Kolme päivää Lontoossa

The Angel of  Christian Charity on the top of Shaftesbury Memorial Fountain at Piccadilly Circus

Olin pitkän viikonlopun Lontoossa ja rakastuin taas kaupunkiin. Kuten Punavuoren kotini ihana vanha leskirouva huudahti silmät loistaen, kun rappukäytävässä tavatessamme kerroin hänelle matkustavani Englantiin: ”Oi, rakastan Lontoota. Lontoossa on kaikkea!”

Oli aikoja 1990-luvulla, jolloin lähes inhosin Lontoota. Jouduin - tai pääsin - työmatkojen takia reissaamaan kaupungissa vähintään parin kuukauden välein. Silloin koin vain kiireiset lentokentät, ruuhkaiset metrot, tukkoisen keskustan ja hotellin nurkan 24/7-myymälästä ostetut äklöt kolmioleivät. 

Mutta oikea Lontoo on jotain ihan muuta. Onneksi Lontoontytön myötä ja hänen opastuksellaan olen saanut tutustua toisenlaiseen Lontooseen. Kokemuksiani toisenlaisesta Lontoosta löytyy vuosien varrelta tästä blogista Lontoo-tunnisteen alta.

Postauksen aloituskuva on kuitenkin ikonista turisti-Lontoota - Piccadilly Circuksen 11-metrinen jousimiespatsas. Eros-patsaaksikin kutsuttu enkelihahmo ja sitä ympäröivä muistomerkki suihkulähteineen ovat parhaillaan remontissa ja siksi suojarakenteiden keskellä. 

Pitihän minun selvittää, että Piccadilly-nimi juontaa 1600-luvulle, jolloin aukion reunassa oli varakkaan räätälin Joseph Bakerin talo. Bakerin taloa alettiin kutsua Picadil Hall -nimellä, sillä räätäli valmisti aikakauden tuomareiden käyttämiä jäykkiä valkoisia kauluksia - englanniksi picadils. Aukion jousimiespatsas valmistui 1893 ja sen virallinen nimi on The Angel of  Christian Charity eli Kristinuskon hyväntekeväisyyden enkeli. Muistomerkki patsaineen omistettiin Shaftesburyn 7. jaarlille, poliitikolle ja hyväntekijälle Anthony Ashley-Cooperille (1801-1885), mistä sen nimi Shaftesbury Memorial Fountain.

Kolmena Lontoon päivänä kävelin paljon ja ajelin tunteja metrossa ja bussissa, kuten yleensä tuossa kaupungissa joutuu tekemään, jos haluaa siirtyä paikasta toiseen. Mutta kummastakin olen oppinut nauttimaan, kunhan muistan pitää aikatauluni väljinä. 

Pitkän viikonlopun aikana vierailin yhdessä näyttelyssä, yhdessä kotimuseossa, yhdessä kirkossa ja yhdellä hautausmaalla. Söin kahdessa herkullisessa ravintolassa ja yhdessä huonommassa, sekä kahvittelin kahdessa kivassa kuppilassa. Kävin monikerroksisessa WaterStones-kirjakaupassa, suloisessa lastentavarakaupassa ja tutussa UniQlossa sekä haistelin upeaa lihakauppaa. Ja eksyin vahingossa Gazan sotaa vastustavan suurmielenosoituksen (yli 300 000 osallistujaa) reunoille. 

Mutta matkan ehkä parasta antia olivat kuitenkin hetket, kun Lontoontytön kanssa juttelimme iloista ja suruista - unelmista ja elämästä. Mitä vanhemmaksi lapseni tulevat, sitä onnellisempi ja ylpeämpi heistä olen. 

Lontoontyttö oli hankkinut minulle airbnb-majoituksen - vaatimattoman huoneen jaetulla vessalla Islingtonin Canonburysta Pohjois-Lontoosta - kävelymatkan päästä omasta asunnostaan. Tosi mukavaa asuinaluetta. Ja huonekin oli ihan ok, tosin koruton ja kylmä. Ensimmäisen yön nukuin kirjaimellisesti paksu toppatakki tiukasti päällä, minkä jälkeen sain lainaksi Lontoontytön ylimääräisen untuvapeiton :)

Seuraavina päivinä kirjoitan lisää näyttelystä, kotimuseosta, kirkosta, hautausmaasta, ravintolasta ja kuppilasta. Ja ehkä vähän muustakin…

Vaatimaton Airbnb-huone jaetulla vessalla Canonburyssa Islingtonissa.

Huone oli hissittömän nelikerroksisen kerrostalon ylimmässä kerroksessa. 

Mutta mummi pärjäsi hyvin :)

Terassitalojono lauantain auringossa Islingtonissa Pohjois-Lontoossa

Clapham Underground Station - yksi vanhoista, mutta edelleen käytössä olevista metroasemista

Kaupungissa saa ”nauttia” pitkistä bussimatkoista. Ja usein sateessa, 

jolloin bussin ikkunat huurustuvat ja näköalat harmillisesti peittyvät.