tiistai 15. helmikuuta 2022

Turskaa ikkunapöydässä


Juhlittiin Siskon kanssa maanantaista ystävänpäivää etukäteen jo lauantaina, ja herkuteltiin pitkällä ja rauhallisella lounaalla ravintola Maxillissa - ullanlinnalaisten korttelikapakassa Korkeavuorenkadulla.

Kolmekymmentä vuotta samanlaisena ja samalla paikalla ollut bistrotyyppinen ruokapaikka houkuttaa etenkin valtavilla ikkunoillaan. Ikkunat on tavallaan korvattu kahdella lasiseinällä, joiden ääressä on kiva seurata vilkkaan Korkeavuorenkadun elämää: Työhön tai työstä kiirehtiviä nuoria ja keski-ikäisiä, lounaspaikkaa etsiviä äityisvapaalaisia ja eläkeikäisiä koiranulkoiluttajia - pääosin ns. parempiosaisia helsinkiläisiä. 

Maxillin lista on ollut vuosia samansuuntainen: 4-5 etu-, pää- ja jälkiruokavaihtoehtoa ja helmikuussa erillinen blinilista. Yhtenä pääruokana on vuosia ollut grillattua lohta avokadon kanssa. Pari vuotta sitten annos oli runsas eli kolme isoa, sopivasti grillattua lohen palaa, mutta viimeksi vajaa vuosi sitten sain annoksen, jossa oli vain yksi vaivainen lohikimpale. Olin pettynyt ja jäin nälkäiseksi, joten lauantaina en uskaltanut enää valita tuttua ja (aiemmin) maittavaa annosta.

Tarjoilija kertoi listalla olevan skreiturskan olevan perusturskaa mehevämpää, joten päädyimme Siskon kanssa kumpikin valitsemaan turskaa fenkolin, piparjuuren ja hummerikastikkeen kanssa. Vaalea kala-annos näytti kauniilta turkoosilla lautasella. Turska oli sopivasti keitetty ja odotetusti miedon makuinen. Hummerikastike oli mauton, mutta raastettu tuore piparjuuri toi kivasti särmää annokseen. Sisko tykkäsi kovasti, minusta - aina kriittisenä - annos oli ”vain” OK. Jälkkäriksi tilasimme puoliksi suklaakakkua ja appelsiinisorbettia - annos, joka näytti kömpelöltä, mutta maistui hyvältä :)

Viihdyn aina Maxillissa, vaikka ruoka on harvoin taivaallista. Kortteliravintolan kotoisa tunnelma, huomaavainen palvelu, koirakaverin salliminen ja upea katunäkymä riittävät kuitenkin siihen, että palaan toistuvasti :):)

Skreiturskaa, haudutettua fenkolia, hummerikastiketta ja piparjuurta 

Suklaamoussekakkua ja veriappelsiinisorbettia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti