Hymyjä tuntemattomilta

Aurinko muuttaa ihmisiä - ainakin useimpia. Traagisista sotauutisista huolimatta. Viikonlopun Muru-lenkeillä kohtasin useita hymyjä ja yllättävää ystävällisyyttä.

Kääntyessäni Murun kanssa Tehtaankadulta Ehrensvärdintielle vastaamme töpötteli varovasti ja hitaasti rollaattorin kanssa kävelevä hymyilevä rouva. Muru jäi haistelemaan rollaattorin päällä olevaa kassia. ”Tuoksuuko kuivattu ankka?” hymyilevä rouva kysyi koiralta. ”Saako sille antaa pari herkkupalaa?” Ja herttainen rouva kaivoi kassistaan muovipussin ja pussista kuivattuja ankanpaloja, joita Muru tietenkin söi ahnaasti. Rouva kertoi oman koiransa kuolleen neljä vuotta sitten, eikä sairautensa takia enää voi hankkia uutta koiraa. Mutta kantaa edelleen mukanaan koiran herkkupaloja, joilla voi ilahduttaa vastaantulevia koiria. Ja itseään. Ja viikonloppuna myös minua.

Vuorimiehenpuistikossa törmäsin toiseen hymyilevään rouvaan, joka keräsi muovipussiin koirien jätöksiä. Siis vieraiden koirien ja heidän omistajiensa jättämiä, omaa koiraa hänellä ei ollut. Ohittaessani rouvaa Murun kanssa ehdin jo ajatella, että hän varmaan inhoaa koiria. Vielä mitä, hymyilevä rouva alkoi heti sirkuttaa Murulle ja harmitteli, ettei hänen taskuistaan löytynyt yhtään koiran herkkua, ainoastaan linnuille varattuja auringonkukansiemeniä. Hymyilevä rouva tarjosi siemeniä Murulle ja ilahtui, kun ne yllättäen maistuivat koiralle. Samalla me yhdessä harmittelimme, miksi kaikki koiranomistajat eivät vaivaudu korjaamaan lemmikkiensä jätöksiä.

Ohittaessani Kapteeninpuistikkoa vastaan käveli kolme nuorta virolaista työmiestä. Yhden ihastellessa valkoista Murua ”lumi, lumi, lumi” toinen osoitti koiraani ja sanoi hymyillen: ”Tosi kaunis.”

Valo tekee ihmeitä ja aurinko kutsuu hymyilemään myös tuntemattomille. Ja hymy hellii mieltä :):)