tiistai 22. helmikuuta 2022

Larun vanhin


Asuin lapsena Lauttasaaressa. Korona-aikana olen kävellyt (täällä), kahvitellut (täällä) ja muutenkin tutustunut (uudelleen) tuttuun saareen. 

Larussa on paljon entistä, mutta vielä enemmän uutta. Entistä on mm. Lauttasaarentien tutut kerrostalot - myös Lauttasaarentie 31, jossa asuin syntymästä tokaluokkalaiseksi. Lapsuuteni koti (täällä), jossa minulle syntyi pikkusisko maaliskuussa 1954 ja pikkuveli joulukuussa 1956. Koti, josta viisihenkinen perheemme muutti keväällä 1961 juuri valmistuneeseen uuteen kotiin Kulosaaressa (täällä). 

Uutta Larussa on mm. lukuisat kahvilat, joihin olen - kahviloiden ikiystävänä - alkanut tutustua yksi kerrallaan. Viimeisin tuttavuus on Teemu Auran uusi kuppila, joka toimii Lauttasaaren kartanon vanhassa päärakennuksessa, jota myös Punaiseksi huvilaksi tai tuvaksi kutsutaan. Puutalo on Lauttasaaren vanhin rakennus - valmistunut yli 200 vuotta sitten 1792. Nykyään Punaisen huvilan ja sen vieressä olevan kartanomaisen ”uuden” päärakennuksen omistaa Koneen säätiö. Kumpaakaan rakennusta en muista lapsuudestani, vaikka asuin aivan lähellä Otavantien ja Lauttasaarentien risteyksessä.

Punaisessa huvilassa toimi aiemmin Puhuri by Tartine, joka - monen ilmeiseksi harmiksi - lopetti toimintansa viime elokuussa. Tämän vuoden tammikuussa samoissa tiloissa aloitti Puhuri by Patisserie Teemu Aura, joka kahvilatuotteiden lisäksi tarjoaa aamiaista ja lounasta.

Viime torstaina päätin Tapiolasta tullessani käydä Puhurissa, jonka olin äkännyt jo viime kesänä tutustuessani kävellen Laruun. Silloin ihailin lähinnä silloisen ravintolan pihalla olevia kutsuvia pöytäryhmiä sekä avointa, isoa puutarhaa, joka ympäröi entisen kartanon molempia rakennuksia.

Helmikuun sateisena aamupäivänä Puhuri oli vielä lähes tyhjä. Istuin lämpimällä lasiterassilla - Murun kanssa - ja herkuttelin ihanalla banaanikakulla. Tiivistä ja maukasta, ja (melkein) liian täyttävää jopa minulle. Olisin kaivannut kaveria, jonka kanssa puolittaa paksu kakun palanen. Päätinkin, että seuraavaksi kutsun Siskon lounaalle Puhuriin - ja jälkkäriksi otamme kaffet ja yhden yhteisen palan banaanikakkua :):)

Tykkäsin kodikkaasta Puhurista. Ja palaan vissisti - kevättä ja puutarhakaffeja odotellen. Tosin tänään nautin vielä eilisen lumipyryn aikaansaamasta taikatalvesta :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti