Lauttasaarelainen arkkitehtipariskunta Marja (s.1923) ja Keijo Petäjä (1919-1988) suunnitteli 1950-luvulla Lauttasaaren kirkon ja sitä ympäröivän rakennuskokonaisuuden, johon kuului myös ruotsinkielinen Sankt Jacos kyrka, kahta kirkkosalia yhdistävä matala siipirakennus ja näiden keskelle jäävä kirkkopiha ja kauas näkyvä kirkon torni. Tätä Myllykallion mäelle rakennettua kirkkokompleksia ympäröimään rakennettiin luonnon kivilohkareista kaunis, matalahko muuri, joka sitten 1950-luvun on osin pehmeästi sammaloitunut.
Kirkko valmistui mutkikkaan kilpailuprosessin jälkeen vuonna 1958. Viisi vuotta aiemmin 1953 oli järjestetty avoin suunnittelukilpailu, jonka voitti tuolloin Heikki Sirenin arkkitehtuuritoimistossa työskennellyt ja juuri arkkitehdiksi valmistunut Osmo Lappo (s.1927). Kilpailun palkintolautakunta ja myöhemmin myös kirkkovaltuusto päätyivät kuitenkin toteuttamaan kilpailuissa mukana olleen Marja ja Keijo Petäjän suunnitelman. Itse kilpailussa tämä Petäjien Cour-niminen (suomeksi Sisäpiha) ehdotus ei ollut päässyt palkintosijoille ja syyksi mainittiin se, että suunnitelma poikkesi joiltain osiltaan kilpailun säännöistä.
Sekä suomen- että ruotsinkielisen kirkon sisustuksen suunnitteli muotoilija ja sisustussuunnittelija Ilmari Tapiovaara (1914-1999). Kävin sisällä vain suuremmassa eli suomenkielisessä kirkkosalissa. Ja ihastuin - tasapainoista, levollista ja kaunista. Odotin tylsempää :)
Tapiovaaran kädenjäljen tunnisti kirkon yksinkertaisista ja pehmeälinjaisista puupenkeistä. Näiden lisäksi ihailin matalalla roikkuvia, messinkisiä kattovalaisimia, joiden suunnittelijaksi mainittiin Ilmari ja Marjatta Tapiovaara. Ja lähes rakastuin alttarin yläpuolella olevaan tyylikkääseen metalliristiin. Ei maalausta, ei veistosta. Ainoastaan yksinkertainen risti, joka vangitsi läsnäolijan katseen.
Merkittävää kirkkosalissa oli luonnon valo, joka jopa marraskuisena iltapäivänä valaisi huonetta kauniisti. Osin läpinäkyvien lasi-ikkunoiden läpi ja osin vaaleansinisten ja -vihreiden värilasien takaa, ja värilaseja vasten lehterin urkupillit muodostivat ikäänkuin oman taideteoksensa.
Tykkäsin myös tyylitellystä saarnatuolista, joka betonista huolimatta näytti kevyeltä ja tyylikkäältä. Sekä korkeasta kirkkosalista, joka madaltui kohti kuoria ja salin keskipistettä eli alttaria.
Palaan vielä Marjattaan :) Ilmari Tapiovaaran ensimmäinen vaimo oli sisustusarkkitehti Annikki Tapiovaara (1910-1972), jonka kanssa he perustivat 1950-luvun alussa yhteisen suunnittelutoimiston. Kirkkosalin kauniiden valaisimien toiseksi suunnittelijaksi mainitaan kuitenkin Marjatta Tapiovaara, mutta hänestä ei netistä löydy oikeastaan mitään tietoa…
Kirkon ulkopuolellakin riitti ihastelemista. Tykästyin matalaan vesialtaaseen, joka oli kunniapaikalla laatoitetulla kirkkopihalla tornin vieressä. Ja altaan reunassa olevaan siirtolohkareeseen, joka kuulema oli rakennusvaiheessa nimetty miljoonakiveksi. Siksi, että sen siirtäminen pois tulevalta pihalta olisi maksanut ”miljoonia’, ja se päätettiinkin jättää paikoilleen. Onneksi, sillä jättilohkare loihti lisää luontoa betonirakennelmien keskelle.
Nykyään tämä kaunis kirkko ja sen ympäristö on Museoviraston suojelema. Rakennuskokonaisuus peruskorjattiin perusteellisesti vuosina 2020-2022, ja korjauksen suunnitteli Verstas Arkkitehdit Oy - onnistuneesti :)
Läpinäkyvä, kaunis ja ”kevyt” kirkontorni, jonka päällä on 20-metrinen risti.
Tykkään, että kirkon tornin risti on kunnonkokoinen - ja näkyy.
PS. Otsikolla Taattua Tapiovaaraa (täällä) löytyy 6.5.2022 julkaistu Design Stories -juttu Tapiovaaran sisustamasta punavuorelaisesta kodista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti