lauantai 10. joulukuuta 2022

Vielä kukkii


Pelarkuut kukkivat vielä joulukuussa parvekkeellani Punavuoressa. Kaksion isolla parvekkeella on hyvin toimivat parvekelasit, jotka voi helposti vetää eteen joko kokonaan tai osittain - tai pitää kokonaan sivussa. 

Olen yleensä tykännyt pitää parvekkeen lasit ympäri vuoden kokonaan sivussa. Minulle on tärkeää saada haistella ja tuntea ulkoilmaa - onko aurinkoa, sadetta vain räntää. Tänä vuonna olen loppusyksystä ensimmäistä kertaa vetänyt lasit osittain eteen, en kokonaan - noin 2/3 matkalta. Tämä on estänyt sen, ettei sade eikä viime viikkojen lumi ole tuiskuttanut suoraan parvekkeelle. Ja kuitenkin minulle on jäänyt hyvä rako tunnustella aamuilmaa :)

Pissatan joka aamu Murun ulkona noin seiskan aikoihin. Aamuhämärässä/pimeässä on vaikea nähdä, tihuttaako ulkona vai ei ja tarvitsemmeko me Murun kanssa sadetakia vai emme :) Tämän takia kokeilen aina ennen lenkille lähtöä kädellä parvekkeen reunalta, tuntuuko käteen pisaroita vai ei.

Tämä osittainen parvekkeen lasi on varmaan turvannut myös kesäkukkia, ja olenkin saanut nauttia niistä näihin päiviin asti. Tosin laatikossa olevat valkoiset pelarkuut odottavat jo kaatopaikkaa, mutta pienemmän ruukun punaiset kukat ovat edelleen lähes kesäkunnossa. 

Talvikanervat taitavat tänä vuonna jäädä hankkimatta, sillä jo helmikuun lopussa parvekeruukkuihin voi alkaa asetella ensimmäisiä kevätnarsisseja. Hyvää joulukuuta - ja kukkakuuta :) 

4 kommenttia:

  1. Sinnikäs kukkija , joka uhmaa kelejä ja tuiverruksia Sinulla! Parvekelasit ovat oiva keksintö moneen lähtöön ml. säätilan konkreettiseen todentamiseen näinä hämärinä aamuina ja aikaisina illansuina.
    Annetaan kaikkien kukkien kukkia ilonamme ihastuttaen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Illalla alkaa täällä Hesassa tupruttaa myrskyksi asti. Kahtellaan, mitä kukat tuumii :):) Terv InnaVaara

      Poista
  2. Hyvin kukkivat! Nyt kyllä pakkanen taitaa tuperruttaa pelakuitasi.
    Katsoin, että toisen kerran blogiurallasi kirjoitat yli 300 blogia. Näin oletan, kun kasassa on nyt 294 bloggausta ja päiviä vielä jäljellä 20. Vuonna 2013 kirjoitit 396 blogia. Huikea määrä. Onnittelen! MK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysitpä lukuja :):) Taitaapa tuo noin olla - harrastukset kullakin…
      Terv InnaAnni

      Poista