tyttärien Tilalla (täällä) aloitellaan neljättä kesää. Ensimmäisiin vuosiin verrattuna niin Opiskelijatytön kuin Lontoontytönkin kokemus tilan ja eläinten hoidosta sekä majatalon ja kahvilan pidosta on lisääntynyt rutkasti. Ja kokemuksen lisäksi porukka on kasvanut, sillä kahden tomeran ja tekevän naisen porukkaan on liittynyt yksi tomera ja tekevä mies :) 

Heidän lisäkseen tilalla elelee yli kymmenen vuotta vanha Kille-vuohi, kuusi suomenlammasta, kymmenkunta kanaa, Hertta- ja Tiramisu-nimiset puput ja kaksi kissaa - Pablo ja Lala - sekä sekarotuinen rescuekoira Dora. Ja kesäkuun aikana porukkaan liittyy vielä yksi Pikkuriikki :)

Vähitellen Tilan pihalta ja puutarhasta on lukuisten omena- ja kirsikkapuiden sekä viinimarjapensaiden lisäksi paljastunut erilaisia perinnekasveja, kuten kurjenmiekkaa ja päivänliljaa. Ja on pihalta löytynyt myös pitkä rivi vanhoja töyhtöangervoita sekä useita perinteisiä juhannusruusu- ja syreenipensaita (täällä).

Keltaiset päivänliljat ja lilanväriset kurjenmiekat ovat toistaiseksi aika heiveröisiä. Uskon niiden kuitenkin voimistuvan, kun niiden ympäristöä on siistitty ja niille on harvakseltaan lisätty uutta multaa. 

On mukava nähdä edellisten omistajien aikana vuosikymmeniä Tilalla kasvaneiden pensaiden ja kukkien pikkuhiljaa voimistuvan ja petraantuvan. Kaikki perinteisiä puutarhan kaunottaria, jotka kauneutensa lisäksi tuovat meille iloa :) 

Kurjenmiekka eli iris

Päivänlilja 

Hunajaa kerätään pihan perälle :)

Herkku - toinen Tilan kahdesta pupusta - herkuttelee voikukan lehdillä.

Kuppila makuuni :)

Monta kertaa kesässä nautin kupin tai pari kahvia korvapuustin tai pannukakun kanssa maalaistalon pihapiirissä maaseudun rauhassa. Tai palan lohipiirakkaa viinilasillisen siivittämänä. Ja toisinaan taas päädyn ostamaan vain yhden Fazerin herkullisen Premium suklaapuikon. 

Taattisten tilan Tila-niminen kahvila Naantalin Merimaskussa on minulle tutumpaakin tutumpi, sillä vanhan maalaistalon kesäkahvilaa ja majoitustoimintaa pyörittää kaksi tilalla asuvaa tytärtäni ja toisen avomies. Turhaan en blogikirjoituksissa ole kehunut Taattisten tilan välitöntä tunnelmaa ja kahvilan ystävällistä palvelua (täällä), sillä sukulaisten ja lukuisten ystävien lisäksi kesäkuukausina tilalla tuntuvat viihtyvän etenkin matkailevat lapsiperheet ja Saariston rengasreittiä kiertävät pyöräilijät. 

Juhannukseen asti kahvila on auki vain viikonloppuisin, mutta tämän jälkeen päivittäin koulujen alkuun asti. Lisätietoja kahvilasta ja majoitustoiminnasta löytyy Taattisten nettisivuilta (täällä) ja Instagrammissa (täällä). 

Ja lisää valokuvia ja omia kokemuksiani Taattisten tilalta löytyy blogistani tunnisteella Tila. 

Parit lenkkarit

Olen pitkin kevättä haikaillut uusista kävelylenkkareista. Pariin kertaan olen käynyt urheilukapassa kokeilemassa, mutta en ole löytänyt sopivia. Vieroksun nuorempien suosimia paksu- ja leveäpohjaisia juoksukenkiä, ja värinkin täytyisi olla mieluinen - muuta kuin mustaa tai valkoista…

Viime viikolla vein auton pyöränvaihtoon Kalasatamaan ja odotusaikana kävelin läheiseen Redi-kauppakeskukseen - ensimmäistä kertaa :) Alakerrasta löysin Stadium-urheiluliikkeen, jossa ystävällinen ja osaava myyjä onnistui kymmenien lenkkikenkien joukosta löytämään minulle juuri sopivan kenkäparin.

Asicsin roosanpunaiset lenkkarit, joissa ihanan värin lisäksi oli sopivan leveä lesti ja sopivan maltillinen pohja. Ja vieläpä sopiva kokokin eli 40,5 (UK 7 ja 25,75 cm). Huimasta hinnasta - 160 euroa - huolimatta päätin ostaa kengät. Päätökseeni myötävaikutti myyjän ilmoitus, että Stadiumilla kalliimpiin juoksukenkiin liittyy kuukauden vaihto-oikeus eli jos käytössä toteaa, että uudet kengät eivät sittenkään mukaudu omiin jalkoihin, kengät saa ilmaiseksi vaihtaa toiseen kokon tai toiseen malliin - siis käytöstä huolimatta.

Parin päivän ahkeran käytön jälkeen minä olen uusiin kenkiini erittäin tyytyväinen, joten voin jo nyt todeta, että vaihto-oikeus jää minulta käyttämättä. Mutta miksi minulla sitten on kahdet lähes samanlaiset juoksukengät? 

Parin päivän päästä uusien lenkkareiden ostamisen jälkeen kiertelin Salon Radiokirppiksellä etsien toppatakkia (täällä) ja eräällä myyntipöydällä näin kivan väriset lenkkarit. Huvikseni tutkin niitä ja huomasin, että ne olivat lähes identtiset kuin Stadiumista ostamani kalliit kengät - merkki oli sama Asics ja koko sama 40,5. Lähes käyttämättömät kengät maksoivat 35 euroa, joten päätin ostaa (myös) ne. Väri viehätti minua ja käytän kävelykenkiä päivittäin useita tunteja, joten hyväksi todetuille lenkkareille on aina käyttöä :)

Kaksilla urheilukengillä on hyvä odottaa ”uutta” kesää ja kävelylenkkejä :) Vaikka tämä viileämpi sää sopii melkein paremmin reippaaseen lenkkeilyyn. Kunhan saan päätettyä, valitsenko tänään jalkaan kirkkaanpunaiset vai roosan väriset kengät :)

Radiokirppikseltä vähän käytettynä ostetut Asicsin lenkkarit

Stadiumin urheiluliikkeestä ostetut uudet Asicsin lenkkarit.

Lunta ja lauantaimakkaraa

Matkalla Tyttärien tilalle Merimaskuun pysähdyin kahville Salossa. Ja enkös joutunut lumi- ja raesateeseen. Maa pysyi valkoisena lähes tunnin ja ilman lämpötila laski 13 asteeseen. Kalisevan kylmää. Tarjetakseni minun piti jopa käydä ostamassa Radiokirppikseltä toppatakki - onneksi Salon kirppiksillä hätätilanteeseenkin sopivat ”oikeat” kirppishinnat :)

Kylmyyden takia kesäiset torikahvini vaihtuivat sisätiloihin, ja päätin pistäytyä kirppiksen lähellä olevassa Kuiron kahvilassa, jossa on - torin tapaan - tullut käytyä monesti aikaisemminkin (täällä). Ja pitihän minun valita lauantaimakkaralla (ja juustolla) täytetty sämpylä, jos jossain sellainen on vielä tarjota :)

Kahvihetken jälkeen matkani jatkui Paraisten kautta Naantalin Merimaskuun. Siellä minut vastaanotti lämpimästi Tyttäret - Opiskelijatyttö ja Suomeen toistaiseksi muuttanut Lontoontyttö  - sekä kuvioissa jo jonkun aikaa mukana ollut edellisen Poikakaveri.  

Lumi hämmensi, lauantaimakkara yllätti sekä Tyttäret ja ”uusi” Poikakaveri ilahduttivat. Eläkeläisen tapahtumarikas perjantai :)

Riikinruotsalaisten kirkko

Töölössä Apollonkadun ja Minervankadun kulmassa kohoaa keltaiseksi rapattu, funkkistyylinen kirkko, jonka olemassa oloa en ole aiemmin tajunnut. Mitä rakennuksen kerran huomattuaan on vaikea tajuta. Miten selvästi näkyvä ja korkea rakennus voi muka jäädä huomaamatta…

Kyseessä on ruotsalaisen arkkitehti Tore Rybergin (1881-1962) suunnittelema Olaus Petrin kirkko, joka valmistui 1932. Ruotsin kirkko oli jo vuonna 1922 perustanut hiljan Venäjästä itsenäistyneeseen Suomeen Olaus Petrin seurakunnan, jonka tarkoitus oli huolehtia Suomessa asuvien Ruotsin kansalaisten uskonelämästä. Edelleen tämä on Olaus Petrin seurakunnan ja kirkon ensisijainen tehtävä, vaikka nykyään seurakuntaan kuuluu myös suomenruotsalaisia. Pitkään seurakunta oli myös hallinnollisesti osa Ruotsin kirkkoa, kunnes 2000-luvulla se liitettiin Suomen kirkkoon.

Kirkon ruotsalaisuus tuli minulle selväksi valokuvatessani kirkon puutarhaa ja seurakuntatalosta astui ulos kolme (ilmeisesti) kirkon työntekijää. Kun kehuin heille puutarhan kauneutta, he valistivat minua ystävällisesti suomenkielellä: ”Tämä on riikinruotsalaisten kirkko, tiedäthän…”

Olaus Petri on 1500-luvulla Ruotsissa eläneen Olof Perssonin latinalaistettu nimi. Olof Persson (1493-1552) oli vaikutusvaltainen pappi, ajattelija ja uskonpuhdistaja. Häntä pidetään myös - Suomen Mikael Agricolan tapaan - Ruotsin kirjakielen isänä. Olaus Petri kirjoitti myös ns. Tuomarinohjeet, joista on vuossatojen kuluessa tullut olennainen osa pohjoismaista oikeusperinnettä. 

Apollonkadun rinteessä sijaitseva Olaus Petrin kirkko on auki vain kirkollisten ja muiden tapahtumien aikaan, joten sisälle en tällä kertaa päässyt. Rakennus on hyvän akustiikkansa takia suosittu konserttipaikka, joten pitääpä tutustua loppuvuoden musiikkitarjontaan…

Kirkon pääsisäänkäynnin vieressä oli portti aidattuun seurakuntataloon ja sen puutarhaan. 

Syldin sanoja

Yli 70-vuotiaana mummona parisuhteet on tullut jo aika pitkälle rakennettua - jos on. Tosin näin jälkiviisaana tuntuu, että enemmän elämäni on ollut parisuhteessa elämistä kuin suhteen tietoista rakentamista. Joissakin asioissa on menty oikeaan suuntaan ja joissakin - täytyy myöntää - päin prinkkalaa. 

Äskettäin IltaSanomien nettisivuilla julkaistiin referaatti (täällä) joulukuun Me Naiset -lehdessä olleesta seksuaaliterapeutti Susanna Syldin haastattelusta, jonka otsikko oli ”Parisuhteessa pitäisi olla kolmenlaista kosketusta”. Sitä lukiessa ajattelin, että olisinpa kolmekymppisenä saanut näin selkeitä ohjeita toimivan parisuhteen rakentamiselle. Olisin (tai olisimme) saattanut onnistua paremmin. Mutta Susanna Syld ei tainnut olla silloin vielä edes syntynyt :)

Osaa Susannan parisuhdetaidoista voi mielestäni soveltaa monelta osin myös muissa lähisuhteissa, kuten esim kolmea seuraavaa pointtia :)

1. Uskaltaa ja osaa puhua syvällisistä tunteistaan ilman häpeää, 
2. Ymmärtää, mitä tarkoittaa emotionaalinen, kohtaava kosketus. 
3. Toimivassa suhteessa on sopivasti hyväksyntää, arvostusta ja turvallisuutta.

Eloa ja kesää kaikkiin lähisuhteisiimme - niin nuorena kuin vanhanakin…

Toinen risti :)

Nykyään kävelen usein Etu-Töölössä olevan Temppeliaukion kirkon ohi, kun käyn tapaamassa Taka-Töölössä asuvaa Junioria. Mukava kaupunkireitti Punavuoresta Kampin kautta Töölön kirjastolle ja takaisin. Matkalla näkee niin keskustan ruuhkaa ja kivijalkaliikkeitä kuin kaupungin vehreyttä mm. Hesperian puistoa, jossa tällä hetkellä kukkivat kymmenet hevoskastanjat.

Menneellä viikolla ohitin (taas) Temppeliaukion kivikirkkoa, kun huomasin kirkon kyljessä viitan ”Kalliopuutarha” ja portaat, jotka johtivat rakennuksen kallioiselle maakatolle. Puutarha oli ainakin näin keväällä aika vaatimaton, jopa tylsä. Upeinta oli kokea lohkareiset kalliot ja katsoa läheltä kirkon upeaa, valtavista graniittijärkäleistä tehtyä seinää. Ja tietty kirkon seinää kiipeävät villiviinit ja kukkivat rodopensaat, jotka reunustivat portaita :)

Portaita kiivetessä huomasin vaatimattoman taotun ristin, joka oli sakastiin johtavan oven yläpuolella. Toinen ulkoristi kirkossa, jossa ei ole lainkaan perinteistä tornia risteineen :) Toisen ja näkyvämmän ristin pääsisäänkäynnin vieressä äkkäsin jo viime joulukuussa (täällä).

Saapa nähdä, josko joku päivä törmään vielä kolmanteen ristiin jatkaessani kaupunkikävelyjä ja kalliokirkon kiertelyä. Kiitos arkkitehdit Timo ja Tuomo Suomalainen yllätyksellisestä luomuksestanne :) 

Kirkon katolla olevaa kalliopuutarhaa

Pikku pelkuri kavereineen

Pikku pelkuri, 2003  

En muista, olenko koskaan käynyt yhdessäkään näyttelyssä sen avajaispäivänä. Tänään näin tapahtui - päähänpistona. Ajattelin, että näyttelyssä olisi ekana päivänä ollut ruuhkaa, mutta päinvastoin, väliin ei nähnyt yhtäkään ihmistä. Syynä taisi olla viikonlopun helle ja koulujen päättäjäispäivä :)

Minulla ei ollut yhtäkään päättäjäisjuhlaa, vaan olin aamupäivällä kahvittelemassa rakkaan Siskon kanssa Kaivarin rannassa - Muru-koira mukana. Puolen päivän aikoihin Sisko lähti kotiinsa Espooseen ja Muru vävymiehen kyydissä Ukin mökille. Minä olin vasta alkuillasta menossa vahtimaan Opiskelijapojan lapsia, joten minulla oli monta tuntia ”luppoaikaa” :)

Keksin, että kävelen Taidehalliin katsomaan juuri avattua kesänäyttelyä - Tommi Toijan Tunteiden arkeologia. Toivoin näkeväni myös itse taiteilijan, sillä oli lukenut että Toijan ateljee oli kaikkine tavaroineen siirretty viereisestä Lallukan taiteilijakodista näyttelyn ajaksi Taidemuseon tiloihin. 

Totta oli, että museon pääsaliin oli rakennettu lähes yksi yhteen kuvanveistäjä Tommi Toijan (s.1974) ateljee. Mutta taiteilijaa en nähnyt, sillä hän on luvannut olla paikalla vain parina päivänä kesän aikana ja muina päivinä sattuman varaisesti. Eikä minun kohdalle osunut tuota sattumaa. Mutta silti oli mielenkiintoista katsella ja tutkia oikean taiteilijan oikeaa luomistilaa. 

Kymmenien keskeneräisten tai puolivalmiiden töiden ja työvälineiden lisäksi työhuoneessa oli jos jonkin laista arjen ja juhlan tarve-esinettä ja turhaketta. Ja seinällinen kristuksen kuvia ja krusifikseja. Ja lukuisia täysiä viinipulloja lahjapaketeissaan :)

Kolmessa muussa näyttelysalissa oli Toijan patsaita - lähinnä kymmeniä kärsivän näköisiä pääveistoksia - ja tuntemattomampia piirroksia ja maalauksia, jotka kuvasivat mitäpä muuta kuin ihmisen ahdistuneita tai surumielisiä päitä. Ja joukossa vain jokunen Toijan tavaramerkkinä mielletty lapsenomainen ukkeli.

Ihan en saanut kiinni, mitä näyttelyn nimellä - Tunteiden arkeologia - tarkoitettiin, mutta joku lähes vääristyneissä pääveistoksissa ja -piirroksissa puhutteli. Useista töistä välittyi tuskaa ja ahdistusta taikka mielen tyhjyyttä tai murtuneisuutta. 

Silti Toijan päät eivät olleet luotaan työntäviä, vaan luokseen vetäviä. Jotenkin tykkäsin tutkia niitä…

Hymysuu, 2024 

Feeling Blue, 2022

Sateenodottaja, 2005-2024

Iso vaaleanpunainen, 2024

Toikan työskentelytila, jossa ainoa ”muukalainen” oli keskellä seisova jättiveistos.

Se ei mahtuisi Toikan Lallukan ateljeeseen, kaikki muu oli ”aitoa”.